.. ja miehet, naiset, kaikki siin' esiintyvät.

Oletteko huomanneet, että aina kotona käydessäni äidyn pohtimaan omien roolieni rajoja? No, teen sen taas.

Isänpäivävisiittini aikana tuli puheeksi eräskin tietokoneongelma, johon kysäisin Pojalta puhelimitse neuvoa. Pojan ehdotus siitä, että itse kokeilisin asian korjaamista, oli mielestäni suorastaan pöyristyttävä mahdottomuudessaan. Omaan tyttären rooliini kun ei kuulu missään nimessä isän neuvominen, paitsi sallituissa puitteissa (eli lähinnä kieliasioissa). Tietokoneet ovat Perheen Miesten Juttuja, joihin naisten ei tule sekaantuman.

Perhepiirissäni on syksyn aikana sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, joka on saanut minut peruspositiivisena pohjalaisena silmäilemään täysmustia juhlavaatteita sillä silmällä. Ehkä juuri siksi tällä kertaa tuntui erityisen turvalliselta tipahtaa siihen tuttuun rooliinsa, joka aikaisemmin on usein tuntunut rajoittavalta.

Nyt tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että äiti aivan välttämättä halusi pedata sänkyni puolestani ja että isä delegoi sujuvasti kahvinkeitto- ja keittiönsiivousvuorot niskoilleni heti kun mahdollista.

Aikaisemman epärehellisyystuskailuni lukeminen tuntuu näiden mietteiden jälkeen aika hullulta. Enhän ole kotona sen paremmin akateemikko kuin äänekäs telaketjufeministikään, miksi siis pervopersoonaani pitäisi jotenkin erityisesti tuoda esille?

Petipolitiikkaa

Viime kirjoitukseni kommenttilaatikossa Ihan(a)Sika nosti esille aiheen, joka varsinkin suuren lammen tuolla puolen puhuttaa paljonkin: BDSM antaa alistujalle aika oivat mahdollisuudet saattaa toinen osapuoli suuriin vaikeuksiin, ihan laillisesti. Pervojen oikeusturva on heikoissa kantimissa, eikä asiaa varmastikaan auta se, ettei sen parantamista taida juuri kukaan uskaltaa omilla kasvoillaan vaatia.

Gloria Brame piti avajaispuheen keväällä järjestetyssä Leather Leadership -konferenssissa(!). Suosittelen puheen lukemista sen lontoonkielisyydestä ja pituudesta huolimatta, mutta minua puhuttivat eniten BDSM-harrastajien julkisuuskuvaa ja asemaa lain edessä koskevat pätkät:

"No one ever bothers to expose the intimate lives of vanilla people. Yet when it comes to people like us, the press -- and the law -- feel entitled to invade our privacy and expose us to public ridicule. When media and courts put the spotlight on what we do, instead of who we are, they show a bias against BDSM by implying that crime and BDSM are linked."

Niin puheenpitäjä kuin Maybe Maimed but Never Harmed ja How My Other Half Lives -blogien kirjoittajatkin ovat ainakin osittain sitä mieltä, että median asenteet ja tämänhetkinen yleinen mielipide ovat pervojen omaa syytä. (Suosittelen myös blogitekstien lukemista, vaikka nekin ovat pitkiä ja lontoonkielisiä. Edellämainitun kommenttilaatikkokin oli ajatuksia herättävää asiaa täynnä.)

Ajatus vaati vähän pureskelua, mutta olen oikeastaan samaa mieltä. Yhteiskunnan yleinen mielipide minun henkilökohtaisesta elämästäni ei tosin erityisemmin kiinnosta, mutta sen vaikutus lakeihin sitäkin enemmän. Pervoaktivismia on Suomen rajojen sisällä (ainakin omien havaintojeni puitteissa) vähänlaisesti, ehkä koska Suomessa on aika pitkät "mitä ne naapurin harrastukset meille kuuluu" -perinteet. Omaan mututuntumaani nojaten rohkenen väittää, että pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi.

Verkon kautta eteeni osuneet mielipiteet aiheesta tuntuvat kuitenkin täälläkin keskittyvän voimakkaasti etsimään oikeutusta sille, mitä me teemme (olisiko lyhenteen WIIWD suomennos siis SMMT?). Tärkeämpää taitaisi kuitenkin olla keskittyä siihen, mitä me olemme - ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Ihmisiä, joilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja sen yksityisasiana pitämiseen.

Uusi idolini Gloria Brame sanoi tämänkin minua paremmin:
"We should learn a lesson from gay and lesbian non-kink activists who have done a superb job controlling their image and steering dialogue away from "what we do in bed" to "what rights should we expect as Americans." If the gay community had made butt-fucking and pussy-licking the center of their activism, I don't think they'd be where they are now.

---

We don't need straights to give us permission to have the kind of sex that satisfies us: we just need them to agree that we deserve the right to have it."

Stop rape - just say yes.

Siltä varalta, että asia meni ohi viikonlopun alun vuoksi, Suomen tärkein uutinen on, että naiset voisivat välttää raiskauksen riskikäyttäytymistään vähentämällä. Pro gradu -tutkielman tuloksesta ovat ehtineet närkästyä niin kansanedustaja kuin useat blogistanian naisjäsenetkin.

Meilläkin saatiin perjantai-iltana aiheesta pieni kina aikaiseksi, ehkä siksi en jaksa sekaantua blogimaailman vellontaan aiheen ympärillä vaan otan siihen mieluummin vähän erilaisen näkökulman. Rapakon toisella puolella on sitä paitsi keksitty jo ohjeet, joilla raiskauksen voi takuuvarmasti välttää.

Itse ajauduin miettimään muutakin kuin omaa "riskikäyttäytymistäni" tämän uutisen ansiosta. Ensimmäisenä mieleeni tuli usein toistettu käsitys, että raiskaustilanteissa tekijä on useimmiten uhrille entuudestaan tuttu. En onnistunut löytämään tällaista valmista tilastoa mistään - saattaa johtua siitä, että rikosilmoitukseen ei erikseen merkitä tekijän ja uhrin suhdetta, suhde tulee selville vasta ilmoituksen selitysosassa tai tutkinnan aikana. Tieto pitäisi siis kaivaa tapaus kerrallaan esille, jonkinlainen tieteellinen tutkimus aiheesta varmasti löytyy mutta minä en sitä osaa etsiä (joku etevämpi tiedonhakija onnistunee siinäkin, olisin hyvin kiitollinen tiedosta!).

Vaniljasuhteessakin raiskauksen raja voi osoittautua varsin häilyväksi, mutta todella epäselvä siitä tulee viimeistään siinä vaiheessa kun vallanvaihto BDSM-mielessä muuttuu jokseenkin kokopäiväiseksi. Lontooksi on olemassa käsitteet "total power exchange" ja "consensual non-consent", joille en keksi nasevia suomennoksia. Ajatuksena on, että yksi osapuoli antaa etukäteen suostumuksensa jokseenkin mihin tahansa, mitä toinen osapuoli saa päähänsä, joko pysyvästi (=TPE) tai tilapäisesti (=CNC). Yleensä tällaisissa tilanteissa turvasanat tai -eleet eivät enää ole käytössä, vaan vastuun kantava osapuoli saa täysin vapaat kädet. Onko tällaisen sopimuksen jälkeen tapahtuva raiskaus enää raiskaus? Voiko raiskaukseen antaa etukäteisluvan? Ja miten yläpää voisi erottaa, onko kyseessä raiskausfantasian toteuttaminen vai alistujalle aidosti pelottava ja uhkaava tilanne?

Tässä taloudessa Pojalla on melko lailla vapaat kädet asioiden suhteen, vaikkei asiasta olekaan mustaa valkoisella (eikä sellainen sopimus olisi lainvoimainen vaikka se paperille kirjattaisiinkin). Teoreettinen turvasana toki löytyy, mutta rehellisesti sanottuna tuskin muistaisin sitä silloin, kun tilanne ehkä vaatisi turvasanan käyttämistä. Koska seksuaalinen itsemääräämisoikeuteni on omasta aloitteestani tällä tavalla katkolla, en tuollaisen tilanteen jälkeen voisi erityisesti syyttää Poikaa. Tämä jos mikä mahtaa olla nyt sitä riskikäyttäytymistä enkä taatusti toimi yleisesti hyväksyttävällä tavalla.

D. Queenitis ja Mustat Sukat

Olin joskus sitä mieltä, että mustasukkaisuus on mielen heikkoutta ja pidin siihen sortuvia ihmisiä parisuhteessaan ja itsessään epävarmoina. On ollut aika vaikeaa myöntää, että olen itse mustasukkainen. (Onko joku muuten pitänyt kirjaa siitä, montako blogitekstiä olen aloittanut sanoilla "Olin joskus sitä mieltä ..." tai muuta vastaavaa? Niitä mahtaa olla aika monta.)

Kaiken huippu on ollut taitoni olla mustasukkainen vanhoista tyttöystävistä. Siis niistä, jotka ovat syystä tai toisesta jo poistuneet Pojan elämästä ainakin siinä romanttisessa mielessä. Oi logiikka, kuinka sinua kaipaankaan.

Varsinkin viime aikoina, kun olemme pervoilun alkuhuuman sijasta viettäneet ihan tavallista pariskuntaelämää, tuntuu jotenkin siltä että olemme molemmat nähneet nämä samat kuviot aikaisemminkin. Siitä onkin sitten aika lyhyt askel mustien sukkien jalkaan kiskomiseen - tekiköhän ne tämän paremmin?

Kun huomaan tipahtaneeni näille ajatusurille, tunnen oloni harvinaisen typeräksi ja kärsimättömäksi. Ei voi omistaa erityisen jaloa luonnetta, jos heti korkeimpien adrenaliinihuippujen puuttuessa pohtii moisia. Lopputulos ei tietenkään ole se, että saisin mustat sukat riisuttua. Tunteissa on se ikävä puoli, ettei niiden kanssa järkeily auta juurikaan.

Aika hassua, että siihen vanhaan tuttuun introspektiiviseen hysteriaan päästiin vasta silloin, kun blogitekstin voisi oikeastaan aloittaa "pervorintamalta ei mitään uutta". Elättelen kuitenkin toivoa, että kun näitä pöljäilyjään joutuu pureskelemaan tekstimuodossa, se helpottaa vähän kuin blogin alkuaikojen alistumistuskailut. En ole pitkään aikaan edes harkinnut kirjoittavani blogiin näin henkilökohtaisia asioita, tuntui oikeastaan aika hyvältä.

Mälsää!

Muistatteko, kun totesin kinkyblogit valitettavan lyhytikäisiksi? Vaikkei Miss Midnight jatkuvasti piiskoista puhunutkaan, katson tämän valitettavan blogitauon vahvistavan teoriaani entisestään. Toivotaan, että blogitauko jää lyhyenlaiseksi (vaikken kommenttilaatikon ATM-puheita aina ymmärräkään).

Itse kadotin kirjoitushaluni ensimmäisen kerran jo muutaman kuukauden blogin aloittamisen jälkeen. Olimme juuri muuttaneet Pojan kanssa yhteen, joten elämääni oli ilmestynyt kaikenlaista uutta (niin mukavaa kuin ikävääkin) eikä blogin kirjoittaminen tuntunut erityisen mielekkäältä sellaisessa käymistilassa. Vaikka ehkä juuri silloin olisi pitänyt saada itsestään sitä introspektiivistä hysteriaa purettua.

Sittemmin blogitahdin notkahduksia on tullut silloin tällöin, milloin mistäkin syystä. Aika usein blogi-into katoaa silloin, kun tosielämässä ei ole aikaa ja energiaa kokeilla mitään uutta tai ylipäänsä kinkyillä oikein ajan kanssa. Juuri niin on käynyt viime aikoina, vire ei vain ole ollut kohdallaan.

Jostain syystä siitä on hankalaa kirjoittaa, miten nyt ei huvita yhtään olla piiskattavana. Niiden asiaan liittyvien oikeasti negatiivisten tunteiden paikka on ainakin vielä hyvin tiukasti omien korvieni välissä, vaikka niiden purkaminen epäilemättä tekisikin hyvää.

Päätin joskus tuon ensimmäisen blogi-intovuodatukseni jälkeen, etten sen kummemmin selittele jos tekstiä ei toisinaan synny. Minä en ainakaan IKINÄ ..

Lohduton lokakuu

Olen ehdottomasti syksyihmisiä, joten olen salaa ollut tyytyväinen viime päivien synkähköön säähän. Asiaan vaikuttavat toki muutama vuosi takaperin ostetut kumisaappaat (uuh, kinky!) ja maailman kaamein (mutta vedenpitävä) ulkoilutakki, joiden ansiosta pysyn jokseenkin kuivana syysmyrskynkin keskellä.

Tunnelmallinen pimeys on BDSM-asioissakin usein kohdallaan, mutta valitettavasti syksy tuo mukanaan muutakin. Ikuiselle vilukissalle nakuilu talvisaikaan ei ole aina lainkaan miellyttävä kokemus, eikä jatkuva pimeys varsinaisesti piristä ketään.

Tämä lokakuu on vielä tavallistakin lohduttomampi, koska päätin pitkästä aikaa valkaista nenääni koeluontoisesti. Poika nosti rimaa vielä hitusen ehdottamalla, että hylkäisimme alkoholin ohella myös hiilihydraatit kuukauden ajaksi. Toivon, ettei kuuri osoittaudu yhtä vaikeaksi tai valtaa elämääni yhtä täysivaltaisesti kuin keväinen paasto, vaikka samanlaista asteittaista kajahtamista onkin ilmassa.

Matkamuistonsa kullakin

Sitkeästä flunssasta huolimatta on kai aika kirjoittaa minilomastamme ennen kuin se ehtii unohtua kokonaan. Pako arjesta tuli kyllä tarpeeseen ja matkakohteessa olisi viihtynyt pidempäänkin, kateeksi käy siellä pysyvästi asuvaa majoittajaamme!

Sanoinkin jo, ettei paikallinen tarjonta aivan vastannut (ehkä turhankin korkeita) odotuksiamme. Paikalliset peruspornokaupat eivät tarjonnaltaan olleet tuttua ja turvallista lähipornokauppaamme laajempia. Asiakaskunta sen sijaan oli yllättävänkin erinäköistä - itse olimme tietenkin liikkeellä iltapäivällä, ja muutaman kerran vastaan tuli lounastuntiaan viettäviä liikemiehiä tummissa puvuissa.

Varsinaisten fetish-kauppojen tarjonta oli puolestaan meille turhan lateksipainotteista, lateksi ja kumi kun eivät materiaaleina kumpaakaan erityisesti kiihota. Myyjät olivat kyllä oikein ystävällisiä ja tunnelma kovinkin rento, myönnettäköön että vähän epäilytti astua ensimmäiseen putiikkiin sisälle ovenpielessä olleen ovikellon soittamisen jälkeen.

Matkabudjetin koko rajoitti myös omalta osaltaan matkamuistojen ostelemista, mutta jotain sentään tarttui mukaan. Valitettavasti ostettua Jenningsin suukapulaa ei vielä ole kokeiltu, yskän hellittämistä odotellessa ..

Kyseinen gag aiheutti monta mielenkiintoista tilannetta reissun aikana. Aluksi suunnittelimme pienemmän version ostamista, mutta liikkeen myyjä suositteli sitten kuitenkin ihan aikuisten kokoa kun olin ensin saanut malliksi avata suutani. Olen siis ilmeisesti ihan todistettavan suurisuinen!

Ostospäivän iltana suuntasimme baariin, jonka ovella törmäsimme laukkutarkastukseen. Poika sai sitten selitellä, mikä ihmeen vekotin laukkunsa pohjalta löytyy. Portsarin kommentit "This does not look like a very nice contraption." ja kysymykset "Tell me, what do they call a person like you?" naurattavat näin jälkikäteen, mutta sillä hetkellä halusin ainakin itse lähinnä vajota maan alle. Mitä tästä opimme, vie epäilyttävät ostoksesi jemmaan ennen kaupungin yöhön suunnistamista!

Jenningsin kokeilemista odottelen innokkaana, toisen mukaan tarttuneen välineen sen sijaan toivon pysyvän käyttämättömänä mahdollisimman pitkään. Turvasakset mahdollistavat kuitenkin sitomisen viemisen vähän pidemmälle turvallisesti, oli jo aikakin että nämä saatiin ostettua. Sakset olivat muuten tuossa edellämainitussa laukkutarkastustilanteessa omassa käsilaukussani jemmassa, eikä ovinainen onneksi edes huomannut niitä.

Jos rahaa olisi huomattavasti enemmän, olisi mukaan varmasti tarttunut kaikenlaista korseteista lähtien (oma korsettiprojektini kaatui jo metalliluiden löytämisen vaikeuteen, ehkä sitten joskus ..). On vähän harmillista, että näissä asioissa vaihtoehtoja tuntuu olevan kaksi: halpa, muovinen ja huono tai parhaista materiaaleista käsin tehty ja järjettömän kallis. Halpaa ei kannata ostaa ja kalliiseen ei ole varaa. Maailma kaipaa lisää keskihintaista ja kohtuulaatuista pervosälää!