perjantai 29. heinäkuuta 2011

Google-Fu

Pienenä välikevennyksenä palaan jälleen Googlen ystävällisesti tarjoamaan loppumattomaan huumorin lähteeseen, eli hakusanoihin joilla tänne on eksytty. Tällä kertaa tuloksia on kertynyt siinä määrin, että jaottelin ne helppoihin ja hauskoihin kategorioihin.

1. Asiat, joihin apua kannattaisi hakea ammattilaiselta eikä Googlelta.
Ihan vaan vinkiksi seuraavalla kerralla, "päähaavan sidonta" ja "ekaluokkalaisen kesäflunssa" kannattaa ottaa puheeksi mieluummin vaikka lääkärin kanssa.

2. Google, tuo suuri oikeinkirjoituksen oppikirja.
Esimerkiksi suomalaisten klassikkoelokuvien nimen muistaminen voi olla haastavaa: oliko se "Aatamin ja ehkä vähän Eevankin asussa", "Aatamin asussa vähän Eevankin", "Aatamin ja vähän Eevankin asussa" vai kenties "Aatamin vaatteissa ja vähän Eevankin"?

3. Millaisena tyttönä te minua oikein pidätte?
Esimerkiksi "komeat paljaat pimpit ja mirrit" löytyvät helpommin alastonsuomi.comista. Minun tapoihini kun ei kuulu "vilauttelu ohikulkijoille" vaikka kuvamateriaalista voi niin päätelläkin. Ja ne "hobitinjalat" on Vaimon, ei minun. (Eivätkä kyllä oikeasti ole ollenkaan riittävän karvaiset ja suuret.)

4. Hä?
Joitakin hakutuloksia lukiessa tulee uteliaaksi. Haluaisin esimerkiksi nähdä, miltä näyttävät "häpy sukat". Vai onko tarkoitus siis asettaa sukka hävyn päälle? Häpy sukkaan? Sukka häpyyn?

5. Termit hakusessa.
Vastauksena kysymykseen "kuka on nirso?" voin kertoa, että nykyään ei enää kukaan. Se on hei selective eating disorder eikä nirsoutta. Kysymys "esteettinen sitominen (shibari)?" sen sijaan on vähän hankalampi, sillä olen nähnyt niin rumaa shibaria kuin kaunista fuusiohenkisempää sidontaakin.

6. Ei näin.
Omaa ystäväpiiriäni ja heidän kokemuspohjaansa perusteena käyttäen voin sanoa, että "pikkutuhmaa morsiamelle" ei välttämättä kannata ostaa edes sinne polttareihin. Samoin perustein voin valottaa myös aihetta "takamuksen leviäminen näkökulma" sen verran, että yleensä takamus tuntuu leveämmältä jos kyseessä on oma ahteri. Ihan henkilökohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että myös matalan jalkaholvin omaavat osaavat hyppiä, terveisiä vaan "lättäjalka trampoliini".

Tui tui anonyymit hakukoneen käyttäjät, mukavaa kun kävitte! Googletan itsekin sellaisia yhdistelmiä, että aiheutan varmasti holtitonta naurua useammassa Google Analyticsin käyttäjässä. Pata kuittaa, terkkuja kattiloille.

1 kommentti:

A kirjoitti...

*kika*