torstai 9. huhtikuuta 2009

Mutkun kutkun

Hogtie on ehkä yllättävän mukava asento, mutta hartiani ovat nyt kolmatta päivää täysjumissa sen ansiosta.

Kengät tulivat postissa, mutta vielä ei ole löytynyt aivan oikeanlaista köysiviritystä jotta niistä saisi järkeviä kuvia. Näin sivumennen sanoen olen ne jalassa melkein Pojan mittainen mutta en pysty kävelemään noin korkeilla koroilla.

Tänään alkaa pääsiäisloma ja huomenna saamme Pojan kanssa kelliä kotona kaksin mutta iloa himmentää se, että olen yrittänyt jahdata tuloksetta lääkäriaikaa jo muutaman päivän. Tällä välin olen tietenkin ehtinyt diagnosoida itselleni syövän, neekerisankkerin ja hyppykupan. Onneksi lääkäriaikaa ei vielä kolmannestakaan numerosta herunut, mutta sain sentään vastaanottovirkailijalta muutaman itsehoitovinkin.

Kaikenkaikkiaan olo on siis juuri nyt niin alavireinen etten saa itsestäni tekstiä ulos millään. Suoraa huutoa kyllä löytyisi, mutta sitä on näin blogiteitse heikko välittää.

Ei kommentteja: