Mietiskelin jo keväämmällä, kuinka tietosanakirja isänä on vaikuttanut myöhempään elämääni.
Varsinainen kipinä tähän blogitekstiin tuli kuitenkin Vaimon kanssa keskustellessa - Vaimo sanoi, ettei oikein voisi seurustella ihmisen kanssa, joka olisi jossain itselle tärkeässä tai itsestäänselvässä asiassa järjettömän huono.
Itse en ole mielipiteissäni ihan yhtä ehdoton, mutta on silti pakko myöntää etten voisi alistua kenellekään, jota en voi edes jollain elämän alueella ihailla. Muualla puitu alistamiseen vaadittava fyysinen ylivoima ei hentoisten tyttölihasteni ansiosta ole erityisen ajankohtainen vaatimus, mutta omasta yläpäästäni täytyy löytyä ylivoimaa myös henkisellä puolella.
On silti mielestäni aivan OK, että olen esimerkiksi kieltenpuhumisessa Poikaa etevämpi - osaan olla olematta hiljaa useammalla kielellä, mutten oleta kaikkien kykenevän samaan. Koska oma lapsuuteni ja nuoruuteni sujui nenä kiinni kirjassa ja Pojan puolestaan läheltä-piti-tilanteissa, saan varata mahdolliset kirjallisuuskeskustelut pääosin muuhun seuraan. Siinä seurassa jäänkin sitten herkullisesti alakynteen.
Maailmasta löytyy siis muutama juttu meikkaamisen ja hössöttämisen lisäksi, joissa voin väittää olevani Poikaa etevämpi. Esimerkiksi keittiön puolella, klassisten suunnistamisen ja loogisen ajattelun saralla tahi tietokoneisiin liittyvissä asioissa sen sijaan voin rauhassa siirtyä sivustakatsojan rooliin ja olla tyytyväinen siihen, että edes toinen meistä osaa. Pidän tuosta tunteesta ehkä epäterveellisen paljon.
Ehkä kyse on siitäkin, etten kokisi oloani erityisen miellyttäväksi luovuttaessani valtaa elämässäni ihmiselle, jonka tiedän hanskaavan sen vielä kehnommin kuin minä. Tiedän Pojan omaavan suunnittelukykyä ja rauhallisuutta siinä määrin minua enemmän, että on kaikille osapuolille vain parempi jos suurin osa päätöksistä otetaan käsistäni kauas, kauas pois.
PS. Blogitekstin aihetta pohdiskellessani ja tekstiä aloittaessani olin lähes varma, että olin kirjoittanut tästä jo. Miten ihmeessä vuosikausia blogia pitäneet ihmiset välttävät itsensä toistamista, tai ainakin tekevät sen tietoisesti? Ja miksi ihmisen pitää keksiä niin pikkunokkelia otsikoita ja epämääräisiä tageja, ettei niistä ole asioiden selvittämisessä mitään hyötyä?!
Varsinainen kipinä tähän blogitekstiin tuli kuitenkin Vaimon kanssa keskustellessa - Vaimo sanoi, ettei oikein voisi seurustella ihmisen kanssa, joka olisi jossain itselle tärkeässä tai itsestäänselvässä asiassa järjettömän huono.
Itse en ole mielipiteissäni ihan yhtä ehdoton, mutta on silti pakko myöntää etten voisi alistua kenellekään, jota en voi edes jollain elämän alueella ihailla. Muualla puitu alistamiseen vaadittava fyysinen ylivoima ei hentoisten tyttölihasteni ansiosta ole erityisen ajankohtainen vaatimus, mutta omasta yläpäästäni täytyy löytyä ylivoimaa myös henkisellä puolella.
On silti mielestäni aivan OK, että olen esimerkiksi kieltenpuhumisessa Poikaa etevämpi - osaan olla olematta hiljaa useammalla kielellä, mutten oleta kaikkien kykenevän samaan. Koska oma lapsuuteni ja nuoruuteni sujui nenä kiinni kirjassa ja Pojan puolestaan läheltä-piti-tilanteissa, saan varata mahdolliset kirjallisuuskeskustelut pääosin muuhun seuraan. Siinä seurassa jäänkin sitten herkullisesti alakynteen.
Maailmasta löytyy siis muutama juttu meikkaamisen ja hössöttämisen lisäksi, joissa voin väittää olevani Poikaa etevämpi. Esimerkiksi keittiön puolella, klassisten suunnistamisen ja loogisen ajattelun saralla tahi tietokoneisiin liittyvissä asioissa sen sijaan voin rauhassa siirtyä sivustakatsojan rooliin ja olla tyytyväinen siihen, että edes toinen meistä osaa. Pidän tuosta tunteesta ehkä epäterveellisen paljon.
Ehkä kyse on siitäkin, etten kokisi oloani erityisen miellyttäväksi luovuttaessani valtaa elämässäni ihmiselle, jonka tiedän hanskaavan sen vielä kehnommin kuin minä. Tiedän Pojan omaavan suunnittelukykyä ja rauhallisuutta siinä määrin minua enemmän, että on kaikille osapuolille vain parempi jos suurin osa päätöksistä otetaan käsistäni kauas, kauas pois.
PS. Blogitekstin aihetta pohdiskellessani ja tekstiä aloittaessani olin lähes varma, että olin kirjoittanut tästä jo. Miten ihmeessä vuosikausia blogia pitäneet ihmiset välttävät itsensä toistamista, tai ainakin tekevät sen tietoisesti? Ja miksi ihmisen pitää keksiä niin pikkunokkelia otsikoita ja epämääräisiä tageja, ettei niistä ole asioiden selvittämisessä mitään hyötyä?!
3 kommenttia:
hehe, ehkä tästä syystä olen pitkään sinkkuna viihtynytkin, että olen tuossa asiassa aika ehdoton. heti jos huomaan pääseväni niskan päälle, mielenkiinto lopahtaa saman tien.
Tuota emme ole vielä miettineet. Saa nähdä, miten asiat järjestyy, kun syksyllä muutamme yhteen. Jotenkin kuitenkin aavistan että alistuessani sängyssä haluan olla reaalielämässä päättäjä. Vai menikö se toisin päin: koska olen vastuullinen arkielämässä, haluan edes sängyssä olla toisen armoilla.
R.
Neiti A, tarkoititko: tuossakin asiassa aika ehdoton? ;)
Kokeilijat, jos vallanvaihto pysyy makuuhuoneen puolella niin asetelma onkin varmasti erilainen. Samantyyppiset kriteerit taitaisivat kyllä omalla kohdallani olla voimassa, vaikka kyseessä olisikin vain makuuhuoneessa käskyttävä yläpää, suhtaudun ihmisiin sen verran mustavalkoisesti aivan kuin armas Vaimonikin (vaikken tässä asiassa ehkä aivan yhtä ehdottomasti).
Lähetä kommentti