perjantai 5. syyskuuta 2008

It's not domestic violence if you use a crop.

Edellisen blogitekstin otsikosta löytyy esimerkki siitä, miten ystävät ovat taipumuksiini reagoineet kun olen ne vihdoin tunnustanut. Yleisesti ottaen kaikki ovat olleet yllättävänkin avomielisiä ja lähinnä helpottuneita, kun omituiseen käytökseeni on vihdoin löytynyt selitys, mutta silti selittäminen välillä turhauttaa ja pahasti.

Kaikeksi onneksi varsinkin armas vaimoni, ystävä jo vuosien takaa, suhtautuu tähän pervoiluun lähinnä lapsenomaisella kiinnostuksella eikä enää ihmettele yhteistalouden keittiönpöydällä toisinaan ajelehtivia anaalitappeja tai muuta sälää. Vaimon kanssa olen puinut muun muassa sitä, ettei D/s ulkopuolisten korvissa välttämättä eroa perheväkivallasta erityisen paljon. "ei kun me oikeasti rakastetaan kyllä toisiamme", "se lyö mua vain kun ansaitsen sen", "ei se koskaan löisi liian kovaa" ... en oikeasti tiedä miten vakuuttaisin huolestuneen läheisen siitä, että olen tässä suhteessa täysin omasta halustani.

Tuntuu muutenkin siltä, että D/s-taipumuksille pitäisi löytää syy jostain syvältä lapsuudesta à la Freud - äiti ei rakastanut tarpeeksi ja isä ei ollut koskaan läsnä, siksi olen kieroutunut! Olen etsinyt syitä ihan jo itsenikin takia, ennen kuin tajusin ettei alistumiselle tarvitse välttämättä olla sen syvällisempiä syitä kuin muillekaan luonteenpiirteille.

Viimeistään tässä vaiheessa blogi on varmasti nimensä veroista omaan napaan tuijottelua ja dramatisointia ;)

1 kommentti:

A kirjoitti...

<3