Kun nyt kerran lähdin muistelulinjalle, tuntui jotenkin sopivalta ruotia seuraavaksi suhdettani pornoleffoihin. Siis juuri niihin, joita ne hikiset sedät sieltä nuoruuteni mustaikkunaisista erotiikkaliikkeistä kotiinsa kantoivat.
Ensimmäinen muistoni pornosta on jokseenkin hatara. Silloin kun digi-tv oli vielä täyttä scifiä, oli aika tavallista että kaapelitalouksissa näkyi viikonlopun ajan ilmaiseksi esimerkiksi TV1000, ilmeisesti yrittivät kalastella uusia kuluttajia sitä kautta. Jonain myöhäisenä lauantai-iltana sitten queenitis 12vee sitten löysi ikäiselleen varsin sopimatonta ohjelmaa, muistaakseni ihan etsimällä etsittynä.
Ainoa mielikuvani tuosta muutaman minuutin pätkästä jota seurasi tietenkin automaattinen "hyi hyi hyi ällöä" -reaktio on se, että kohtaukseen liittyi syystä tai toisesta valtavat määrät maalia. Siis että ne alastomat ihmiset heittelivät sitä toistensa päälle ja olivat yltäpäältä sotkussa tehdessään ties mitä. Olin sitä mieltä, että seksi on varmasti sotkuisinta ja ällöttävintä ikinä.
Suhteeni pornoleffoihin ei vieläkään ole erityisen lämmin, johtuisiko nyt vaikka siitä kuuluisasta erosta jonka mukaan miehet ovat visuaalisempia olentoja. Minkäänlainen fetissiporno ei jaksa kiinnostaa ja mainstream-leffat ovat usein tuskallisen muovisia. Amatööriporno on vielä kauheampaa, siinä aivan liian normaalit ihmiset harrastavat seksiä huonossa valaistuksessa. En halua nähdä oman selluliittini läiskettä, enkä kiitoksia vain myöskään sen naapurintytön.
Minulla on myös taipumus tarttua vähäpätöisiin yksityiskohtiin jotka sitten pilaavat koko *ahem* elokuvakokemuksen. "Eikö näille ole kukaan kertonut ettei vaaleansinistä luomiväriä ole käyttänyt kukaan vuoden '95 jälkeen? Onko nuo kengät vai kiiltonahkapuujalat? Näkeeköhän tuokaan näyttelijätär noiden silikoniensa yli enää varpaitaan?"
Enkä voi sille mitään, että sävähdän joka kerta kun sen kuuman lesbokohtauksen aikana toinen näyttelijätär työntää 10-senttiset tekokyntensä .. *köh*
Periaatteessa minulla ei ole mitään pornoteollisuutta vastaan, vaikka telaketjufeministi olenkin. Mielestäni tämän yhteiskunnan suurimpia tasa-arvoon liittyviä ongelmia ei ole avoimesti misogyynisen alan esittämä epärealistinen seksi- ja naiskuva.
En vaan löydä sitä hyvää pornoa mistään! Tähän mennessä lähimmäs ovat päässeet kink.comin Sex and Submission -kategorian leffat, joista muutamaan olen törmännyt. Neljän elokuvan joukosta löytyi yksi, josta aivan aidosti kiihotuin - ja senkin pilasi myöhemmin näkemäni haastattelu, jossa näyttelijätär paljastui jotenkin kovin surulliseksi hahmoksi.
Ehkä pitäydyn suosiolla vain omassa tekstimuotoisessa tyttöpornossani. Sitäkin lukiessa täytyy kuitenkin olla varovainen, sillä kielipoliisi ei vaan kykene runkkaamaan tekstille jossa on kirjoitusvirheitä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti