Oletteko huomanneet, että aina kotona käydessäni äidyn pohtimaan omien roolieni rajoja? No, teen sen taas.
Isänpäivävisiittini aikana tuli puheeksi eräskin tietokoneongelma, johon kysäisin Pojalta puhelimitse neuvoa. Pojan ehdotus siitä, että itse kokeilisin asian korjaamista, oli mielestäni suorastaan pöyristyttävä mahdottomuudessaan. Omaan tyttären rooliini kun ei kuulu missään nimessä isän neuvominen, paitsi sallituissa puitteissa (eli lähinnä kieliasioissa). Tietokoneet ovat Perheen Miesten Juttuja, joihin naisten ei tule sekaantuman.
Perhepiirissäni on syksyn aikana sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, joka on saanut minut peruspositiivisena pohjalaisena silmäilemään täysmustia juhlavaatteita sillä silmällä. Ehkä juuri siksi tällä kertaa tuntui erityisen turvalliselta tipahtaa siihen tuttuun rooliinsa, joka aikaisemmin on usein tuntunut rajoittavalta.
Nyt tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että äiti aivan välttämättä halusi pedata sänkyni puolestani ja että isä delegoi sujuvasti kahvinkeitto- ja keittiönsiivousvuorot niskoilleni heti kun mahdollista.
Aikaisemman epärehellisyystuskailuni lukeminen tuntuu näiden mietteiden jälkeen aika hullulta. Enhän ole kotona sen paremmin akateemikko kuin äänekäs telaketjufeministikään, miksi siis pervopersoonaani pitäisi jotenkin erityisesti tuoda esille?
Isänpäivävisiittini aikana tuli puheeksi eräskin tietokoneongelma, johon kysäisin Pojalta puhelimitse neuvoa. Pojan ehdotus siitä, että itse kokeilisin asian korjaamista, oli mielestäni suorastaan pöyristyttävä mahdottomuudessaan. Omaan tyttären rooliini kun ei kuulu missään nimessä isän neuvominen, paitsi sallituissa puitteissa (eli lähinnä kieliasioissa). Tietokoneet ovat Perheen Miesten Juttuja, joihin naisten ei tule sekaantuman.
Perhepiirissäni on syksyn aikana sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, joka on saanut minut peruspositiivisena pohjalaisena silmäilemään täysmustia juhlavaatteita sillä silmällä. Ehkä juuri siksi tällä kertaa tuntui erityisen turvalliselta tipahtaa siihen tuttuun rooliinsa, joka aikaisemmin on usein tuntunut rajoittavalta.
Nyt tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että äiti aivan välttämättä halusi pedata sänkyni puolestani ja että isä delegoi sujuvasti kahvinkeitto- ja keittiönsiivousvuorot niskoilleni heti kun mahdollista.
Aikaisemman epärehellisyystuskailuni lukeminen tuntuu näiden mietteiden jälkeen aika hullulta. Enhän ole kotona sen paremmin akateemikko kuin äänekäs telaketjufeministikään, miksi siis pervopersoonaani pitäisi jotenkin erityisesti tuoda esille?
2 kommenttia:
Jonkin yksittäisen roolin korostaminen arkioloissa on todellakin turhaa. Emmehän ole kokonaisuudessamme pelkkiä sadomasokisteja, lapsia, kommunisteja tai tiedemiehiä. Tilanteen mukaan roolin esiin tuominen (tai sen piilottaminen) tuntuu kuitenkin luontevalta. Turha on esittää vanhemmilleen polittisia näkemyksiään, tai pukeutua ketjuihin työkokousta varten. Omissa piireissä on sen sijaan helpottavaa jättää muut roolit sivuun ja esiintyä viiteryhmän mukaisessa "asussa". Tämä johtaa kuitenkin yleiskuvan tahalliseen tai tahattomaan kaventamiseen, kuten käy esim. bdsm-blogissa. Ei sitä vain kehtaa laittaa siihen ajatuksia vanhemmuudesta tai ulkopolitiikasta.
Itse eksyn aina välillä vähän aiheen viereenkin, kun feminismi ja yleinen elämänhallinta kuitenkin jollain tapaa (toisinaan aika tiukastikin) liittyy omaan BDSM-maailmaani.
Mutta totta kyllä että BDSM-blogeissa ihmiset esiintyvät aika kaksiulotteisina piiskaajina tai piiskattavina. Toisaalta niitä päiväkirjamaisia blogeja löytyy maailmasta jo suomeksikin siinä määrin etten koe voivani tuoda siihen genreen mitään erityisen uutta. Pervoaidan tällä puolen on huomattavasti väljempää :)
Lähetä kommentti