Viime kirjoitukseni kommenttilaatikossa Ihan(a)Sika nosti esille aiheen, joka varsinkin suuren lammen tuolla puolen puhuttaa paljonkin: BDSM antaa alistujalle aika oivat mahdollisuudet saattaa toinen osapuoli suuriin vaikeuksiin, ihan laillisesti. Pervojen oikeusturva on heikoissa kantimissa, eikä asiaa varmastikaan auta se, ettei sen parantamista taida juuri kukaan uskaltaa omilla kasvoillaan vaatia.
Gloria Brame piti avajaispuheen keväällä järjestetyssä Leather Leadership -konferenssissa(!). Suosittelen puheen lukemista sen lontoonkielisyydestä ja pituudesta huolimatta, mutta minua puhuttivat eniten BDSM-harrastajien julkisuuskuvaa ja asemaa lain edessä koskevat pätkät:
"No one ever bothers to expose the intimate lives of vanilla people. Yet when it comes to people like us, the press -- and the law -- feel entitled to invade our privacy and expose us to public ridicule. When media and courts put the spotlight on what we do, instead of who we are, they show a bias against BDSM by implying that crime and BDSM are linked."
Niin puheenpitäjä kuin Maybe Maimed but Never Harmed ja How My Other Half Lives -blogien kirjoittajatkin ovat ainakin osittain sitä mieltä, että median asenteet ja tämänhetkinen yleinen mielipide ovat pervojen omaa syytä. (Suosittelen myös blogitekstien lukemista, vaikka nekin ovat pitkiä ja lontoonkielisiä. Edellämainitun kommenttilaatikkokin oli ajatuksia herättävää asiaa täynnä.)
Ajatus vaati vähän pureskelua, mutta olen oikeastaan samaa mieltä. Yhteiskunnan yleinen mielipide minun henkilökohtaisesta elämästäni ei tosin erityisemmin kiinnosta, mutta sen vaikutus lakeihin sitäkin enemmän. Pervoaktivismia on Suomen rajojen sisällä (ainakin omien havaintojeni puitteissa) vähänlaisesti, ehkä koska Suomessa on aika pitkät "mitä ne naapurin harrastukset meille kuuluu" -perinteet. Omaan mututuntumaani nojaten rohkenen väittää, että pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi.
Verkon kautta eteeni osuneet mielipiteet aiheesta tuntuvat kuitenkin täälläkin keskittyvän voimakkaasti etsimään oikeutusta sille, mitä me teemme (olisiko lyhenteen WIIWD suomennos siis SMMT?). Tärkeämpää taitaisi kuitenkin olla keskittyä siihen, mitä me olemme - ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Ihmisiä, joilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja sen yksityisasiana pitämiseen.
Uusi idolini Gloria Brame sanoi tämänkin minua paremmin:
"We should learn a lesson from gay and lesbian non-kink activists who have done a superb job controlling their image and steering dialogue away from "what we do in bed" to "what rights should we expect as Americans." If the gay community had made butt-fucking and pussy-licking the center of their activism, I don't think they'd be where they are now.
---
We don't need straights to give us permission to have the kind of sex that satisfies us: we just need them to agree that we deserve the right to have it."
Gloria Brame piti avajaispuheen keväällä järjestetyssä Leather Leadership -konferenssissa(!). Suosittelen puheen lukemista sen lontoonkielisyydestä ja pituudesta huolimatta, mutta minua puhuttivat eniten BDSM-harrastajien julkisuuskuvaa ja asemaa lain edessä koskevat pätkät:
"No one ever bothers to expose the intimate lives of vanilla people. Yet when it comes to people like us, the press -- and the law -- feel entitled to invade our privacy and expose us to public ridicule. When media and courts put the spotlight on what we do, instead of who we are, they show a bias against BDSM by implying that crime and BDSM are linked."
Niin puheenpitäjä kuin Maybe Maimed but Never Harmed ja How My Other Half Lives -blogien kirjoittajatkin ovat ainakin osittain sitä mieltä, että median asenteet ja tämänhetkinen yleinen mielipide ovat pervojen omaa syytä. (Suosittelen myös blogitekstien lukemista, vaikka nekin ovat pitkiä ja lontoonkielisiä. Edellämainitun kommenttilaatikkokin oli ajatuksia herättävää asiaa täynnä.)
Ajatus vaati vähän pureskelua, mutta olen oikeastaan samaa mieltä. Yhteiskunnan yleinen mielipide minun henkilökohtaisesta elämästäni ei tosin erityisemmin kiinnosta, mutta sen vaikutus lakeihin sitäkin enemmän. Pervoaktivismia on Suomen rajojen sisällä (ainakin omien havaintojeni puitteissa) vähänlaisesti, ehkä koska Suomessa on aika pitkät "mitä ne naapurin harrastukset meille kuuluu" -perinteet. Omaan mututuntumaani nojaten rohkenen väittää, että pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi.
Verkon kautta eteeni osuneet mielipiteet aiheesta tuntuvat kuitenkin täälläkin keskittyvän voimakkaasti etsimään oikeutusta sille, mitä me teemme (olisiko lyhenteen WIIWD suomennos siis SMMT?). Tärkeämpää taitaisi kuitenkin olla keskittyä siihen, mitä me olemme - ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Ihmisiä, joilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja sen yksityisasiana pitämiseen.
Uusi idolini Gloria Brame sanoi tämänkin minua paremmin:
"We should learn a lesson from gay and lesbian non-kink activists who have done a superb job controlling their image and steering dialogue away from "what we do in bed" to "what rights should we expect as Americans." If the gay community had made butt-fucking and pussy-licking the center of their activism, I don't think they'd be where they are now.
---
We don't need straights to give us permission to have the kind of sex that satisfies us: we just need them to agree that we deserve the right to have it."
2 kommenttia:
Draamakuningatar! Muistaakseni kerroit joskus sellaisesta anaalikoukusta, jonka voi sitoa narulla johonkin kiinni. En läydä mainintaa mistään, enkä osaa etsiä netistä oikealla nimellä. Voisitko auttaa!
Näin pikaisen googlauksen perusteella näyttäisi siltä, että "anal hook" toimii hakusanana kaikkein tehokkaimmin.
Koukkuja löytyy muuten myös Anti-Shopista, laadusta en osaa sanoa mitään.
Jos moisen ostatte, niin muistakaa olla varovaisia! Koukkua kun ei ole tarkoitettu varsinaisesti kiinnitykseen, vaan koristeeksi. Sillä saa äkkiä rumaa jälkeä aikaiseksi, ja tilattua itselleen nolon lääkärikäynnin.
Lähetä kommentti