keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Minä en ainakaan IKINÄ ...

Vaikka urani orjakkeena on lyhyenlainen, olen jo oppinut ettei koskaan kannattaisi sanoa "ei ikinä". Vaikuttaa siltä, että mitä varmempi on jonkun asian mahdottomuudesta, sitä todennäköisempää sen toteutuminen on.

Olen viime aikoina miettinyt, onko absoluuttinen hyisaatanaenikinä-reaktio oikeastaan merkki siitä, että alitajuisesti haluaisi kokeilla jotain mutta sen myöntäminen on vaikeaa koska se on epänormaalia tai ei muuten vain sovi omakuvaan.

Itse olen saanut mm. sovitella feminismiä ja alistumistaipumuksiani yhteen pitkään ja hartaasti, eikä se vieläkään aivan onnistu. On helppoa järkeillä, että feminismin perusideahan on antaa kaikille naisille valinnanvapaus ja on naisen oma asia, jos tahtoo luovuttaa tietyn osan itsemääräämisoikeuttaan jonkun toisen käsiin. Silti välillä tuntuu, että olen huono feministi ja pettänyt ne menneet rintsikanpolttajasukupolvet. Ja sitten huomaa vannovansa ettei ikinä, koska eiväthän Vapaat ja Itsenäiset Naiset koskaan ...

1 kommentti:

A kirjoitti...

jos se siitä on kiinni, poltetaan rintsikat yksissä tuumin ensi kesänä!

mutta vakavasti ottaen teet feminismin ja alistumistaipumuksien yhteensovittamisesta isomman ongelman kuin se onkaan. ei "oikeanlaista" feminismiä olekaan, joten epäonnistumisen tunne on liiankin helppo saavuttaa