perjantai 5. maaliskuuta 2010

Huopatossutehtaasta päivää

Paasto on tältä vuodelta ohi ja voisin sen kunniaksi syödä myös sanojani: paastoaminen istumatyön ohessa onnistuu paremmin kuin hyvin. Iltaisin olin kyllä aika poikki, mutta uusi ja vähän jännittävä työtilanne itse asiassa auttoi unohtamaan koko paastoamisen. Kellontarkasti samankaltaisena toistuvat päivät helpottivat paastojuomien aikataulutusta huomattavasti, ja tällä kertaa taisin onnistua juomaan riittävästi myös vettä.

Pojan mielestä olin tänä vuonna paastoni aikana pirteämpi, ja itsekin koin paastoamisen helpommaksi. Alkuperäisistä haaveistani poiketen paastosin kuitenkin vain viisi päivää kokonaisen viikon sijasta, ehkä pitää siis kokeilla vielä ensi vuonna uudestaan!

Uusien työkuvioideni ansiosta olen ollut harvinaisen kiireinen ja kärttyinen, Poika sen sijaan kärsi flunssasta joka sittemmin tarttui minuunkin. Mitään kovin jännittävää ei siis D/s-rintamalla ole tapahtunut, muilla elämänalueilla on kyllä ollut säpinää.

Jospa kevätauringon ansiosta heräisi luonnon lisäksi myös allekirjoittaneen kiinnostus BDSM:ää kohtaan, sitä odotellessa joudutte vain uskomaan että joskus näissäkin asioissa uutisten puute on hyvä uutinen.

3 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Minä ainakin tarvitsen välillä taukoa, että jaksan taas innostua. Paastoa pitäisi kyllä kokeilla.

Kipukoukku kirjoitti...

Äh, meillä tuo tauko onkin venynyt lasten hiihtoloman vuoksi kokonaiseksi viikoksi. Tuloksena on ollut jopa tydyttämättömyyden aiheuttamaa riitaa. Nololta tuntuu tunnustaa, mutta odotan kärsimättömästi huomista iltaa, kun vien tytöt äitinsä luokse, ja jäädään Kreivittären kanssa vihdoin kahden. Paastoamisesta ei ole ollut hajuakaan, tänäänkin syötiin ulkona ties mitä roskaruokaa:)

Dramaqueenitis kirjoitti...

Helena, tottahan se on että tauko asiasta kuin asiasta tekee välillä ihan hyvää.

Mehupaaston kokeilemista voin kyllä suositella, jos vain jaksaa hoitaa paastoon "laskeutumisen" edes vähän sinne päin. Kerrosateria ja mäyräkoira edellisenä päivänä eivät välttämättä oloa helpota, nimim. virheistään oppinut.

Kipukoukku, niin se tosielämä tulee välillä pervoilun tielle! Täällä ei kyllä olla riidelty vaan päin vastoin söpöstelty tavallista enemmän, kinkyilyyn ei vain ole aikaa, energiaa tai virettä riittänyt.