torstai 30. huhtikuuta 2009

Häpeä ja kateus, niistä saa voimaa

Muistan, kuinka suunnattomasti häpesin ensi kertaa pornokauppaan uskaltautuessani kun jouduin kysymään myyjältä tapeista. Myöhemmin sain salaperäisen käskyn käydä hakemassa paketti tietämättä lainkaan, mitä se sisältää. Täti tietenkin kaivellessaan laatikkoja kyseli, että minkäköhän kokoisesta paketista kenties on kysymys. Taisin olla punastunut vielä kotiin päästyänikin.

Nykyään minusta on jollain tasolla jo hauskaa etsiskellä vähän erikoisempia välineitä pervoiluun, puhumattakaan niistä kootuista selityksistä joita ko. välineiden kaipailulleen saa keksiä. Olen edelleen vankasti sitä mieltä, ettei minun pervoiluni varsinaisesti kenellekään kuulu, joten yritän ystävällisesti aina keksiä jonkin viattomamman selityksen. Oikeastaan ajatus sen oikean käyttötarkoituksen selittämisestä ei kuitenkaan tunnu enää lainkaan epämiellyttävältä.

Tässä siis lista jo toteutuneista tilanteista ja muutamasta vielä edessäpäin olevasta selittelystä:

1. Kerroin tästä jo kerran, mutta minut vähänkin tuntevat ovat saaneet jo tottua taipumukseeni toistaa omasta mielestäni hauskoja juttuja kerta toisensa jälkeen. Olen edelleen ylpeä rautakauppakäynnistäni! "Niin, jotain amppelitelinettä se siitä metalliputkesta aikoi ... en minä oikein tiedä sen tarkemmin." Toisaalta luulisin että rautakaupan myyjälle spreader bar olisi sanonut jokseenkin yhtä paljon kuin amppelitelinekin.

2. Sain sokerointitädiltä vinkin, että sinkkivoide toimii hyvin taistelussa sisäänkasvavia karvoja vastaan. Avuliaan apteekkitädin kysellessä, mihin voidetta tarvitsen, vastasin rehellisesti että olin kuullut sen auttavan sisäänkasvaviin ihokarvoihin. Lisäkysymys seurasi tietenkin samantien: tuleeko voide käyttöön suurellekin alueelle? Tyydyin toteamaan diplomaattisesti kyseisen alueen olevan varsin pienikokoinen.

3. Samaisella apteekkikäynnillä etsiskelin turvaleikkureita siltä varalta, että köydet kiristyvät hetkessä aivan liikaa (vastuulliset bondage-harrastajat toki hankkivat ne turvaleikkurit viimeistään köysiostoksien yhteydessä). Samainen apteekkitäti oli hieman hämmentynyt selittäessäni että en oikeastaan tarvitsisi kokonaista ensiapupakkausta, vaan ne pelkät sakset riittäisivät.

4. Törmäsin vanhaan opiskelukaveriini kaupungilla juuri, kun olin käynyt ostamassa 40 metriä polyesteriköyttä Knotty Boys -kokeiluja varten. Hetken köysinippu käsivarrellani seisottuani tajusin, että sen läsnäolo kai pitäisi jotenkin selittää. "Kävin oikein naisellisilla purjehdusköysiostoksilla!" "Ai, meinasitko lähteä kesällä purjehtimaan?" "Jos nyt kesällä tekisi muutakin kuin töitä ..."

5. Ennen kyseistä köysitapaturmaa yritin etsiä puutarhatarvikepuolelta juuttiköyttä, olin kuullut että sitä löytyisi sopuhintaan. "Köysi" oli kuitenkin niin ohutta, ettei siitä olisi edes koristenaruleikkeihin. Olin täysin varautunut selittämään myyjälle, kuinka aion rakentaa viinimarjapensailleni köysikehikot ja siksi tarvitsen paksumpaa narua. Ehkä juuri siksi sen kummempia kysymyksiä köyden käyttötarkoituksesta ei esitetty.

6. Kolmas köysiaiheinen selittelytilanne on vielä edessäpäin. Paksumpaa hamppuköyttä kaipaillessamme löysin Ulvilan Köysipunomon ja velvoitin Pojan soittamaan sinne ja tiedustelemaan hintoja. Jo valmiiksi kehitetty selitys köysitarpeelle on kuulemma porraskaide - siihenkin Poika varautui, että myyjä siinä vaiheessa suosittelee liian paksua narua. "Tuossa on jo kymmenmillistä köyttä, vaan on päässyt kovasti rispaantumaan niin ajattelin sen uusia."

7. Luettuani jostain, että ostoslistallamme jo pitkään keikkuneen Wartenbergin pyörän voisi kotioloissa hätätapauksessa korvata kaavapyörällä, kipaisin samantien kangaskauppaan. Kaavapyöriä ilmeisesti kuitenkin löytyy vain ompelutarvikeliikkeistä, jo valmiiksi mietitty hätävalheeni on että olen ostamassa pyörää äidilleni enkä siis oikein tiedä, millainen sen pitäisi tarkalleen ottaen olla. "Ai onko niitä monenlaisia? Onko ne kaikki yhtä teräväpiikkisiä?"

Olen toki joutunut selittelemään myös sitä, miksi haluan ripustaa pyykkini kuivumaan juuri puisilla pyykkipojilla ja miksi lihaskipuuni auttaisi vain se vahvempi tiikeribalsami, jota ei paikallisista luontaistuotekaupoista tunnu löytyvän. Lähipornokaupassa sentään ei selittelyjä tarvita, siellä uskallan jo marssia suoraan kahlehyllylle.

2 kommenttia:

A kirjoitti...

miksei täällä voi vaan painaa "tykkää"-nappia niinkuin naamakirjassa? :D loistava teksti, oot ihku! <3

Dramaqueenitis kirjoitti...

Tuitui vaan sullekin! :)

Mukava kuulla että nokkelatpokkelat selitykseni viihdyttävä myös muita kuin minua .. toisinaan pelottaa että älyni käy liian teräväksi ja saan siitä haavoja!