Lokakuussa kirjoitin kovin närkästyneenä siitä, miten "vanhan liiton" kinkyjen mielestä Internet on helpottanut omien D/s-taipumustensa löytämistä liikaakin.
Keskustelin aiheesta vähän erilaisesta näkökulmasta tänä viikonloppuna, ja jäin pureksimaan asiaa uudemman kerran. Keskustelukumppanini kertoi siitä, kuinka omassa nuoruudessaan joutui punnitsemaan erityisen tarkkaan kenelle voi puhua taipumuksistaan, sillä se olisi saattanut tulla vastaan vaikka seuraavassa työhaastattelussa.
Internetin kajossa kasvaneelle ajatus anonymiteetin mahdottomuudesta on kaukainen ja pelottava. Jos minunkin olisi pitänyt aloittaa asioiden tutkiminen ja kokeileminen alusta lähtien omalla nimelläni ja kasvoillani, en varmasti olisi vielä tässä. Enkä tiedä olisinko koskaan uskaltanut selvittää Pojalle heti ensitapaamisesta lähtien omia vinoutumiani, jos en olisi niistä puhunut jo aiemmin muualla. Vaikeaa se oli nytkin.
Täytyy myös myöntää, että suhtaudun hieman skeptisesti erityisen nuoriin ihmisiin jotka ilmoittavat ylpeästi olevansa Herroja tai orjia. Tuntuu siltä, että viime aikoina olen törmännyt yhä useampiin ja useampiin hädin tuskin täysi-ikäisiin D/s:stä kiinnostuneisiin. Vaistomaisesti peilaan heidän sanojaan muistoihin itsestäni 18-vuotiaana, ja rohkenen väittää että oman ystäväpiirini laajuisen otannan perusteella ihmiset eivät siinä iässä tiedä itsestään juuri mitään.
Tätä voisi ilkeyksissään verrata kaikkiin niihin 16-vuotiaina ehdottomasti biseksuaaleihin tyttöihin, jotka sittemmin tuntuvat heteroistuvan kovasti kokeilun- ja näyttämisenhalun vähetessä. Toisaalta on hienoa, että tietoa löytyy nykyään niin paljon helpommin, että asioita ei tarvitse lähteä itse keksimään yksi kerrallaan alusta lähtien. Itsekin käytän mielelläni häikäilemättä hyväksi muiden elämänkokemuksen tuomia oppeja siinä toivossa, ettei jokaista asiaa tarvitsisi oppia kantapään kautta.
Havahduin miettimään sitä, tuleeko tämä kaikki todella liian helposti tarjoiltuna meille märkäkorville. Varsinkin kun fyysisiin asioihin on paljon helpompaa löytää ohjeita ja neuvoja, vaikka voisi olla parempi ajatus aloittaa henkisemmistä asioista. Antamatta itsestään juuri mitään saa tarkat ohjeet tyttöystävän sitomiseksi sänkyyn, tai parhaassa tapauksessa ripustamiseksi kattoon. Kukaan ei vaan kerro, mitä sille sen jälkeen pitäisi tehdä.
Keskustelin aiheesta vähän erilaisesta näkökulmasta tänä viikonloppuna, ja jäin pureksimaan asiaa uudemman kerran. Keskustelukumppanini kertoi siitä, kuinka omassa nuoruudessaan joutui punnitsemaan erityisen tarkkaan kenelle voi puhua taipumuksistaan, sillä se olisi saattanut tulla vastaan vaikka seuraavassa työhaastattelussa.
Internetin kajossa kasvaneelle ajatus anonymiteetin mahdottomuudesta on kaukainen ja pelottava. Jos minunkin olisi pitänyt aloittaa asioiden tutkiminen ja kokeileminen alusta lähtien omalla nimelläni ja kasvoillani, en varmasti olisi vielä tässä. Enkä tiedä olisinko koskaan uskaltanut selvittää Pojalle heti ensitapaamisesta lähtien omia vinoutumiani, jos en olisi niistä puhunut jo aiemmin muualla. Vaikeaa se oli nytkin.
Täytyy myös myöntää, että suhtaudun hieman skeptisesti erityisen nuoriin ihmisiin jotka ilmoittavat ylpeästi olevansa Herroja tai orjia. Tuntuu siltä, että viime aikoina olen törmännyt yhä useampiin ja useampiin hädin tuskin täysi-ikäisiin D/s:stä kiinnostuneisiin. Vaistomaisesti peilaan heidän sanojaan muistoihin itsestäni 18-vuotiaana, ja rohkenen väittää että oman ystäväpiirini laajuisen otannan perusteella ihmiset eivät siinä iässä tiedä itsestään juuri mitään.
Tätä voisi ilkeyksissään verrata kaikkiin niihin 16-vuotiaina ehdottomasti biseksuaaleihin tyttöihin, jotka sittemmin tuntuvat heteroistuvan kovasti kokeilun- ja näyttämisenhalun vähetessä. Toisaalta on hienoa, että tietoa löytyy nykyään niin paljon helpommin, että asioita ei tarvitse lähteä itse keksimään yksi kerrallaan alusta lähtien. Itsekin käytän mielelläni häikäilemättä hyväksi muiden elämänkokemuksen tuomia oppeja siinä toivossa, ettei jokaista asiaa tarvitsisi oppia kantapään kautta.
Havahduin miettimään sitä, tuleeko tämä kaikki todella liian helposti tarjoiltuna meille märkäkorville. Varsinkin kun fyysisiin asioihin on paljon helpompaa löytää ohjeita ja neuvoja, vaikka voisi olla parempi ajatus aloittaa henkisemmistä asioista. Antamatta itsestään juuri mitään saa tarkat ohjeet tyttöystävän sitomiseksi sänkyyn, tai parhaassa tapauksessa ripustamiseksi kattoon. Kukaan ei vaan kerro, mitä sille sen jälkeen pitäisi tehdä.
4 kommenttia:
Minä aloin epäillä taipumuksiani vasta nelikymppisenä, ja vain vuosi sitten uskalsin puhua asiasta toisille. Viehtymys kipuun on ollut minulla toki seksuaalisen elämän alusta alkaen, muta en osannut liittää sitä mihinkään "erikoiseen" käyttäytymiseen. Nyt ihmeekseni huomasin, että kun uskaltaa puhua asiasta kumppaneilla, niin yllättävän moni ymmärtää ja kiinnostuu. Tai no, moni ja moni. Eipä niitä kumppaneita enää tässä iässä kovin paljon ole, mutta vuoden sisällä kolmesta tapaastani naisesta kaikki kolme ottivat mielihyvin piiskan kauniiseen käteensä. Eikä siis heidän joukossa teinejä ollut.
Hankalinta on juuri tuo oman suunsa aukaiseminen omista mieltymyksistä. Ylipäänsä seksistä puhuminen kumppanin kanssa tuntuu hankalalta, ei lehdet muuten olisi täynnä palstoja joissa ihmiset pyytävät ammattilaisia analysoimaan oman partnerinsa mielihaluja etteivät vaan joutuisi kysymään mitään siltä kumppanilta itseltään.
Itsekin olen miettinyt tuota, että osaisinko olla piiskanvarren toisessa päässä jos joku niin pyytäisi. Ehkä jos kohdalle sattuisi joku, jonka tietäisin siitä oikeasti saavan nautintoa. Tässä suhteessa en kuitenkaan oikein osaa kuvitella meidän Pojan kanssa vaihtavan rooleja, se tuntuisi varmaan vaan hassulta. Miten teillä tuo roolinvaihto sujuu, sovitteko jo ennen sessiota kumpi tällä kertaa on vallankahvassa?
Vaikeaa se on ollut, kun suhde on vasta alussa. Paljon on vielä opittavaa. Yleensä se roolin valinta menee jotenkin spontaanisti, koska emme aloita "sessiota" vaan menemme vain sänkyyn. Siinä kiihkon kasvaessa hyväilyt muuttuvat kiusaamiseksi, ja roolit loksahtaa itsestään paikoilleen. Aina löytyy joku syy rangaista. Aitä voi myös jossain määrin ohjailla tunnustamalla joitakin syntejä. Se joka ehtii tunnustamaan ehsin, saa myös ensimmäisenä kärsiä (tai siis nauttia:)
Hassua, että teillä kilpaillaan siitä kumpi pääsee piiskattavaksi! Jotenkin kuvittelisin että se menisi juuri toisin päin, johtunee siitä että meillä painitaan usein huvin vuoksi vaikka lopputulos on tiedossa.
Lähetä kommentti