Siinä ne nyt ovat! Vihdoin!
Molempien pienestä flunssasta huolimatta päätimme kokeilla nilkkojen sitomista esimerkkinä kuva, johon olin törmännyt ohimennen (tästä myöhemmin lisää!). Alunperin Poika ei ollut erityisen innostunut, koska halusi sidonnan olevan paitsi kaunis myös oikeasti toimiva.
Sidonnan tehokkuus taisi yllättää meidät molemmat. Noin äkkiseltään näyttää siltä, että jalkojen ympäri on kierretty vähän narua ja sidottu se sitten kiinni. Äkkiäkös tuosta heittää jalan toisen yli ja löysyttää köydet - tai sitten ei. En tarmokkaasta yrittämisestä huolimatta saanut jalkojani liikutettua juurikaan ja pystyin seisomaan vain yhdellä jalalla.
Tottakai kuvauspaikan miettiminen kannattaa aloittaa siinä vaiheessa, kun toinen on jo lähes liikuntakyvytön. Poika oli aikaisemmin käyttänyt kotistudiona makuuhuoneen vaaleaa pimennysverhoa ja ikkunan edessä olevaa lähes seinän pituista laatikostoa. Ainoa ongelma oli, että minä kökötin sängyllä kävelykyvyttömänä ja kieltäydyin jyrkästi Pojan tarjoutuessa nostamaan minut laatikoston päälle.
Pojan hakiessa keittiöstä tuolia sain venkoiltua itseni laatikoston päälle muutaman nilkantaittoyrityksen jälkeen jokseenkin täysissä ruumiin- ja sielunvoimissa. Tuolille kiipeäminen osoittautui sen verran haastavaksi, että minun oli pakko lopulta nöyrtyä ja antaa Pojan auttaa nostamalla. Että näppärä pieni koristesidonta ...
Takaisin pääsin jälleen Pojan nostamana ja kovin epänaisellisen kiljahtelun säestämänä. Kaikesta riehumisesta huolimatta köydet pysyivät yllättävän hyvin paikoillaan! Kumpikaan meistä ei vielä tässä vaiheessa raskinut luopua köysistä, joten Poika päätti askarrella jotain myös käsieni ympärille. Ensin uhkailtuaan leikkaavansa jalkaani jääneet pikkuhousut pois tieltä, luonnollisesti.
Molempien pienestä flunssasta huolimatta päätimme kokeilla nilkkojen sitomista esimerkkinä kuva, johon olin törmännyt ohimennen (tästä myöhemmin lisää!). Alunperin Poika ei ollut erityisen innostunut, koska halusi sidonnan olevan paitsi kaunis myös oikeasti toimiva.
Sidonnan tehokkuus taisi yllättää meidät molemmat. Noin äkkiseltään näyttää siltä, että jalkojen ympäri on kierretty vähän narua ja sidottu se sitten kiinni. Äkkiäkös tuosta heittää jalan toisen yli ja löysyttää köydet - tai sitten ei. En tarmokkaasta yrittämisestä huolimatta saanut jalkojani liikutettua juurikaan ja pystyin seisomaan vain yhdellä jalalla.
Tottakai kuvauspaikan miettiminen kannattaa aloittaa siinä vaiheessa, kun toinen on jo lähes liikuntakyvytön. Poika oli aikaisemmin käyttänyt kotistudiona makuuhuoneen vaaleaa pimennysverhoa ja ikkunan edessä olevaa lähes seinän pituista laatikostoa. Ainoa ongelma oli, että minä kökötin sängyllä kävelykyvyttömänä ja kieltäydyin jyrkästi Pojan tarjoutuessa nostamaan minut laatikoston päälle.
Pojan hakiessa keittiöstä tuolia sain venkoiltua itseni laatikoston päälle muutaman nilkantaittoyrityksen jälkeen jokseenkin täysissä ruumiin- ja sielunvoimissa. Tuolille kiipeäminen osoittautui sen verran haastavaksi, että minun oli pakko lopulta nöyrtyä ja antaa Pojan auttaa nostamalla. Että näppärä pieni koristesidonta ...
Takaisin pääsin jälleen Pojan nostamana ja kovin epänaisellisen kiljahtelun säestämänä. Kaikesta riehumisesta huolimatta köydet pysyivät yllättävän hyvin paikoillaan! Kumpikaan meistä ei vielä tässä vaiheessa raskinut luopua köysistä, joten Poika päätti askarrella jotain myös käsieni ympärille. Ensin uhkailtuaan leikkaavansa jalkaani jääneet pikkuhousut pois tieltä, luonnollisesti.
4 kommenttia:
voin kuvitella sut gasellin elkein kipuamassa laatikoston päälle :D
Ihan vaan tiedoksi, että olin HYVIN viehko ja hillitty könytessäni sinne! Enkä kiroillutkaan kuin ihan vähän!
Siis onko tuo kuva nyt se itse ottamanne vai se josta saitte idean?
Kuvassa siis ihan omat koipeni, linkki inspiraatiokuvaan on tulossa myöhemmin.
Lähetä kommentti