BDSM kelpaa mainstream-elokuvien aiheeksi äärimmäisen harvoin. Tai niiden muidenkaan, jos ei lasketa pornoa (ja siitäkin suurin osa on tuskallisen huonoa). Itse olen törmännyt elämäni aikana vain muutamaan aihepiiriä jotenkin sivuavaan elokuvaan, en tosin niitä aivan asioikseni ole etsinytkään.
Muistikuvani elokuvasta ovat jokseenkin hatarat, mutta muistaakseni Bitter Moon on joskus näytetty televisiossa, ja olen eksynyt sitä katsomaan. Olisinkohan ollut viisitoista elokuvan nähdessäni, joka tapauksessa muistan vain että pidin sitä samanaikaisesti täysin sairaana ja oudon mielenkiintoisena (a clue, Sherlock!). Elokuva ei ole kävellyt vastaan DVD:nä, eikä sitä näköjään ainakaan kotikaupunkini vuokraamoista löydy, joten uusintakatselu on jäänyt haaveeksi.
Bitter Moon ei sinänsä ole paras mahdollinen kuvaus BDSM-elämästä, että siinä sadomasokismiin ajautuva pariskunta pikkuhiljaa syö toisensa hengiltä. Vielä pidempi miinus elokuvalle on se, että siinä näyttelee Hugh Grant, tuo romanttisista komedioista tuttu viirusilmä. Tässä elokuvassa kuitenkin muistaakseni meni melkein täydestä!
Kertooko tämä nyt sitten ranskalaisten perverssiydestä (Marquis de Sade, I'm looking at you) vai mistä, mutta Bitter Moon perustuu ranskalaiskirjailijan Pascal Brucknerin samannimiseen kirjaan ja eräänä BDSM:n perusteoksista pidetty Story of O on sekin lähtöisin ranskalaisesta kynästä. Elokuvamuodossa O ei tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta, ehkä siksi että elokuva on tehty vuonna 1975 ja tuntuu siksi vähän vanhentuneelta. DVD-hyllystämme löytyisi myös elokuvan jatko-osa, jota emme Pojan kanssa vielä ole uskaltaneet katsoa. Raportoin sen camp-arvosta sitten kun joskus rohkaistun!
Viimeisenä mainittakoon oma tähänastinen lempielokuvani tämän aihepiirin alalla, Secretary. Ehkä osaan jotenkin samaistua Maggie Gyllenhaalin esittämään antisankarittareen, tai sitten hienoa on se ettei elokuva ole täynnä Hollywood-nättejä ihmisiä nipistelemässä toisiaan. Kerrankin laadukkaasti tehty mutta jotenkin rehellinen elokuva siitä, miltä BDSM tuntuu - muuallakin kuin pakaroissa. Itse pakotin silloisen poikaystäväni katsomaan tämän heti kun se ilmestyi DVD:nä ja ihastuin elokuvaan samantien (silloinkaan ei vielä käynyt mielessä että voisin olla tähän suuntaan vinksallani).
Wikipedian BDSM in films-listaa lukiessa käy äkkiä kovin selväksi, että vielä olisi monta elokuvaa näkemättä. Toisaalta suhtaudun elokuviin vähän samalla tavalla kuin kanssaeläjiini, pelkkä BDSM ei riitä. En jaksa katsoa huonoja elokuvia vain sen takia että jossain kohtauksessa heilautetaan piiskaa. Omalle katselulistalle siirtyi tuosta listasta the Piano Teacher, joka jäi näkemättä ilmestymisensä aikoihin.
Muistikuvani elokuvasta ovat jokseenkin hatarat, mutta muistaakseni Bitter Moon on joskus näytetty televisiossa, ja olen eksynyt sitä katsomaan. Olisinkohan ollut viisitoista elokuvan nähdessäni, joka tapauksessa muistan vain että pidin sitä samanaikaisesti täysin sairaana ja oudon mielenkiintoisena (a clue, Sherlock!). Elokuva ei ole kävellyt vastaan DVD:nä, eikä sitä näköjään ainakaan kotikaupunkini vuokraamoista löydy, joten uusintakatselu on jäänyt haaveeksi.
Bitter Moon ei sinänsä ole paras mahdollinen kuvaus BDSM-elämästä, että siinä sadomasokismiin ajautuva pariskunta pikkuhiljaa syö toisensa hengiltä. Vielä pidempi miinus elokuvalle on se, että siinä näyttelee Hugh Grant, tuo romanttisista komedioista tuttu viirusilmä. Tässä elokuvassa kuitenkin muistaakseni meni melkein täydestä!
Kertooko tämä nyt sitten ranskalaisten perverssiydestä (Marquis de Sade, I'm looking at you) vai mistä, mutta Bitter Moon perustuu ranskalaiskirjailijan Pascal Brucknerin samannimiseen kirjaan ja eräänä BDSM:n perusteoksista pidetty Story of O on sekin lähtöisin ranskalaisesta kynästä. Elokuvamuodossa O ei tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta, ehkä siksi että elokuva on tehty vuonna 1975 ja tuntuu siksi vähän vanhentuneelta. DVD-hyllystämme löytyisi myös elokuvan jatko-osa, jota emme Pojan kanssa vielä ole uskaltaneet katsoa. Raportoin sen camp-arvosta sitten kun joskus rohkaistun!
Viimeisenä mainittakoon oma tähänastinen lempielokuvani tämän aihepiirin alalla, Secretary. Ehkä osaan jotenkin samaistua Maggie Gyllenhaalin esittämään antisankarittareen, tai sitten hienoa on se ettei elokuva ole täynnä Hollywood-nättejä ihmisiä nipistelemässä toisiaan. Kerrankin laadukkaasti tehty mutta jotenkin rehellinen elokuva siitä, miltä BDSM tuntuu - muuallakin kuin pakaroissa. Itse pakotin silloisen poikaystäväni katsomaan tämän heti kun se ilmestyi DVD:nä ja ihastuin elokuvaan samantien (silloinkaan ei vielä käynyt mielessä että voisin olla tähän suuntaan vinksallani).
Wikipedian BDSM in films-listaa lukiessa käy äkkiä kovin selväksi, että vielä olisi monta elokuvaa näkemättä. Toisaalta suhtaudun elokuviin vähän samalla tavalla kuin kanssaeläjiini, pelkkä BDSM ei riitä. En jaksa katsoa huonoja elokuvia vain sen takia että jossain kohtauksessa heilautetaan piiskaa. Omalle katselulistalle siirtyi tuosta listasta the Piano Teacher, joka jäi näkemättä ilmestymisensä aikoihin.
2 kommenttia:
pakko pitää leffailta kun nähdään!
Oh yes, sick movie night!
Tosin epäilen että jään taas kakkoseksi :) Aloin jo epäillä että olen keksinyt koko Katkeran kuun kun Pojalla ei ole siitä mitään muistikuvaa, mutta ihan varmasti oon nähny!
Lähetä kommentti