Dramaqueenitis

Plug and play

2011-11-21T12:29:00.001+02:00

Tänä syksynä on ollut kiire. Nyt kun kiire on hellittänyt ja stressitaso pikkuhiljaa normalisoitunut, tuntuu siltä että ainakin yksi vuodenaika on eletty pikakelauksella.

Etätyöpäivien vähetessä ja kiireen kasvaessa unohdin blogin lisäksi myös uudehkon ystäväni, jota en ole teille esitellyt. Tänä viikonloppuna kohtasimme kuitenkin Pojan suosiollisella avustuksella uudestaan ja epäilen että treffailutahtimme tästä vielä kiihtyy.

Pohjustuksena sanottakoon, etten ole koskaan erityisemmin pitänyt anaaliseksistä. Pojan kanssa harjoitellessa saadut järisyttävät orgasmitkaan eivät ole saaneet minua muuttamaan kantaani täysin. Yksi pääsyy omalle vastahakoisuudelleni on se, että kärsivällisestä lämmittelystä ja runsaasta liukuvoiteesta huolimatta toimitus ennen pitkää sattuu tai vähintäänkin alkaa tuntua epämiellyttävältä.

Luotan kuitenkin siihen, että tässäkin asiassa harjoitus tekee ennen pitkää mestarin. Tämä mielessäni ja 4S tukenani aloitin (ja sittemmin itselleni niin ominaiseen tapaan myös unohdin täysin) anaalitapin säännöllisemmän käytön, ihan itsekseni ja muuten vain. Kotona tappi ahterissa oleskelu onnistuikin hienosti, mutta valitettavasti silloinen tappi ei ollut muotoilultaan paras mahdollinen, eikä tahtonut pysyä paikoillaan esimerkiksi kävellessä. Tästä muistoksi jäi eräskin ikimuistoinen kävelyretki, joka piti keskeyttää piipahduksella porttikongiin tippumaisillaan olleen tapin pelastamiseksi. Nyt jo naurattaa, silloin ei todellakaan naurattanut.

Asiaan perehdyttyäni ja muiden kokemuksista luettuani löysin kaksi tappia, jotka soveltuvat muotonsa puolesta paremmin myös retkeilykäyttöön. Doc Johnson Smooth Classic Medium vaikutti kuitenkin omiin silmiini hieman teräväkärkiseltä, joten ostin lempeämmältä näyttävän Tantus Ryderin. Minut tunteville ei liene yllätys, että Doc Johnsonin löytäminen Suomen kamaralta on huomattavasti helpompaa, Ryder taisi matkata tyköni Saksasta asti.

Tantus itse väittää, että Ryder sopii hyvin myös aloittelijoille. Minun täytyy sitten olla täysi noviisi, sillä Ryder on kokonsa puolesta aika lailla siinä rajoilla ettei tapin paikoilleen asettaminen vaadi pitkää lämmittelyä tai valmistautumista, liukkaria kyllä kuluu reilusti. Odotusten mukaisesti tappi kuitenkin pysyy paikoillaan ja on miellyttävä käyttää.

Kuten sanottua, Ryder päätyi hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta hetkeksi aikaa paitsioon. Nyt jatkamme yhteisharjoituksia uusin voimin. Pidän ehdottoman hyvänä merkkinä sitä, että tällä hetkellä treenikauden aloittamisessa epämiellyttävintä on sisäisen jukeboksin jatkuvasti soittama Riders on the Storm.

Kuinka tyypillistä, ihastuin taas heikkouteen.

2011-11-04T15:25:00.001+02:00

En kykene tällä hetkellä kovinkaan koherenttiin viestintään. Olen aina ollut ylpeä stressinsietokyvystäni, mutta nyt alan olla siinä pisteessä etteivät tavarat pysy käsissä eivätkä ajatukset päässä. Stressin syyt ovat hienoja ja kauniita, mutta lopputulos on mitä on. Syö naista!

Tämän halusin kuitenkin jakaa, joten pidemmittä puheitta: The Scar Project. Parasta mitä tisseille on tapahtunut, heti Normal Breast Galleryn jälkeen. Rintasyöpä on oikeasti jotain vähän muuta kuin vaaleanpunaista satiininauhaa.

(Olisi ollut vielä parempi juttu jos olisin jakanut tämänkin lokakuussa. Mihin lokakuu muuten meni? Muistaako joku muu siitä jotain?)

I think bad thoughts

2011-10-26T14:37:00.000+03:00

Kerroinkin jo aikaisemmin pääni sisällön ansiosta pieleen menneistä sessiosta, joita on sattunut kohdalle näennäisen satunnaisesti. Perusongelma session aloittamisessa on sama kuin monessa muussakin tilanteessa, jossa pitäisi pystyä irtautumaan arjesta hetkeksi. Vaikka kuinka yrittäisi heittäytyä, mielessä pyörivät ne samat likapyykit ja aikatauluongelmat kuin muutenkin. Arkipäivän poistuttua päästä sieltä saattaa kuitenkin löytyä kaikenlaista, useimmiten sellaisia asioita joita ei haluaisi kohdata pimeällä kujalla.

Toisinaan mieleni täyttyy heti session alussa niin myrkyllisistä ajatuksista että säikähdän niitä itsekin. Vaikka olen pikkuhiljaa ymmärtänyt mistä on kyse ja pystyn jälkikäteen selittämään kaiken siistin rationaalisesti, en vieläkään aina osaa korjata tilannetta asioiden alkaessa mennä pieleen omien korvieni välissä. Vältän viimeiseen asti siitä kertomista että nyt kaikki ei ole kohdillaan, vaikkei se Pojalta huomaamatta jää ruumiinkielestäkään. On jotenkin vaikeaa sanoa suoraan että tarvitsee vähän aikaa hengittää, varsinkin kun siinä mielentilassa ei voi olla täysin varma siitä mitä suusta pääsisi ulos jos sen avaisi. Toisaalta usein ajatukset saakin rauhoitettua itsekseen, jos osaa olla hermostumatta.

Olen alkanut aavistella että session alussa nousevat negatiiviset tunteet ovat tietoisen mieleni viimeinen yritys saada homma vielä haltuun, ennen kuin vastarinta murtuu lopullisesti. Freudilaisittain analysoituna superego se siellä huutelee ja yrittää saada idin takaisin kuriin ja nuhteeseen. Koska olen itse itseni lempivihollinen, mieleni tietää täsmälleen minkälaiset ajatukset satuttavat eniten ja juuri ne yrittävät vallata pään. Sillä hetkellä olen vakuuttunut olevani lähisuhdeväkivallan uhri, tunne-elämältäni kehittymätön, omanarvontunnoton, kyvytön vastaanottamaan rakkautta ja muuten vain väärä ihminen väärässä seurassa väärässä paikassa väärään aikaan väärin.

Tässä vaiheessa voin itse päättää joko päästää negatiiviset ajatukset valloilleen ja ikään kuin poistaa itseni tilanteesta vellomaan pääni sisälle, tai sitten yrittää päästää ajatuksista ja viimeiseistä vallanrippeistä irti. Juuri siinä auttaa Miracle of Mindfulness -kirjastakin löytyvä meditointiohje, jonka mukaan ajatus on tiedostettava ja sitten on päästettävä siitä irti. Kuulostaa kornilta, mutta ajatusten ja tunteiden nimeäminen tuntuu asettavan ne takaisin oikeisiin mittasuhteisiin ja pysäyttävän pahan olon paisumisen. Sen sijaan että yrittäisi epätoivoisesti olla ajattelematta mitään tai harhauttaa itseään miettimään jotain muuta, ajatusten voi antaa lipua ohi kunnes jossain vaiheessa nauha loppuu ja jäljellä on pelkkää kohinaa.

Pelottavinta on kun joskus kesken session alkaa tulla sellainen olo, että tekisi mieli lyödä takaisin. Näinkin on käynyt, varsinkin silloin kun päivittäiseen rutiiniimme vielä kuului sittemmin harvemmaksi käynyt ylläpitopiiskaus. Yleensä sessioiden negatiiviset tunteet suuntautuvat sisäänpäin, mutta näissä tapauksissa tekee mieli huutaa, lyödä ja potkia. Tunne kasvoi toisinaan niin voimakkaaksi että harkitsin vakavasti turvasanan käyttöä Pojan turvallisuuden takaamiseksi. Kuitenkin juuri niiden piiskauskertojen jälkeen jäi sellainen olo, että ovi jonnekin kävi jo raollaan ja reaktio johtui siitä. Salaa mietin joskus, mitä sen oven takaa mahtaisi löytyä vaikken ole ihan varma onko meistä kummastakaan vielä siihen että piiskaus vietäisiin niin pitkälle.

Ain laulain työtäs tee

2011-10-19T15:24:00.000+03:00

Alistujan urani alussa kuvittelin, että minun tehtäväni on olla passiivinen objekti jolle asiat tapahtuvat. Vaativaksi saattaisi osoittautua korkeintaan käskyjen totteleminen ja sääntöjen noudattaminen, mutta siitäkin selviäisi ehdottomalla kuuliaisuudella. Arkistojeni kätköistä löysin tekstin, jossa hehkutan kuinka hienoa on tehdä asioita kyseenalaistamatta niitä erikseen ennen tottelemista. Kuulostaa muuten kirjoitettuna ihan yhtä järkevältä ja turvalliselta edelleen.

Yritin jo tuolloin erottaa kyseenalaistamisen väliin jättämisen siitä, että tottelee robottimaisesti käskyjä ajattelematta niitä, mutten osannut sen ihmeemmin erotella miksi edellinen olisi sen parempi juttu kuin jälkimmäinen tapa totella. Myöhemminkin olen näemmä pohtinut sitä, ettei kaikissa tilanteissa ole sopivaa kellua henkisesti jossain aivan muualla, mutten tajunnut että huomattavasti suurempia vaikeuksia minulle tuotti ja tuottaa edelleen irti päästäminen.

Kesti kauan ennen kuin minulle alkoi selvitä, että näennäisen passiivisuuden verhon takana paiskitaan aika pirusti töitä. Viimeistään the New Bottoming Bookin lukemisen jälkeen alkoi tulla sellainen olo, että näiden muutaman vuoden jälkeen alan vasta pikkuhiljaa ymmärtää mistä esimerkiksi piiskaamisessa on kysymys ja mitä minun pitäisi tilanteessa tehdä. Pitkän aikaa sessiot tuntuivat onnistuvan tai epäonnistuvan satunnaisesti minusta riippumattomista syistä, enkä osannut korjata tilannetta omalta osaltani silloinkaan jos tunsin ettei kaikki ole kunnossa.

Tietyllä tapaa alistumisessa hienointa on se, että yleensä ylikierroksilla käyvät aivonsa voi jättää lepotilaan ja antautua, mutta toisaalta nauttiminen vaatii usein määrätietoista toimintaa. Ihan täysi pään tyhjentäminen ei kannata heti session aluksi, eikä se sitä paitsi onnistukaan jos sitä erikseen tavoittelee. Tuntemusten täytyy antaa kasvaa kunnes ajatukset hiljentyvät itsekseen, ja joskus hiljentymiseen menee tuskastuttavan kauan. Rauhallinen aivottomuus vaatii yllättävän paljon ajatustyötä, mutta jos yrittää väkisin tyhjentää mielensä hommasta ei ainakaan minulla tule mitään.

Jo mainitsemassani New Bottoming Bookissa mennään osittain aika huuhaa-suuntaan alistumisen henkisen puolen suhteen, mutta myönnettävä on että omien ajatusten kasassa pitämisessä ovat auttaneet niin jooga kuin trendikkääseen mindfulness
-menetelmään tutustuminenkin.

On kai minulle tyypillistä että kiipeän kerta toisensa jälkeen ahteri edellä puuhun, löydän sisäisen valaistumisen ja rauhoitun vasta kun tutustun alakulttuuriin jota yleisesti pidetään väkivaltaisena ja rajuna.

Be gentle, it's my first time.

2011-10-12T15:00:00.000+03:00

Porttiteoriassa taitaa sittenkin olla jotain perää. Aluksi metsään huutaminen tuntui turvallisimmalta joten aloitin tämän blogin, sitten luuhasin jo ulkomaisilla foorumeilla ja myöhemmin niillä kotimaisillakin, uskaltamatta tosin kommentoida sen ihmeemmin. Hiljainenkin foorumielämä johti tiemme baarimiittiin, ja lopulta se paljon pelätty dresscode alkoi tuntua yhä enenevässä määrin pelkältä tekosyyltä vältellä bileissä käymistä.

Päädyimme puolivahingossa henkilökunnaksi jo ensimmäisissä bileissämme, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna loistava ratkaisu. Julkinen sessiointi kun ei vieläkään viehätä ja huomasin olevani siinä määrin häveliäs etten halunnut jäädä seuraamaan muidenkaan sessioita turhan läheltä. Talkootouhut toivat iltaan sopivasti muutakin kuin viinin lipittelyä ja yleistä haahuilua, ja pääsin samalla toteuttamaan omaa tarpeellisuudesta nauttivaa puoltani. Olin itse asiassa työn touhussa myös Pojan narikkavuoron ajan, vaikkei alunperin pitänytkään.

Henkilökuntaan kuuluminen lievensi myös molempien dresscode-huolia, olimme Pojan kanssa ehdottomasti illan maltillisemmasta päästä pukeutumisen suhteen. Periaatteella "aina valmiina" pakkasin kyllä mukaan myös vähemmän mukavaa päälle pantavaa siltä varalta että villiintynyttä sihteerikköä ei laskettaisi tarpeeksi valtavirrasta poikkeavaksi asustukseksi, mutta sain onneksi pitää kauluspaitani päällä.

Aluksi vähän hitaasti käynnistyvä ilta meni lopulta kuin siivillä ja tunnelma bileissä oli paljon kotikutoisempi ja rennompi kuin itse olin etukäteen odottanut. Huomasin tosin oman narikkavuoroni jälkeen Poikaa etsiessäni etten luultavasti olisi pärjännyt bileissä ypöyksin tuntiakaan, hiipivä pakokauhu kun iski niskavilloihin jo ensimmäisen viiden yksinäisen minuutin aikana.

On aina mukavaa saada virikkeitä ja nähdä ihan omin silmin että on meitä höpönassuja Suomessa muitakin. Illan virittäytymisen jälkeen leikkimään tosin ryhdyttiin vasta kun oltiin ehditty kotioven sisäpuolelle ja riisuuduttu niistä pervoiluun soveliaaksi katsotuista vaatteista.

Viimeisellä rannalla

2011-09-26T20:17:00.001+03:00

Tehtiin siellä mökillä muutakin kuin otettiin hupikuvia. Näiden kuvien ottaminen oli jos mahdollista vielä edellisiäkin epämukavampaa touhua, suomalainen kesäsade kun harvoin on erityisen lämmintä. Toisaalta hyttysiä oli huomattavasti vähemmän, siitä sateelle kiitokset. Kuvausolosuhteiden ansiosta jouduttiin tekemään erinäisiä virityksiä, Poika kuvasi terassilta lainatun päivänvarjon suojista ja itse kipaisin köysissä saunaan lämmittelemään kuvasarjojen välissä. Tulipa todistettua sekin että juutti tosiaan kiristyy kastuessaan.

Oli aika raastavaa istua rannassa köytettynä tuoliin kun samalla korviin kantautui lähitienoon rakennustyömaan ääni eikä ollut varsinaisesti takeita, ettei mökille pärähdä saunomaan sukulaisia. Ehdin jo muodostaa hätäsuunnitelman jossa kippaan itseni kyljelleni polulta näkymättömiin, näin epätoivoisiin tekoihin ei onneksi tarvinnut ryhtyä.

Viattomimmat ehkä löytävät alemman kuvan nänneistä ja vatsapoimusta silmät ja suun! Cannot be unseen.

Intiimialueita

2011-09-15T16:41:00.000+03:00

Peter Masters puhuu kirjassaan the Control Book siitä, miten vallansiirron konkreettisena välineenä voi käyttää alistuvan henkilökohtaisen tilan viemistä. Esimerkkinä tästä kirjassa verrataan kädenpuristusta niskasta tarttumiseen ja sitä minkälaisen signaalin kyseiset toiminnot välittävät. Masters tarkentaa myös, ettei intiimiltä tuntuva alue välttämättä ole yksi yhteen sama asia kuin intiimialue perinteisessä mielessä.

Niinä ammoisina aikoina kun olin vielä simpsakampi ja liikuin useammin kaupungin yössä, ei ollut mitenkään ennenkuulumatonta että joku tarttui värivalokerhon melskeessä milloin mihinkin ruumiinosaan. Yleensä takamukseen, se kun on sopivasti siinä käden ulottuvilla. Vaikken tästä huomiosta erityisemmin ilahtunut, voin kuvitella että reaktioni olisi ollut huomattavasti voimakkaampi jos ote olisikin osunut esimerkiksi kaulaan tai kasvoihin. Äkkiseltään rajanveto vaikuttaa kummalliselta, sillä kasvot ja kaula on ainakin länsimaissa sallittua paljastaa kun taas takamuksen peittämistä pidetään vähintään soveliaana ellei pakollisena. Ehkä olin jo valmiiksi varautunut siihen että lähtiessään lihatiskille saattaa joutua rutistelluksi, mutta vain tietyistä paikoista?

Vielä omituisemmaksi menee, jos alkaa miettimään periaatteessa saman ruumiinosan eri alueita. Olen omasta henkilökohtaisesta tilastani aika tarkka ja saatan säpsähtää yllättävää kosketusta vaikka se osuisi vain käsivarteen, mutta käsivarren koskettaminen ei ole mitään siihen verrattuna että tuntematon tai puolituttu hiplaisi kättä. Käsi yläselässä vaikka ohjaustarkoituksessa tai halattaessa on täysin OK, käsi alaselän päällä taas tuntuu heti astetta henkilökohtaisemmalta. Ristiselästä en osaa sanoa, se on kai sitten intiimiyden ei-kenenkään-maa.

Olisi varmaan aika mielenkiintoinen harjoitus piirtää kehostaan kartta, johon merkitsisi mihin kukakin saa koskea.

PS. Mun jalkoihinhan ei sitten muuten saa koskea kukaan.

Easy, breezy, beautiful - CoverGirl!

2011-09-07T21:10:00.002+03:00

Poika tutustui jo jokin aika sitten sivustoon nimeltä FetishCreatives, jonne eri tekniikoilla fetish-taidetta luovat ammattilaiset ja amatöörit voivat ladata kuviaan portfolioon muiden ihasteltaviksi. Itse en ole sivustoa juurikaan selaillut, koska oma visuaalinen innostukseni kulkee ennustamattomissa aalloissa enkä ole viime aikoina syystä tai toisesta silmäkarkkia itselleni kaivannut, mutta Poika on kyllä klikkaillut pitkin portfolioita minunkin puolestani.

Alkumetreillä oleva sivusto tarvitsee luonnollisesti rahaa pyöriäkseen, joten FetishCreatives päätti julkaista kirjan. Nokkelina bisneshenkilöinä olivat keksineet myös kirjansa kanteen parhaan mahdollisen myyntivaltin, nimittäin meikäläisen pään! Olen siis nyt kansikuvatyttö.

Oma kappale kirjaa oli totta kai saatava ja muutaman selauskerran perusteella voin sanoa että olemme Pojan kanssa aika hyvässä seurassa. Luonnollisesti olemme ryhtyneet saman tien suunnittelemaan uraa ammattimaisena fetissikuvaajana ja -mallina. Ehkä ensimmäinen askel olisi pyytää provikkaa, tai ainakin pientä korvausta tällaisesta mainoshehkutuksesta.

Kinkykino, osa II

2011-09-01T12:42:00.004+03:00

Silloin viimeistään tietää pitäneensä blogia liian kauan ja täysin tajunnanvirtahengessä, kun on ensinnäkin ihan varma että on jo kirjoittanut jostain ja toisekseen ei pirullakaan löydä blogitekstiensä joukosta mitään etsimäänsä.

Poika kävi viime vuoden puolella pidemmällä työreissulla ja päätin tilkitä yksinäisiä iltojani BDSM in Films -listan elokuvilla. Äkkiseltään tämä saattaa vaikuttaa hieman masokistiselta lähestymistavalta yksin jäämiseen ja sitä se kyllä osittain olikin, erinäisistä syistä.

Kun elokuva Nine 1/2 Weeks aikoinaan ilmestyi, olin itse vielä kiinnostuneempi Tao Taosta. Useita kymmeniä vuosia ilmestymisensä jälkeen elokuva on aika leimallisesti 80-luvun lapsi, ja itse tuusailin kylmästi muuta joidenkin musiikkivideomaisempien pätkien aikana. Elokuva on kuitenkin katsomisen arvoinen ihan jo Mickey Rourken komeuden takia ja parin välinen jännite on mielestäni kuvattu onnistuneesti. Tekisi mieli lukea elokuvan pohjana toiminut kirja, sillä elokuvaa katsoessa jäi vähän sellainen olo että aika paljon tarinasta on jouduttu jättämään pois.

The Piano Teacher eli La Pianiste olikin sitten vähän järisyttävämpi kokemus. Tässä elokuvassa sadomasokismi ei todellakaan ole romanttisen suhteen osa, vaan jotain huomattavasti synkempää. Kuten monet muutkin Haneken elokuvista, La Pianiste on tarkoituksella elokuva jota on vaikea katsoa. Jälkikäteen on tyytyväinen siitä että elokuva tuli nähtyä, mutta toiste sitä ei välttämättä haluakaan nähdä. Romaania Die Klavierspielerin olen yrittänyt alkukielellä lukeakin, mutta sen raskas aihe ja maalaileva kieli ovat osoittautuneet tähän mennessä ylivoimaisiksi.

Loppukevennyksenä mainittakoon Walk All Over Me, jossa sadomasokismi näyttäytyy aluksi aika kliseisenä dominatrix-touhuna, mutta muotoutuu myöhemmin joksikin vähän mielenkiintoisemmaksi. Elokuvan varsinainen juoni on aika köykäinen, mutta se oli varsin viihdyttävä ja katsomieni raskaampien elokuvien jälkeen oikein virkistävää vaihtelua. Mukavaa myös nähdä elokuva, jossa BDSM ei välttämättä ole ryppyotsaista ja synkkää, vaan kahden henkilön välistä leikkiä. Leelee Sobieski näyttää sitä paitsi törkeän hyvältä latex-vaatteissa.

Viime kerralla listalta jäi muuten puuttumaan ilmestymisensä aikoihin näkemäni Quills, jolla on edelleen kyseenalainen kunnia olla eroottisin elokuvateatterissa näkemäni elokuva. Geoffrey Rush ei ehkä ole yhtä komea kuin Mickey Rourke, mutta karismaa miehellä on siitäkin edestä. Elokuvassa on otettu melkoisesti taiteellisia vapauksia markiisi de Saden elämän suhteen, mutta lopputulos on mielestäni sen arvoinen.

Olen siinä määrin nirso myös elokuvien suhteen, etten jaksa katsoa huonoja elokuvia edes sen takia että niissä sivutaan jotenkin BDSM:ää. Siksi on aina sitäkin hienompaa löytää elokuvia jotka kuvaavat tätä outoa ilmiötä mielenkiintoisella tavalla sortumatta tirkistelyyn tai ilkeämieliseen naureskeluun. Ehkä pitää seuraavaksi laajentaa näkökulmaa muuhunkin taiteeseen ja kahlata läpi seuraavaa Wikipedia-listaa, Sadism and masochism in fiction.

Attack of the 50ft Woman

2011-08-24T16:05:00.000+03:00

Mökiltä löytyi keppihevosen lisäksi myös pienen pieni pyykkipoika. Edellisistä kuvista kävi jo epäilemättä ilmi minkälaisissa tunnelmissa mökkeily sujui, ei siis mikään ihme että koin pakottavaa tarvetta nipistää pyykkipojan kiinni nänniini ja ilmoittaa "check me out, I'm a giant!"

Jättiläisistä päästiin sujuvasti Gulliverin retkiin, ja kun laatikosta löytyi vielä pyykkinaruksi ostettua Kotinarua ja hyllyn päältä pieni majakka, olivat varusteet jälleen yhteen kuolemattomaan taideteokseen valmiina.

Tältä siis näyttäisi jos Gulliver olisikin sedän sijasta täti ja olisi jostain syystä menettänyt haaksirikossa kaikki vaatteensa.

Kuvien ottaminen oli pilvisellä säällä valitettavasti melkoinen nähtävyys myös paikalliselle hyttyspopulaatiolle. Seuraavana aamuna Poika laski nahkastani 42 hyttysenpuremaa. Kovasti pelkäämiäni intiimialuepuremia ei sentään onneksi löytynyt yhtään.

Ja kaikki tämä vain pienen, oranssin pyykkipojan tähden!

Erilainen kesälukemisto

2011-08-21T15:20:00.000+03:00

Innostuin kesän alussa taas uudestaan ajatuksesta lueskella BDSM-aiheisia kirjoja. Jostain syystä usein suositellut Screw the Roses, Send Me the Thorns ja The Loving Dominant eivät kuitenkaan vieläkään viehättäneet, kyseessä saattaa hyvin olla kuuluisa pohjalainen ilmiö nimeltä "minä itte".

Päädyin lopulta tilaamaan kaksi Peter Mastersin kirjoittamaa kirjaa silläkin uhalla että herra Masters saattaisi paljastua täydeksi höyrypääksi. Samaa pelkäävien kannattaa olla fiksumpia kuin minä ja lukea herran nettisivuilta muutama ote, sen lisäksi että herran kirjoitustyyli tulee tutuksi on esimerkiksi Understanding Submission mielenkiintoista luettavaa sekä muiden että oman alistumisensa miettimisen pohjustuksena.

Ensimmäisenä tartuin The Control Bookiin, koska sen aihepiiri vaikutti tarkemmin rajatulta. Kirjassa Masters analysoi vallan ottamisen ja antamisen rakenteita, rituaaleja ja tarkoitusperiä. Kirja on kirjoitettu pääasiassa vallan ottamisesta kiinnostuneille, mutta koin sen äärellä muutamia valaistumisen hetkiä myös roolijaon toisessa päässä. Kirjan ehkä parasta antia olivat mielestäni jokaisen kappaleen jälkeen esitetyt kysymykset, joiden avulla käsiteltyä aihetta pystyi peilaamaan omien kokemustensa kautta.

Oli aavistuksen hölmöä jatkaa Control Bookin jälkeen suoraan seuraavaan tilaamaani teokseen This Curious Human Phenomenon, sillä vaikka aihepiireissä on selvä ero tuntui toisen kirjan lukeminen usein edellisen toistolta. TCHP keskittyy vallan lisäksi myös muihin BDSM-suhteessa esiintyviin ilmiöihin, itse pidin erityisesti kappaleesta Conscious and unconscious jossa eriteltiin tietoisuuden eri tasojen reaktioita tapahtumiin. Kirjan BDSM-ryhmädynamiikkaa käsittelevä osa meni minulta melko lailla ohi, koska kuvatun kaltaiset ryhmät ovat jääneet vieraiksi, mutta siitäkin on varmasti hyötyä jos on enemmän joukkuepelaaja.

Molemmissa kirjoissa käydään läpi esimerkiksi jungilaisia arkkityyppejä, joiden avulla Masters käsittelee toisinaan BDSM:ää vähän turhankin yksinkertaistavasti. Välillä meinasin Control Bookia lukiessani myös hermostua Mastersin oletukseen siitä, että kuka tahansa vallan ottamisesta kiinnostunut haluaisi ehdottomasti mahdollisimman paljon valtaa.

Näistä natkutuksista huolimatta voin suositella molempia kirjoja BDSM:n psykologisesta puolesta kiinnostuneille. The Control Book toimii ehkä paremmin myös ihan käytännön toteutuksen suunnittelun apuna, kun taas TCHP sisältää enemmän analyseerausta. Itse olin myös jälkimmäistä lukiessani ehkä ne Mastersin ajatusmallien tuomat ahaa-elämykseni jo elänyt, joten se ei siksikään tehnyt yhtä suurta vaikutusta. Miinusta annan molemmille kirjoille siitä, että kansikuvat tekevät niistä vähän heikkoa junalukemista!

Piiskan ja köyden ja kaulapannan nimeen.

2011-08-18T13:49:00.002+03:00

On kai aika laiskaa kirjoittaa asiasta, kun omat reaktiot sitä kohtaan ovat tasoa "emmätajuu, mut joku tässä nyt mättää". Toivottavasti tästä nyt kuitenkin on ajatuksen aiheeksi teillekin.

Brittiläinen kätilö sai potkut, koska piti hopeista kaulapantaa töissä. Naisen työnantajan mukaan irtisanomisen syynä oli "health and safety", eli turvallisuusmääräykset jotka käsittääkseni otetaan Briteissä aika vakavasti. Kätilö itse oli sitä mieltä, että muiden (uskonnollisten) symbolien kohdalla turvallisuusmääräyksistä joustetaan usein, ja vei asian oikeuteen. Irtisanomisen perustana kun Brittilässä ei saa olla esimerkiksi ketunmetsästyksen vastustaminen tai ilmastonmuutokseen uskominen, koska niiden katsotaan olevan filosofisia, elämänkatsomuksellisia uskomuksia joihin ihmisellä on oikeus.

Ainakin ensimmäisessä oikeusasteessa valitus kaatui ilmeisesti siihen, ettei tuomari halunnut hyväksyä elämäntyyliä, jota usein nimitetään yhteisymmärrykseen perustuvaksi orjuudeksi. (Consensual slavery on lontooksi asteen näppärämpi ilmaus kuin suomeksi.)

Uutinen herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Vaikka itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan, pidän silti vähän hölmönä että kaulapannan pitäminen töissä olisi jotenkin samalla viivalla esimerkiksi ristin kaulassa pitämisen kanssa. Toisaalta kyseessä onkin lakipykälä, jossa suojellaan paljon "kevyempiäkin" uskomuksia eikä pelkästään syvää uskonnollista vakaumusta, joten siihen vetoaminen on paikallaan.

Itse miellän kaulapannan vastaavan pikemminkin vihkisormusta kuin rippiristiä tai kipaa. Ehkä juuri siinä kaulapannan rinnastaminen uskonnollisiin symboleihin ontuu, sillä sen signaaliarvo on kuitenkin mielestäni ennen kaikkea ilmoittaa kahden henkilön välisestä suhteesta. Jos kyseessä olisi ollut vaikka Triskelion-kaulakoru, minun olisi helpompi ymmärtää se symboliksi tietystä elämänkatsomuksesta ja siten tuon jo mainitun lakipykälän suojelemaksi.

Omia mielipiteitäni asiasta sotkee myös se, että kannatan ilmaisunvapautta mutta samalla olen sitä mieltä että elämänkatsomukselliset jutut ylipäätään ovat yksityisasioita joiden jatkuvasta mainostamisesta voitaisiin jo pikkuhiljaa luopua. Aika harvassa ovat ne työpaikan kahvipöytäkeskustelut, joissa on jotenkin tarpeellistaa tietää toisten elämänkatsomuksesta tai yleisestä arvopohjasta, ellei sitten halua kertoa epäkorrekteja vitsejä ns. turvallisessa seurassa. Tosin onhan tuo nähty, miten hyvin se kuuluisa laïcité Ranskassa huivien kieltämisineen onnistuu.

Ihminen kai pohjimmiltaan on kuitenkin siinä määrin laumaeläin, että erilaisiin ryhmiin kuuluminen ja sen muille ilmaiseminen on olennainen osa inhimillisyyttä. Omassa ihmisyydessäni on siinä kohtaa kyllä aukko, koska pysyttelen mieluummin kaikenlaisten yhteisöjen ulkoreunalla enkä koe kuuluvani erityisen voimakkaasti minkäänlaiseen ryhmään. Kai täältä kentän laidalta on sitten helppo huudella?

This might be offensive.

2011-08-14T23:52:00.004+03:00

Yleensä olen vähän sitä mieltä, että "ei nyt siis millään pahalla" -henkiset alustukset ovat vain tekosyy päästä laukomaan kaikkea todella loukkaavaa, mutta nyt on pakko ihan alkuun kirjoittaa pieni disclaimer. Näiden kuvien ei ole tarkoitus olla millään muotoa loukkaavia tai vähätteleviä.

Jos pony play olisi sydäntäni lähellä, olisin varmaan vähän vapautuneempi kuvien suhteen. Itse en kuitenkaan ole koskaan kokeillut sen tyyppisiä roolileikkejä ja suoraan sanottuna koen ajatuksen itsestäni eläimenä vähän hassuna, siksi ehkä pelkäänkin että tällainen höpsötys voisi olla asian harrastajien mielestä vähän loukkaavaa.

Mutta mitä voisi hieman mökkihöperöitynyt pervopariskunta tehdä löytäessään kesämökiltä hiekkalelujen seasta keppihevosen? Eikö ole aivan luontevaa ensimmäisenä hihkaista "pony play"?

Tuumasta toimeen, mukana olleista Knotty Boysien kirjoista kaivettiin esiin ohjeet bridleen ja pony harnessiin. Ihan yhtä hienosti eivät Knotty Boysien koristeelliset solmut asetu juuttiköydessä kuin herrojen käyttämässä synteettisessä köydessä, mutta tässä tapauksessa double coin knot toimi ihan mukavasti harnessin osana.

Kai tässä alkaa olla jo sen verran selittelyn makua että on aika lyödä pakarat tiskiin. Tässä siis allekirjoittanut ratsastamassa auringonlaskuun!

Molemmat kuvan päätähdistä olivat aika maanisissa tunnelmissa, seuraavassa otoksessa oikeuksiinsa pääsevät niin double coin knot kuin myös ilmeisesti hieman perulaista marssipulveria nauttinut moniponi-Polle Elliot.

Että tällaisia kesäharrastuksia meillä.

IAmA Kinkster, AM(A)A

2011-08-09T11:29:00.000+03:00

Suhteemme alkuvaiheiden pöllyttämisen yhteydessä tajusin, kuinka tarkasti rajatulta alueelta yleensä blogitekstejä kirjoitan. Rinnallani elää lähes täysin minusta irrallinen henkilö dramaqueenitis, joka seikkailee vain tässä blogissa ja vain tiettyjen aihealueiden parissa. Enkä osaa ollenkaan sanoa, kuinka yksiulotteisen kuvan tuosta oman elämänsä draamakuningattaresta tämän blogin kautta saa.

Siksi ajattelinkin siirtää vastuun kuvan täydentämisestä tilapäisesti blogin lukijoille. Kysy, niin sinulle vastataan! Yhteystietojani en sattuneesta syystä paljasta, mutta muuten lupaan vastata parhaani mukaan ja rehellisesti. (Täten varaan oikeuden syyttää todella hämäristä anonyymeistä kysymyksistä Poikaa.)

Aikaa kysymysten pohdinnalle saatte näin ensi hätään pari viikkoa, palaan sitten asiaan ja vastaan kysymyksiin erillisessä postauksessa.

Pretentious, moi?

2011-08-06T15:12:00.002+03:00

Olen varmasti täälläkin huudellut kovaan ääneen siitä, kuinka minulla ei ole lainkaan fetissejä. Perinteiset nahka, kumi, PVC, kengät ja niin edelleen eivät viehätä juurikaan. Nahan tuoksu on kyllä samalla tavalla miellyttävä kuin esimerkiksi sateen tuoksu, mutta rehellisesti sanottuna kunnon sadesää on mielestäni nahkahousuja huomattavasti eroottisempi ilmiö.

Olen tässä kuitenkin yhdessä Pojan kanssa viime aikoina joutunut myöntämään, että jos perfektionismi tai ehkä jopa tietynlainen elitismi voidaan laskea fetissiksi, olemme molemmat korkeimman asteen fetisistejä. Huonoja tai jollain tavalla mielikuvaan verrattuna vääränlaisia välineitä ei yksinkertaisesti voi sietää, koska ne pilaavat tunnelman saman tien. Juuri oikeanlaiset sen sijaan ovat jo itsessään puoli voittoa.

Niistä klassisista mieltymyksistä poiketen oma sydämeni kuitenkin sykkii ennen kaikkea luonnonmateriaaleille. Pyykkipoikien on oltava puisia ja köyden mielellään juuttia tai hamppua, vaikka pidin hamppuköysien hehkuttamista aluksi vähän teennäisenä. Täälläkin kuvissa vilahdellut Claes Ohlsonin ankkuriköysi on kuitenkin muutamien kokeilujen jälkeen jäänyt kaappiin, sen kiiltävän valkoinen pinta kun ei miellytä kummankaan esteettistä silmää.

Vaatteissakin puuvilla ja villa ovat aika ehdottomia, vaikkakin erinäisissä alushepenissä muut materiaalit vievät voiton. Niidenkin kohdalla voi nipottaa, olo kun vaan tuntuu paremmalta Ragon metallipidikkeisessä sukkanauhaliivissä kuin pelkäksi koristeeksi tarkoitetussa markettiversiossa, jonka muovipidikkeet luovuttavat parhaimmillaan jo kiinnitysvaiheessa.

Kulissien pitää siis olla kunnossa, eikä meidän talouteemme osteta edes tarjoilukauhoja puhtaasti pragmaattisin perustein. On muuten näin sivumennen sanottuna varmasti vähintään yhtä kallis harrastus kuin mittatilauksena hankitut latexvaatteet.

Erään suhteen alku, osa II

2011-08-02T12:14:00.000+03:00

Kun nyt ensin olen hehkuttanut kuinka onnekas sattuma suhteemme vähemmän perinteinen aloituskuvio oli, on kai vain kohtuullista kertoa millaista murhetta se myöhemmin aiheutti.

Nettisäätöni myötä olin tottunut tiukanlaiseen kuriin ja melkoiseen mikrojohtamiseen. Poikakin omaksui alkuun samantyyppisen lähestymistavan asioihin ikään kuin oletusarvona siitä, kuinka D/s-suhde nyt ylipäätään minun kanssani toimii. Suhteen alussa asuimme tilapäisesti eri paikkakunnilla, joten intensiivisen yhteisen ajan jälkeen molemmat saivat rauhassa kerätä voimia seuraavaan kertaan. Alkuinnostus kesti aikansa, ja olin vakuuttunut että tästä eteenpäin kaikki tulisi olemaan pelkkää superintensiivistä D/s:ää ajasta ikuisuuteen.

Arkielämän tullessa tämänkin harrastuksen tielle paljastui kuitenkin, ettei Poika nauttinut omasta 24/7 jatkuvasta mikrojohtajan roolistaan, eikä yksityiskohtien viilaaminen tosielämässä toiminutkaan ihan yhtä hienosti kuin se nettisäädön osana oli onnistunut. Poika tunsi huonoa omaatuntoa kurin löystymisestä ja minä jouduin pettymyksekseni toteamaan, ettei D/s tarkoitakaan sitä että saisin lopettaa itsenäisen ajattelun kokonaan ja voisin määritellä itseni täysin jonkun muun kautta.

Kipuilua kesti jonkin aikaa, todisteita siitä löytyy tästäkin blogista ihan riittävästi yleisen nillityksen muodossa. Meidän oli alun turbovaiheen jälkeen ikään kuin unohdettava se ulkopuolelta annettu valmis rakenne ja aloitettava ihan nollasta luomaan välistämme D/s-dynamiikkaa uudestaan, tällä kertaa enemmän itsemme näköiseksi. Siinä rytinässä alussa opittu rehellisyyskin oli unohtua, mutta sittemmin olemme skarpanneet kiitettävästi.

Sitä kaivattua vakionopeudensäädintä ei vieläkään ole löytynyt, mutta pitkän venkoilun jälkeen palaset alkavat viimein olla paikoillaan siinä määrin että uskallan puhua näistä nimenomaisista ongelmista jo imperfektissä. Uusiahan tulee vastaan ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin.

Tämän ei ollut tarkoitus olla varoittava esimerkki, vaan pikemminkin rehellinen kertomus siitä ettei D/s-suhde välttämättä heti toimi aivan kuin elokuvissa molempien parhaasta tahdosta huolimatta. Näistähän ei yleensä ole tapana puhua, vaan nykyisissä suhteissa kaikki on täydellistä kaiken aikaa ja ongelmia on vain niissä menneissä suhteissa joista onneksi päästiinkin eroon.

Pienenä lisähuomiona on vielä kerrottava, että D/s-rintamalla esiintyneiden murheiden kestämistä helpotti ja helpottaa tulevaisuudessakin se, että minulla on tässä suhteessa kaiken aikaa ollut hyvä olla ongelmista riippumatta. Ihan kaikki mielihalut eivät välttämättä kohtaa, mutten olisi ikinä uskonut olevani joskus ihmisen kanssa jolle voin kertoa niistä siitä huolimatta enkä tunne hetkeäkään olevani jotenkin viallinen siksi että sellaisia mielihaluja ylipäätään on olemassa.

No nyt tuli jo kivikasvoiselle draamakuningattarelle itselleenkin tippa linssiin.

Google-Fu

2011-07-29T11:24:00.000+03:00

Pienenä välikevennyksenä palaan jälleen Googlen ystävällisesti tarjoamaan loppumattomaan huumorin lähteeseen, eli hakusanoihin joilla tänne on eksytty. Tällä kertaa tuloksia on kertynyt siinä määrin, että jaottelin ne helppoihin ja hauskoihin kategorioihin.

1. Asiat, joihin apua kannattaisi hakea ammattilaiselta eikä Googlelta.
Ihan vaan vinkiksi seuraavalla kerralla, "päähaavan sidonta" ja "ekaluokkalaisen kesäflunssa" kannattaa ottaa puheeksi mieluummin vaikka lääkärin kanssa.

2. Google, tuo suuri oikeinkirjoituksen oppikirja.
Esimerkiksi suomalaisten klassikkoelokuvien nimen muistaminen voi olla haastavaa: oliko se "Aatamin ja ehkä vähän Eevankin asussa", "Aatamin asussa vähän Eevankin", "Aatamin ja vähän Eevankin asussa" vai kenties "Aatamin vaatteissa ja vähän Eevankin"?

3. Millaisena tyttönä te minua oikein pidätte?
Esimerkiksi "komeat paljaat pimpit ja mirrit" löytyvät helpommin alastonsuomi.comista. Minun tapoihini kun ei kuulu "vilauttelu ohikulkijoille" vaikka kuvamateriaalista voi niin päätelläkin. Ja ne "hobitinjalat" on Vaimon, ei minun. (Eivätkä kyllä oikeasti ole ollenkaan riittävän karvaiset ja suuret.)

4. Hä?
Joitakin hakutuloksia lukiessa tulee uteliaaksi. Haluaisin esimerkiksi nähdä, miltä näyttävät "häpy sukat". Vai onko tarkoitus siis asettaa sukka hävyn päälle? Häpy sukkaan? Sukka häpyyn?

5. Termit hakusessa.
Vastauksena kysymykseen "kuka on nirso?" voin kertoa, että nykyään ei enää kukaan. Se on hei selective eating disorder eikä nirsoutta. Kysymys "esteettinen sitominen (shibari)?" sen sijaan on vähän hankalampi, sillä olen nähnyt niin rumaa shibaria kuin kaunista fuusiohenkisempää sidontaakin.

6. Ei näin.
Omaa ystäväpiiriäni ja heidän kokemuspohjaansa perusteena käyttäen voin sanoa, että "pikkutuhmaa morsiamelle" ei välttämättä kannata ostaa edes sinne polttareihin. Samoin perustein voin valottaa myös aihetta "takamuksen leviäminen näkökulma" sen verran, että yleensä takamus tuntuu leveämmältä jos kyseessä on oma ahteri. Ihan henkilökohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että myös matalan jalkaholvin omaavat osaavat hyppiä, terveisiä vaan "lättäjalka trampoliini".

Tui tui anonyymit hakukoneen käyttäjät, mukavaa kun kävitte! Googletan itsekin sellaisia yhdistelmiä, että aiheutan varmasti holtitonta naurua useammassa Google Analyticsin käyttäjässä. Pata kuittaa, terkkuja kattiloille.

Erään suhteen alku

2011-07-26T10:48:00.002+03:00

En ole aikaisemmin sen ihmeemmin repostellut sitä, kuinka Pojan kanssa päädyimme yhteen. Suhteemme kokonaisuudessaan on näemmä kuitattu muutamalla ontuvalla lauseella blogin ensimmäisessä postauksessa.

Ajattelin kuitenkin vähän raottaa taivaltamme, asia on nimittäin eräänkin kerran tullut puheeksi Pojan kanssa. Kuten sanottua tämä on meille molemmille ensimmäinen D/s-virittynyt suhde, vaikka kummankin menneisyydestä löytyy erinäisiä enteitä tulevasta. Rehellisyyden nimissä on silti sanottava, ettei meistä kumpikaan luultavasti olisi uskaltanut ottaa asiaa puheeksi ellemme olisi joutuneet tähän D/s-kuvioon heti suhteemme alussa ikään kuin ulkopuolisten voimien ohjaamana.

Itse elin kohtaamisemme aikoihin omaa versiotani Rumspringasta vapauduttuani liiankin pitkäksi venyneestä parisuhteesta. Samalla kun rilluttelin IRL, paneuduin netissä BDSM:ään sillä seurauksella että olin päätynyt D/s-nettisäätöön joitakin kuukausia aikaisemmin. Syöksyin alistujan rooliini sellaisella vimmalla, että lähimmät ystäväni ehtivät jo huolestua asiasta aika lailla.

Kun kohtasimme Pojan kanssa kaupungin yössä puolivahingossa ja salaa vähän ihastuimme toisiimme, nettialistajani alkoi ystävällisesti harkita tapaa jolla Poika voitaisiin elämääni sovittaa. Alun alkaen tarkoitus oli löytää joku, joka olisi tarpeeksi kiinnostunut BDSM:stä ja minusta toimiakseen ikään kuin konkreettisena välikätenä minun ja etäisyytensä mieluusti säilyttävän alistajani välillä. Näin jälkikäteen ajateltuna ajatus taisi olla tuomittu epäonnistumaan, mutta tuolloin olin tyytyväinen siitä että sain näin mahdollisuuden pitää molemmat kiinnostavat voimat elämässäni yhtä aikaa.

Kuvio toimi hetken, kunnes romahti omaan mahdottomuuteensa. Pojassa oli sittenkin liikaa orastavaa alistajaa, eikä välikäsi enää pysynyt kurissa. Itse taas olin Pojassa löytänyt sen läsnäolon ja ne tunteet, jotka olivat sinänsä jännittävästä nettisäädöstäni aina puuttuneet. Olen vieläkin pahoillani ja häpeissäni siitä tavasta, jolla tuo romahdus tuli hoidettua suuntaan jos toiseenkin, mutta toisaalta opin kantapään kautta että jos haluaa sanoa jollekin "kyllä", on jollekin muulle opittava sanomaan "ei".

Vaikka suhteemme alkuvaihe oli ehkä tarpeettomankin myrskyisä, oli hyvä että rehellisyysvaatimus tuli ikään kuin ulkopuolelta. Poika ja silloinen nettialistajani keskustelivat asiasta myös kahden kesken, enkä itse asiassa vieläkään tiedä mistä kaikesta he silloin puhuivat. Joka tapauksessa normista poikkeavat mieltymykseni tulivat hyvin selviksi hyvin nopeasti. En ole siis koskaan tässä suhteessa joutunut pohtimaan, kuinka esittäisin asian toiselle, enkä toisaalta myöskään joutunut miettimään olisiko sessiosuhteesta ehkä johonkin muuhunkin. Tipahdimme ikään kuin puolivahingossa keskelle suhdetta, jossa oli mukana niin arkisempaa yhdessäoloa kuin piiskaamistakin. Asiasta sen enempää tietämättä luulen että Pojankin oli herrasmiehenä helpompaa aloittaa BDSM-touhu kun lupa siihen tuli niin selkeästi.

Ehkä tästä syystä tunnen oloni aina vähän hölmöksi kun ihmiset kysyvät, mistä BDSM:stä kiinnostunutta seuraa voisi löytää. Olen kai syntynyt onnellisten tähtien alla kun elämäni isäntä löytyi täysin sattumalta, sen ihmeemmin hakematta.

BDSM-suhteen aloittaminen täydestä vauhdista kun kokemusta ei juurikaan ole oli kuitenkin vähän oletettua hankalampi juttu. Mutta se onkin sitten jo ihan oma tarinansa.

Shave and a haircut, two bits

2011-07-23T13:13:00.000+03:00

Nyt on tunnustettava, että olen viime aikoina ollut hyvin laiska käymään sokeroitavana. Vaikka sokerointi kuinka olisi nopeahko ja vaivaton tapa hankkiutua eroon niistä ällöistä ja epähygieenisistä karvoista, olen palannut takaisin höyläilyyn lähes päätoimisesti. Käyn tosin edelleen muutaman kuukauden välein sokeroitavana ihan ylläpidollisista syistä, minusta on siis tullut entistä pahempi karvanpoistomenetelmien sekakäyttäjä.

Höylään tarttumisesta innostuneena ja muutaman ystäväni tuskailun kannustamana ajattelin pistää jakoon muutaman karvasotani aikana opitun vinkin. Sitä paitsi numeroituja listoja on vaan niin hauska tehdä!

1. Lämmittele. Kaikista parhaiten ajelu onnistuu saunan tai lämpimän kylvyn jälkeen, kun sekä karvat että iho ovat pehmenneet lämmön ja kosteuden ansiosta. Itse joudun usein tyytymään lämpimään suihkuun, kiireisemmälle esimerkiksi kuumaan veteen kastellun pesulapun painaminen ajeltavaa aluetta vasten toimii myös.

2. Varaa aikaa. Jos aamusuihkussa käymiseen on aikataulussasi varattu viisi minuuttia, kannattaa miettiä kahteen kertaan onko teräaseiden käyttö sen aikaikkunan sisällä turvallista tai järkevää. Lisäksi ajelemisen jälkeen iholle on hyvä antaa edes hetki aikaa rauhoittua ennen pukemista, joten kiireisimpinä aamuina sänki saa rehottaa. Pieni sänki on parempi kuin suuri punoitus.

3. Unohda ne naisten terät. Sisäinen jumalattaresi voi huomattavasti paremmin, jos tiedät tarkasti mitä olet tekemässä ja pyöristettyjen kulmien väliin piilotetun terän kulkua on vaikeampi hahmottaa. Esimerkiksi Gilletten Mach3-partaterät käyvät yhteen Venuksen varren kanssa, maksavat vähemmän ja toimivat tähän tarkoitukseen huomattavasti paremmin. Terää kannattaa myös vaihtaa säännöllisesti, itse vaihdan vain tähän tarkoitukseen pyhitetyn terän kolmen viikon ajelun jälkeen mutta se kannattaisi tehdä useammin. Tylsällä terällä joutuu ajamaan samaa kohtaa useammin kuin terävällä, jolloin ihoärsytys kasvaa ja tulos heikkenee.

4. Unohda ne ihokarvanajogeelit ja suihkusaippuat. Tarkkuus katoaa viimeistään siinä vaiheessa kun yrität ajella vaahdon keskelle piilotettua häpykumpuasi. Ihan noin yleissääntönä vältän itse viimeiseen asti lisäämästä mitään hajustettua, värjättyä tai muuten vaan epäilyttävää tuotetta vulvani alueelle. Karvojen ajeluun ja muuhunkin suihkussa läträämiseen sopii aivan loistavasti vauvaöljy. Öljy levitetään märälle iholle, se kyllä hakeutuu veden ja ihon väliin omin päin. Terä liukuu helpommin ja samalla iho saa vähän kosteutta itseensä, eikä kannata ajelun jälkeenkään turhaan yrittää pestä kaikkea öljyä pois. Talvella läärään samaa öljyä muullekin iholle suihkussa ihan kosteutustarkoituksessa.

5. Älä hankaa. Suihkusta lähtiessä ajelun jälkeen kannattaa olla hellä itselleen, taputtelemalla kuivaus on muillekin ruumiinosille suositeltavampaa kuin raivokas hankaus. Jos ihoa haluaa kuoria, se kannattaa tehdä suihkun aikana eikä froteepyyhkeen avulla.

6. Sinkkivoide on ystäväsi. Sinkkivoidetta käytetään vauvojen peppuihin, se ei siis voi olla loputtoman myrkyllistä. Voidetta löytyy apteekkia halvemmalla lähes joka ruokakaupan vauvanhoitohyllystä, esimerkiksi Pirkka-voide on edullista ja varsin toimivaa. Sinkki rauhoittaa karvatuppien punoitusta ja taltuttaa mahdollisia alkavia tulehduksia. Voide tosin myös sotkee helposti koska sitä ei imeydy ihoon juurikaan, tuloksena on valkoisia viiruja vaatteissa. Jäljet lähtevät kyllä pesussa mutta helpointa on, jos voi hillua hetken esimerkiksi himahameessa ilman housuja ja taputella sitten ylimääräiset pois ennen pukeutumista, jos tiukat farkut on vaan pakko sinä päivänä saada jalkaan.

7. Unohda ne pikkuhousut. Aina kun se vain on mahdollista, jätä pöksyt pois. Hankaavat reunat tai muu mekaaninen ärsytys on varma tapa saada karvatupet tulehtumaan. Hameiden lisäksi esimerkiksi löysiä pellavahousuja voi aivan hyvin käyttää myös ilman pikkupöksyjä. Miehille en valitettavasti osaa antaa kattavia kommandovinkkejä!

8. Pidä välillä paussi. Itse olen omaksunut ajeluun välipäiväajattelun, ajelen siis vain joka toinen päivä. Sänki ei ehdi kasvaa kaameaksi, mutta iho saa välillä armoa. Tämän lisäksi pidän kylmästi taukoa kuukautisten ajan, koska olen silloin joka tapauksessa pikkuhousut jalassa suihkua lukuunottamatta. Tällä aikataululla kuukautisten perään on muuten hyvä hetki ajoittaa se sokerointi, jos sitä vielä haluaa harrastaa.

9. Kuori ja rasvaa. Välipäivä auttaa siinäkin, että alueen ihon uskaltaa ennen seuraavaa höyläystä kuoria kun se on saanut vähän aikaa rauhoittua. Itse käytän samaa kuorintavoidetta ja yhtä helliä otteita kuin kasvoillenikin. Varsinkaan talvisaikaan vauvaöljyn iholle tuoma kosteutus ei välttämättä riitä, silloin kannattaa ottaa käyttöön joko tarpeeksi tuhti perusvoide tai maailman paras ihmerasva Bepanthen.

10. Don't panic. Sisään kasvaneita ihokarvoja, tulehtuneita karvatuppia ja kaiken näköistä riesaa ilmaantuu ihan varmasti kaikista varotoimista huolimatta. Tässä vaiheessa houkutus ryhtyä Toimenpiteisiin on suuri. Älä ryhdy. Räplääminen luultavasti vain pahentaa tilannetta, joka perusrutiinien noudattamisella useimmiten korjaantuu itsekseen ajan kanssa.

Kylläpä saa helpoimmastakin asiasta monimutkaisen oloisen kirjoittamalla sen ylös! Tekstistä ehkä paistaa läpi oma pakkomielteeni asian kuin asian optimointiin. Eihän tämä rakettikirurgiaa ole, mutta hyvät niksit on tehty jaettaviksi. Lisävinkkejä saa muuten mieluusti jakaa kommenttilaatikon puolella!

Monivalintapervoilua, osa II

2011-07-20T10:34:00.000+03:00

Omia sanojaan on hyvä syödä. Tai ei ehkä syödä mutta pehmennellä.

Meidän suhteessamme BDSM checklistiin ei siis kajottu ensitapaamisella vaan kolmen vuoden läpsyttelyn jälkeen. Tässä käytössä lista paljastuikin yllättävän käytännölliseksi välineeksi keskustella asioista yhdessä uudemman kerran, sillä kuten jo sanottua, ihmisten mielipiteet ja mieltymykset saattavat hyvinkin muuttua.

Checklistin yhdessä läpi lukeminen ja aktiviteettien yksristikaks-arvottaminen ääneen toimi mukavasti keskustelun avaajana. Vaikka kuinka elää avoimesti BDSM-sävytteisessä suhteessa, voi silti tuntua vähän hankalalta löytää se oikea hetki ilmoittaa "oon muuten tässä viime aikoina miettinyt noita kultaisia suihkuja, että mitenkä ois?" Siinä saattaa aamukahvi mennä molemmilta väärään kurkkuun.

Maailmassa on myös paljon kaikenlaista BDSM-aktiviteettia, jota en voisi kuvitella harrastavani ensitapaamisella tai edes suhteen alkuvaiheessa, mutta johon voisin hyvinkin taipua nyt Pojan kanssa. Hyvä esimerkki tästä on nöyryyttäminen, jonka kestäminen on minulle niin arka paikka että se onnistuu vasta kun voin olla varma että yläpää ei oikeasti pidä minua arvottomana.

Ehkä checklistin lukemisen innoittamina testasimme muuten niitä kultasuihkuja, ja täytyy sanoa että nyt voin tuntea oloni elähtäneeksi pervoksi kun oma reaktioni oli tasoa "jaaha". Ei pöljempää, mutta ei siinä mitään kovin intensiivisiä tuntemuksia herännyt. Vaan tulipahan kokeiltua ja sellainenkin raja-aita ylitettyä.

200

2011-07-17T21:58:00.002+03:00

Luulitte varmaan jo, ettei tätä kuvaa koskaan nähdä. O ye of little faith!

Blogipostausten lukumäärällä keuliminen tuntuu edelleen vähän hönöltä. Lupauksista huolimatta tässä juhlakuvassa ei sitä paitsi esitellä uutta ruumiinosaa, koska kuten jo todettu olette nähneet niistä jokaisen jonka esittelyyn tämä blogi mielestäni soveltuu. Kasvo- ja genitaalikuvat jätän muille.

Ainakin omasta mielestäni kuva on kuitenkin mielettömän hieno! Esittelyssä oman kesänkalpean nahkani (ja Hitachin) lisäksi meille muuttaneet ja ihan itse keitellyt juuttiköydet. Vähän tikkuilivat vielä sisäreisiä vasten toimenpiteistä huolimatta, itse köysien keittelystä ajattelin anoa vierailevan blogipostauksen Pojalta.

Terve kuin pukki kaalimaan vartijana.

2011-05-16T13:54:00.003+03:00

Nyt sitä sitten ollaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan terveitä myös me sadomasokistit, fetisistit ja transvestiitit.

Toivoa sopii, että tämän päätöksen myötä "poikkeavan" seksuaalisuuden negatiivinen leima edes vähän haalistuu, kuten ilmeisesti tarkoitus oli vaikkei sitä tietenkään itse virallisista perusteluista erityisen selkeäsanaisena löydy.

SETA:n alkuperäisessä esityksessä kannatettiin myös transsukupuolisuuteen liittyvien diagnoosien irroittamista mielenterveyden häiriöistä omaksi ryhmäkseen. Transsukupuolisuuden säilyttäminen tautiluokituksessa on tärkeää siksi, että se varmistaa esimerkiksi hormonikorvaushoitojen saamisen.

Uudistus on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, siitä pisteet THL:lle. Nyt pitää enää selvitä tästä identiteettikriisistä kun ei enää olekaan sillai vaarallisesti poikkeava, vaan ihan samanlainen tavis kuin muutkin.

PS. Juhlapostausta pihistellään kunnes välineistö ja oman elämänsä huippumalli ovat kuvauskunnossa, mutta sitä ei suinkaan ole unohdettu!

Goodness Gracious, Great Wall of Vagina!

2011-05-13T13:08:00.002+03:00

Nyt kun polttavimmat nillitykset on saatu pois alta voin puhua siitä mistä minun oli tarkoitus puhua ennen kuin riehaannuin täysin jo postauksen ensiriveillä. (Joskus käy niin että näppäimistöstä lähtee jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus, yleensä ajattelen silloin että näin tapahtuu syystä ja annan palaa.)

Eräälläkin keskustelufoorumilla pinnalle noussut pillukeskustelu toimi siis katalyyttinä yleisnillitykselle, mutta sai minut mietiskelemään myös jälleen yhtä henkilökohtaista traumaani, joka ei mitä ilmeisimmin ole sieltä harvinaisimmasta päästä. Olin nimittäin pitkään vakuuttunut siitä, että oma vulvani on varmasti jotenkin epämiellyttävän ellei peräti epänormaalin näköinen.

Suomalaisessa saunakulttuurissa on se hyvä puoli, että viimeistään uimahallissa näkee kaikenikäisiä, -kokoisia ja -muotoisia naisihmisiä. Sattuneesta syystä sukupuolielimien vertailu ei kuitenkaan saunassa ole ihan yhtä helppoa kuin miehillä. Näin ainakin minulle henkilökohtaisesti käsitys "normaalista vulvasta" jäi Suosikin Bees&Honeyn Ekin vakuuttelujen lisäksi vain veljen laatikosta löytyneiden pornolehtien varaan. Kun sitten tiirasin omaa varustustani peilin kautta, ei se näyttänyt ihan yhtä siistiltä tai söpöltä.

Olin vakuuttunut siitä, että olin jotenkin itse syyllinen siihen että häpyhuuleni eivät pysyneet ruodussa ollenkaan samaan tapaan kuin kuvien naisilla. Epäilemättä varhain aloitettu itsesaastutukseni oli jotenkin johtanut häpyhuulien venymiseen ja olin pilannut itseni lopullisesti. Siihen loppuikin omien sukupuolielimieni katselu vuosikausiksi ja tuulessa lepattavat lihaverhot alkoivat elää mielessäni aika lailla omaa elämäänsä. Tunsin häpeänsekaista sääliä niitä miesparkoja kohtaan, jotka ritarillisesti sietivät epämiellyttäviä maisemia suuseksiä antaessaan. (Enkä muuten vieläkään pidä suuseksin vastaanottamisesta juuri lainkaan.)

Kun sitten muutama vuosi takaperin sotkeuduin BDSM:ään ja sain tehtäväksi ottaa hyvinkin yksityiskohtaisia kuvia hyvinkin yksityisistä alueistani, olin kuvia katsellessani suorastaan yllättynyt siitä ettei vulvani ollutkaan mitenkään erityisen vastenmielinen, vaan näytti oikeastaan ihan kivalta. Tässäkin siis toistuu jo tutuksi käynyt teema siitä kuinka itsensä näkeminen valokuvissa voi toimia terapiana, en uskalla edes arvailla mitä tämä minusta kertoo.

Oma angstini on epäilemättä useamman tekijän summa, enkä epäile lainkaan ettenkö olisi keksinyt inhota jotain muuta ruumiinosaa tai piirrettä itsessäni jos olisin nähnyt peilissä jotain omaa silmääni miellyttävämpää. Silti olisi ollut aika mahtavaa, jos olisin nähnyt teini-iässä Normal Breast Galleryn lisäksi myös Great Wall of Vagina -teoksen, tai jotain sen kaltaista.

Aina välillä ihmettelen itsekin, miten kaikin puolin keskimääräisen näköisellä ihmisellä voi olla näin huima määrä ulkonäkötraumoja. On myös vähän noloa että käsittelen useimpia niistä tavalla tai toisella ulkopuolisen hyväksynnän hakemisen kautta, enkä todellakaan pysty vain opettelemaan olemaan sinut itseni kanssa. Ilman elämässäni vaihtelevia aikoja vierailleita miehiä olisin oman vulvani kanssa mitä vahvimmin teitittelyasteella edelleen.

Aikuiset, aikuiset, miehet ja naiset!

2011-05-11T12:06:00.003+03:00

Internetissä ollaan taas väärässä. Oman kokemukseni perusteella tämä väärässä oleminen esiintyy vahvasti sukupuolittuneena, joten nillitän nyt jäykästi ja binääristä sukupuolikäsitystä mukaillen jatkumon kummallekin päälle erikseen. Käytännön vinkkinä ehdotan täten, että lukija keskittyy ensin omaa sukupuoli-identiteettiään vastaavaan nillitykseen ja siirtyy vasta sen jälkeen siihen toiseen, että voi ensin vähän närkästyä ja sitten hekotella että "noinhan se menee, kyllä ne on vekkuleita".

Naiset, teissä on vikana tällä kertaa tämä:
Eikös tästä jo puhuttu, että omia kehotraumojaan ei ole rakentavaa käsitellä mollaamalla muita? Voitaisiinko siis sopia, että
a) "persoonallista" voi olla myös kauneuskäsityksen raameihin sopiva ja pornossa esiintyvä kehotyyppi tahi ruumiinosa
b) "oikeita naisia" ovat myös laihat naiset
c) "aikuisia naisia" ovat myös ne naiset, jotka ovat päättäneet poistaa jollain tietyllä kehon alueella kasvavat karvat
d) "aitoja naisia" ovat myös ne naiset, joilla on tekokynnet, tekoripset, tekotukkaa, tekorusketus tai tekohampaat
d) on ihan OK uskaltaa laittaa minihame päälle, vaikkei ole Kate Moss (paitsi että itse asiassa Kate Mosskaan ei enää kelpaa)

Henkilökohtaisena tunnustuksena voin kertoa ettei minusta oikeasti olisi ensimmäistä kiveä heittämään, koen toisinaan salaa oikein viimeisen päälle ilkeämielistä tyydytystä jos joku näyttää vähemmän kuin täydelliseltä. Sitä paitsi heitän kuin tyttö enkä siis osuisi kuitenkaan.

Miehet, teissä on vikana tällä kertaa tämä:
Se, että sinun henkilökohtainen visuaalinen mieltymyksesi sattuu olemaan erilainen kuin se näennäinen, yleiseksi normiksi hyväksytty totuus, ei tarkoita sitä että sinä miehenä teet koko naissukukunnalle palveluksen kun viisarisi värähtää esimerkiksi farkkupepuille minihameiden sijasta.

Ongelma kun ei ole se, mitä kauneus- tai muuhunkaan vallalla olevaan ihanteeseen sisältyy, vaan se että ylipäätään on yksi ainoa muotti johon ihmiset pitää mahduttaa. Siis miehet ja naiset yhtä lailla, ja nämä nillitykset voisi hyvin kääntää pienin muokkauksin myös toisin päin.

Tämä valitus kuuluu suosittuun sarjaan "tiukkapipoinen telaketjufeministi meuhkaa". Tarttis varmaan hankkia vippamuki niin ei menis kuppi nurin näin usein.

Toecurlin' fun

2011-05-07T13:25:00.000+03:00

BDSM-pornossa esiintyy lähes poikkeuksetta ennemmin tai myöhemmin Hitachi Magic Wand ja sen ensimmäisestä hipaisusta lähtien voihkinnan äänenvoimakkuus ja -korkeus nousee huomattavasti. Kuinka epäaitoa ja amatöörimäistä liiottelua, ajattelin. No en ajattele enää.

Magic Wand on luonnollisesti yhdysvaltalaisena tuotteena surullisen epäsopiva suomalaisen pistorasian ja sähköverkon jännitteen kanssa. Vastaavalta vaikuttavia verkkovirralla toimivia hierontalaitteita löytyy myös Euroopasta, mutta koska täällä Hitachi on ehdottomasti vain ja ainoastaan pornokauppakamaa, herättivät kopiot pieniä epäilyjä. Lisäksi olemme Pojan kanssa samanlaisia hifistelijöitä, joille kelpaa vain se paras jos se jossain on tullut vastaan. Hitachi oli siis saatava, ja jollain tapaa suomalaiseen ympäristöön sovitettava.

Olimmekin kovin tyytyväisiä, että nettikaupasta tilattuna laitteen mukana tuli muuntaja, jolla jänniteongelma ratkesi. Koska kyseessä oli brittiläinen pulju, vaadittiin muuntajan ja pistorasian väliin vielä sovitin, joka onneksi sekin tuli samaan syssyyn. Aika koominen yhdistelmä tämä on, onneksi meillä ei asu sähköinsinöörejä. Kaiken hyvän lisäksi Hitachin oma johto ei ole kauhean pitkä, joten kuvaan astuu ainakin meillä mukaan vielä jatkojohto. Estetiikka on siis huipussaan.

Onneksi näitä esteettisiä epäkohtia on vaikeaa huomata siinä vaiheessa kun laitteen käynnistää, ellei osaa laueta silmät auki. En ole koskaan lauennut niin äänekkäästi ja yllättäen kuin Hitachin ystävällisellä avustuksella. Olen tosin aika nirso laukeamaan ja vaadin yleensä pitkällistä ja juuri sopivaa huomiota, jotta orgasmi ylipäätään ehtii kasvaa muuksi kuin "tuntuu paremmalta, tuntuu paremmalta, ei tunnu enää paremmalta" -tyyppiseksi aallonharjaksi. Hitachi on kuitenkin niin armoton, säälimätön, väsymätön ja tehokas väline, että asia on yllättävän nopeasti hoidettu. Ja hyvä niin, koska näinkin tehokkaaseen värinään epäilemättä myös turtuu varsin nopeasti, ellei laitetta sammuta välillä.

Plussaa Hitachi saa minulta myös siitä, että supervoimakkaan värinän ja valtavan pään ansiosta sillä on mahdollista yhdistää koko vulvan kiihottaminen klitoriksen pärisyttelyyn. Yhdynnän ohessa käytettynä laite muuten värisyttää muutakin kuin vulvan aluetta, mikä on Pojan mielestä aika lailla OK. Eikä siinä vielä kaikki!

Luonnollisesti tähän ihmelaitteeseen saa myös lisäosia ja niistä yksi muutti meille yhdessä Hitachin kanssa. Ehkä pelottavimman näköinen omistamistani seksileluista, mutta tämän näppärän "pienen" hupun ansiosta ne samaiset värinät leviävät näppärästi myös G-pisteen tuntumaan. Viimeistään tässä vaiheessa suukapulalle tulee varmasti käyttöä. (Terveisiä naapureille!)

Poika aloitti jo ennen laitteen saapumista välittömän tuotekehittelyn sen tiimoilta, kuinka saa köytettyä vehkeen minuun kiinni, tähän mennessä lievästi muokattu Shibari You Can Usen Strap-on Harness on osoittautunut varsin toimivaksi. Ainoa ongelma on se, että tällainen niin sanotusti hands free -ratkaisu tarkoittaa, ettei mikään paina Hitachia napakasti minua vasten, kuten haluaisin. Näppäränä apinansukuisena huomasin kuitenkin että saan Hitachin päästä varpailla kiinni. Toimitusta häiritsee vain se, että omat sormeni ja varpaani vääntyvät laukeamisen hetkellä kuvassa näkyvään, aina yhtä viehättävään Claw of Death -asentoon.

Jotain laiteromanssistani kertonee se, että tämän tekstin kirjoittaminen sai minut ikävöimään Hitachia jo kovasti. Pitäisiköhän sittenkin ottaa vielä yksi testikierros ..

Word to the wise

2011-04-26T12:21:00.000+03:00

Käytännön vinkki: viimeistään Hitachi Magic Wandia ostaessa kannattaa tarkistaa, että taloudesta löytyy myös tehokas ja käyttömukavuudeltaan huippuluokkaa oleva suukapula.

Kiitätte minua sitten myöhemmin.

PS. Ei hätää, aiheeseen palataan heti kun veri kiertää taas päässä asti.

Pärinäpoika ja sen surinasussu

2011-04-21T20:55:00.003+03:00

Vaikka olenkin vankasti sitä mieltä ettei muun maailman tarvitse osallistua minun pervoiluni toteuttamiseen, on julkisessa leikkimisessä minunkin mielestäni sitä jotain. Siis sellaisessa, jossa jutun jujuna nimenomaan on ettei kukaan muu tiedä mitä tapahtuu.

Tähän asti ongelmaksi on muodostunut se, että stimulointi julkisilla paikoilla on ollut makuuni vähän turhankin julkista. Kaukosäätimellisiä leluja on etsimisestä huolimatta tullut vastaan vähänlaisesti, ja klittaperhoset ovat paitsi (mielestäni) rumia ja epämukavan oloisia, myös melko kuhmuraisia ja yksinkertaisesti suuria vaatteiden alla pidettäväksi.

Olin oikeastaan jo luopunut koko ajatuksesta, kun pornokauppareissulla törmäsimme Pojan kanssa Shots Toysin kauko-ohjattavaan munaan. Ainakin meidän lähikaupassamme oli myynnissä astetta pienempi versio kuin valmistajan sivuilta löytyvä, ja sain agitoitua Pojan ostamaan minimallin. Olen itse ehdottoman tyytyväinen munan pieneen kokoon, sillä sen ollessa poissa päältä koko asian voi oikeastaan unohtaa. Kooltaan muna on ehkä Fun Factoryn Teneo Unon luokkaa, eikä sisältämästään kuudesta paristosta huolimatta tunnu erityisen raskaalta.

Lelun tarjoamia 10 eri värinää testaillessa kämmenellä alkoi jo vähän pelottaa, mutta varsinaisessa käytössä perusväristykset tuntuvat jopa vähän tylsiltä. Pientä miinusta munalle antaisinkin siitä, että se kytkeytyy päälle aina samaan asentoon eikä siis "muista", mitä värinää on viimeksi käytetty. Simppelin ja pienen kaukosäätimen varjopuoli on se, että ohjelmat on selattava läpi yksi kerrallaan. Poika on toki näppäräsormisena opetellut jo ulkoa, monesko ohjelmanumero on tehokkain ..

Lelun mukana tulleet paristot olivat tietenkin jo valmiiksi vähän väsyneitä, mutta uudet ovat kestäneet jo muutaman ulkoilukerran varsin mallikkaasti. Kelloparistot varsinkin kannattaa ottaa pois lelusta käyttökertojen välillä, etteivät pääse itsekseen purkautumaan! Muna lämpenee käytössä jonkin verran, minkä vuoksi se ei erityisen pitkään ole yhdellä kertaa ollut päällä. Poika suunnitteli jo jonkinlaista TM-henkistä kuivatestausta, eli jättävänsä munan pörisemään pöydälle yksinään puoleksi tunniksi jotta voisi tarkistaa paljonko se oikeasti lämpenee.

Vesitiiviiksi kehuttu laite on tähän mennessä pitänyt lupauksensa, puhdistaminen pikaisesti juoksevan veden alla on toiminut ihan mukavasti. Saumakohtaan tosin jää helposti vähän matkamuistoja, mutta ne saa pyyhkäistyä vaikka paperilla aika näppärästi.

Yksinään käytettynä muna ei riitä kiihottamaan ainakaan minua laukeamiseen saakka, mutta pitää kyllä otollisina hetkinä käytettynä ne olennaiset asiat tehokkaasti mielessä koko illan ajan.

Enjoy the sound of Cleaning Women

2011-04-11T14:49:00.002+03:00

CW01, CW02, CW03 ja CW04 sen tietävät: pyykinkuivaustelineen käyttäminen vain pyykin kuivaamiseen on todella rajoittunutta. Taloutemme kuivaustelineet (kyllä, niitä on useampi) päättivät muutama viikko takaperin yksissä tuumin muistuttaa minua tästä tosiasiasta hajoamalla käsiini kun yritin ripustaa pyykkiä kuivumaan.

Kun yksi pyykinkuivaustelineen orsista päätti tippua irti pilaten tarkan kuivauskuvioni, ensireaktioni oli epäuskoinen tuijotus ja ensiajatukseni painokelvoton. Onnettoman orren toisen, sitkeämmin kiinnittyneen pään irroittamisen jälkeen seurasi ajatus numero kaksi: "Hmm."

Luonnollisesti säilytin irronneen teräslangan ja esittelin sen Pojalle tämän palatessa töistä todisteena jälleen yhdestä aivan valtavan ihanasta päivästä. Kerroin myös langan heiluttelusta heränneen ajatukseni, joka oli tullut Pojalle itselleenkin mieleen saman tien.

Nyt langan päästyä ensimmäistä kertaa piiskauskäyttöön voin tiivistää sen ominaisuudet yhdellä sanalla, ai. En ole aivan varma miksi kuvittelin että vaikken pidä terävästä kivusta, olisi teräslanka jotenkin salaa tosi siisti. No ei ole. Sattuu pirusti ja hellemmätkin lyönnit tuntuvat siltä kuin iholle nousisi vähintään sentin korkuinen juova. Tällä saisi varmaan halutessaan aika pahaa jälkeä aikaan ja ihon rikki. Myönnettävä on, että ihoon jääneiden juovien hipeltely on kyllä oudon kiehtovaa.

Koivuniemen herra ei ole meidän makuuhuoneessamme koskaan vieraillut, en siis osaa sanoa miten taipuisa ja muovilla päällystetty teräslanka eroaa perstuntumaltaan perinteisemmistä vitsoista. Vertailukohtana käytetty bambu-kukkake tuntui kuitenkin vähän teräslankaa köykäisemmältä välineeltä ja ontto puu jakoi iskun epätasaisemmin pakaroiden välillä. Lievää tuotekehittelyä vaatii vielä saada hiottua epätasaiset päät vähemmän vaarallisiksi ja ehkä myös lyhentää lankaa, jolla on nykypituudessaan taipumus lyödä Poikaa kyynärvarteen (mikä on minusta sille kyllä ihan oikein).

En nyt tietenkään halua yllyttää ketään nylkemään pyykinkuivaustelinettään. Sanonpahan vaan että jos sellaisesta syystä tai toisesta aika jättää, huonomminkin voi osia käyttää.

Riittämättömyys on maailman palkka

2011-04-06T10:36:00.004+03:00

Täällä on kuulkaa vipinää vaikkei sitä blogista uskoisi! On se maaginen hetki vuodesta kun kevät saa heräämään mutta vielä ei voi lojua puistossa, joten äkillisen aurinkoenergian voi käyttää esimerkiksi pervoiluun. Pyhät lupauksemme rahankäytön järkeistämisestä tänä vuonna ovat saaneet kyytiä, mutta ostoksia hehkutan lisää sitten kun niistä saadaan myös kuvamateriaalia.

Vaikka energia kuinka on lisääntynyt verrattuna loputtomaan marraskuuhun, ei ihminen ehdi olla kaikkialla kaikkea kaikille. Ja sekös kilttiä tyttöä ahdistaa. Ystävät ovat ihan syystä närkästyneitä kun aikaisemmalle pubiruusulle ei enää arki-iltana olut maistu hyvässäkään seurassa, töiden tekemisestä olen saanut itselleni jo orastavan rasitusvamman ja siitä ikuisesta opiskelusta ei tarvinne edes puhua erikseen. Sitten olisi vielä perhe ja parisuhde, joista edellä mainittu aiheuttaa taas pitkästä aikaa erityisesti päänvaivaa. Jälkimmäinen sitten meneekin vähän siinä sivussa, hävyttömän vähällä huomiolla. Ja aina kun johonkin suuntaan kumartaa, tulee samalla pyllistäneeksi ainakin kahteen muuhun.

Arastelen aina myöntää että BDSM voi toimia jonkinlaisena terapiamuotona tai keinona käsitellä negatiivisia tunteita, koska pelkään että yhtäläisyysmerkit on liian helppo vetää toiseen suuntaan. Että ai jaa, toi on tommonen koska se ei osaa sanoa kenellekään ei. Nyt on kuitenkin myönnettävä että on hyvin rauhoittavaa kun on selkeitä tilanteita, joissa riittää että sanoo kyllä tasan yhdelle ihmiselle ja on läsnä. Ei tarvitse sovitella, neuvotella ja suunnitella, eikä selitellä mitään. Heti ensimmäisestä hiusten nykäisystä saa tipahtaa tahdottomaan tilaan ja olla täysin vietävissä.

Toisille meditaatio on tapa pystyä elämään nykyhetkessä, itse koen samanlaisia rauhoittumisen tunteita köysissä tai käskytettävänä ollessa. Oikein hyvä ja antaumuksella harrastettu seksi on sekin tehokas tapa unohtaa menneisyydestä murehtiminen ja tulevaisuudesta huolehtiminen, tai ylipäätään koherentti ajattelu.

Näin sivumennen sanoen myös vähän loivemmat jutut kuin kokovartalokarada voivat auttaa arjessa selviämisessä kummasti. Ei stressaa ihmislapsi tentissä lainkaan niin paljon jos on jättänyt alushousut kotiin, niissäköhän ne murheet kuljetetaan?

Jakomielitauti

2011-03-06T11:29:00.003+02:00

Kun kirjoittaa hyvin tarkasti yhteen aihealueeseen rajautuvaa blogia, törmää väistämättä siihen ettei oma elämä aina tarjoa erityisen paljon materiaalia kirjoitusten pohjaksi.

Vaikka BDSM tuntuu tärkeältä edelleen, minulla on kovin hiljainen olo. Asiat ovat tippuneet paikoilleen alkuajan tuskailujen ja testailujen jälkeen, eikä uusia revittelyjä ole viime aikoina ehditty muun elämän ohella harrastamaan. Enkä tunne niihin oikeastaan tarvettakaan, tässä peruskuviossakin on kuitenkin vielä hienosäätöä tehtävänä. Kyseinen viilaus on kuitenkin mielestäni niin tylsää ja henkilökohtaista, etten jaksa sitä sen ihmeemmin analyseerata.

Elämä on siitä kenkkua, ettei se suostu aina sopimaan siihen lokeroon johon sen haluaisi panna. Ohessa kuitenkin esimerkkejä siitä, mitä olisin teille viime aikoina kertonut, jos kirjoittaisin aivan toisenlaista blogia.

Jos kirjoittaisin kauneusblogia olisin kertonut ..
.. kuinka ostin elämäni ensimmäisen kerran pinsetit joita en osaa käyttää.
.. että vauvaöljy on erinäisten intiimialueiden ajelussa noin miljoona kertaa parempi idea kuin kaiken maailman partavaahdot.
.. että mineraalimeikkien vismutille voi oikeasti herkistyä.
.. että olen rakastunut sävytettyyn päivävoiteeseen, vaikken keksi mitään keski-ikäisempää.

Jos kirjoittaisin hippiblogia olisin kertonut ..
.. että Ingmanin crème fraîche sisältää paljon vähemmän ihmeellistä tauhkaa kuin Valion. Tarkistakaa vaikka.
.. ettei E-koodi automaattisesti ole paha asia ja että soijalesitiini on ihan yhtä paljon lisäaine, vaikka se kirjoitettaisiin sanana eikä koodina.
.. etten todistetusti pysty paastoamaan viittä päivää pidempään koska vihannesmehujen takapotku muuttuu liian voimakkaaksi.
.. että vaalipiiristäni löytyy harmittavan vähän järkevästi luontoon ja seksuaalipoliittisiin asiohin suhtautuvia eduskuntavaaliehdokkaita.

Jos kirjoittaisin neuleblogia olisin ..
.. kirjoittanut ylpeänä "kato, tein lapaset" -tyyppisen postauksen muutama viikko sitten, kun vihdoin sain käsiini sekä lankaa että puikot yhtä aikaa.
.. kertonut, että Nøgnen Dark Horizonin peltipurkista saa todella näppärän puikkopurkin perusmittaisille sukkapuikoille.
.. kertonut että olin aika hilkulla liittyä Marttoihin (!) mutten sitten tohtinutkaan.
.. kertonut kuulleeni ystävältäni, että olen sellainen ihminen jonka voisi kuvitella neulovan todella tiukkaa neulepintaa, siis sellaista missä silmukat kirskuvat puikkoja vasten. Ei muuten pidä paikkaansa!

Jos kirjoittaisin ruokablogia olisin kertonut ..
.. että koulun ruokalasta tutusta lanttuporkkanaraasteesta saa tosi hyvää, kun siihen lisää kuivattuja taateleita ja vähän etikkachilisoosikastiketta.
.. että makkarassa pitää hei olla kamaraa eikä mitään jauhoa.
.. että syömättömyys aiheuttaa akuuttia tarvetta selailla ruokablogeja kunnes tekee mieli syödä kuuden ruokalajin illallinen siinä paikassa.
.. että olen innokkaampi leipuri teorian tasolla kuin käytännössä, mistä todisteena voisin esittää ne noin 15 eri leipäreseptiä jotka ovat jonossa odottelemassa.
.. että karppi-, kasvis- ja muutkin erikoisruoat kaatuvat harmillisen usein siihen ettei kaapista tai kaupasta löydy jotain mystistä aineosaa. Tai jos se kaupasta löytyy, pakkauskoko on valtava verrattuna reseptin vaatimaan määrään.
.. että on vähän väärin, ettei terveellisestä ja täysipainoisesta ruokavaliosta vaan saa samanlaisia kiksejä kuin pizzaövereistä, vaikka söisi oikeasti hyvänmakuista ruokaa.

Tämän lisäksi asiaa olisi riittänyt esimerkiksi erinäistenkin perhejuhlien budjetoinnista, remontoinnin aiheuttamasta lievästä ahdistuksesta kun kaikki ei ole valmista vieläkään, siitä miten houkuttelevaa on ostaa koko koti Ikeasta sen sijaan että etsisi kirppareilta jotain jossa on oikeasti luonnetta ja siitä kuinka pieneltä kotikaupunkini tuntuu heti kun yrittää etsiä jotain vähänkään erikoisempaa, oli se sitten vaatteita, huonekaluja tai kotitaloussälää.

Tämähän ei siis toki tarkoita sitä, etteikö BDSM-rintamalla tapahtuisi Suomessa. Uutisista on saanut lukea muun muassa sellaisia pikkujuttuja, että sadomasokismi aiotaan poistaa tautiluokituksesta.

Peilailu on syntiä.

2010-12-02T10:23:00.002+02:00

Jo muinaiset kreikkalaiset aikoinaan tiesivät, että peilikuvansa liian innokkaasta tuijottelusta ei seuraa mitään hyvää. Ylpeyden sukulaisena turhamaisuus on roomalaiskatolisen kirkon suurella ei näin -listalla. Myös suomalaisesta kansanperinteestä löytyy suuria viisauksia aiheesta ulkonäkö ja siihen käytettävän ajan soveliaana pidetty määrä - rumat ne vaatteilla koreilee.

Sain joskus viestintäkurssilla kotitehtäväksi katsoa omaa valokuvaani muiden läsnä ollessa ja kommentoida sitä ylitsevuotavan positiivisesti. En tainnut koskaan varsinaisesti kiljaista "panisin" omia kuvia katsellessani, mutta kuviensa kauhistelu on kyllä mielenkiintoinen rituaali varsinkin naisten keskuudessa. Sehän menee jokseenkin näin: "Ai että mä oon kyllä hirveen näkönen!" "No ei, sähän näytät ihan hyvältä, mutta kato nyt mua, kauhee kaksoisleuka!" "Höpöhöpö, sitä paitsi mulla on tukkakin ihan lytyssä!"

Kun kuvan ottohetkestä on kulunut sovelias aika, esimerkiksi muutamia vuosia, on jo hyväksyttävää olla sitä mieltä että oli silloin aika hyvän näköinen, mutta nyt onkin jo täysin rupsahtanut.

Samaa turhamaisuuden välttelyä edustanee myös suomalaisten näennäinen kyvyttömyys ottaa ulkonäköön kohdistuvaa kohteliaisuutta vastaan muuten kuin vähättelemällä. Vaatteet on aina kiskottu niskaan viime tingassa silmät kiinni ja sitä paitsi ostettu marketista, meikin alla muhii maailman suurin finni ja tukkaakaan ei ole ehtinyt kahteen päivään pesemään.

Osittain vastaturhamaisuus mahtaa olla vain kohteliaisuuden ja hyväksynnän kalastelua, mutta joka tapauksessa se on pohjimmiltaan aika epäterve tapa, josta aion henkilökohtaisesti hankkiutua eroon.

Tunnustettakoon siis tässä julkisesti että mietin joskus tunnin, minkä T-paidan yhdistäisin farkkuihin jotta näyttäisin sopivasti huolettoman huolitellulta. Kesällä dresscodeltaan epämääräisiin juhliin lähtiessäni kerroinkin Pojalle, että tavoitteeni oli luoda seuraavanlainen vaikutelma: "Ai tänäänkö ne juhlat olikin? No mutta sattuipa sopivasti, että olenkin aivan vahingossa näin upean näköinen!"

Sen lisäksi, että koreilen vaatteilla silloinkin kun kyseessä on hyvin yksinkertainen kokonaisuus, katselen itseäni peilistä. Usein. Eteisen kokovartalopeilin edessä on hyvä keekoilla aamuisin puolialasti ja todeta, että näyttää oikeastaan aika hyvältä. Niin että PANISIN.

Avoin kirje munasarjoilleni

2010-11-23T09:36:00.003+02:00

Armaat munasarjaseni,

mikä teitä vaivaa?

Kun päätitte aloittaa työnne jo ollessani 10-vuotias, useita vuosia ennen ystävieni munasarjoja, hyväksyin tilanteen kauhunsekaisella kunnioituksella. Kun yhdessä kohtuni kanssa päätitte, että kuukausittaisista rutiineistani selvästi puuttuu kolmen päivän lihaskramppien lisäksi yleensä kauhuelokuviin varattu verimäärä, söin särkylääkkeitä ja tilkitsin pöksyni parhaani mukaan. Nukuin tämän ansiosta vuosia seljälläni sellaisen liikkumattomuuden vallassa, että Draculakin olisi vaikuttanut rinnallani eläväiseltä.

Kun minulle joitakin vuosia myöhemmin selvisi, että vastoin oletuksiani varhainen työikänne tarkoittaa sitä, että pysytte työkykyisinä keskimääräistä pidempään, nostin olematonta hattuani horjumattomalle työetiikallenne.

Ymmärrän, että 16-vuotiaana tekemäni päätös lomauttaa teidät ennalta määrittelemättömäksi ajaksi oli raskas hyväksyä. Pidän kuitenkin täydellistä kieltäytymystänne tehdä yhteistyötä minkään hormonaalisen ehkäisyvalmisteen kanssa kohtuuttomana, kuten myös tästä seuranneita rangaistuksenomaisia mielenterveysongelmia, seksuaalista haluttomuutta, painonnousua ja limakalvojen kuivumista. Tiesittekö, sarjaseni, että hormonaalisen ehkäisyn avulla olisimme voineet olla yhdessä pidempään?

Kun painostuksen alaisena vuosia myöhemmin antauduin taas täysin teidän valtaanne, käytitte uutta mahdollisuuttanne tuottaa hormoneja mielestäni vastuuttomasti. Olen vuosien saatossa ollut märkä kuin lokakuu sellaisten miesten edessä jotka minun olisi pitänyt kiertää kaukaa, ja kuiva kuin Sahara silloin kun olisin tahtonut pikaisen. Kuukausittain vieraileva punatukkainen tätini on saapunut lähes poikkeuksetta sopimattomiin aikoihin, ja antanut odottaa itseään kohtuuttoman pitkään silloin kun häntä pelonsekaisin tuntein odotin.

Haluaisin huomauttaa, että yksikään maailmassa tällä hetkellä käytössä oleva kalenterijärjestelmä ei tunne kuukausikiertoa, jossa kuukauden pituus vaihtelee 24:n ja 36:n päivän välillä. Kalenterin mukaan eläminen on ikävää, mutta me kaikki muutkin jouduimme sen jo alakoulussa opettelemaan, skarppaisitte vähän.

Kun päätitte vastata yritykseeni turvautua keinotekoiseen progesteroniin ehkäisymuotona irrottelemalla munasoluja itsestänne tavallistakin epätahtisemmin, jaksoin suhtautua asiaan huumorintajuisesti useita kuukausia. Tästä syytän erityisesti toista teistä, sillä aikataulutuksesta päätellen jompi kumpi ei osannut pitää munasolustaan kiinni vaan syyti niitä kohtua kohti sitä mukaa kun munarakkulasta irti sai. Sille dillemmälle annettakoon tiedoksi seuraavaa: Toivon syvästi etten koskaan tule raskaaksi juuri sinun tuottamallasi munasolulla, koska lapsen älykkyysosamäärä jäisi epäilemättä kengännumeroaan pienemmäksi.

Nyt kun olette jälleen voittaneet välisemme taistelun kehoni hormonien lähteestä ja olen palauttanut teidät tehtäviinne, olisi mielestäni kohtuullista jos pikkuhiljaa avaisitte sitä estrogeenihanaa. Ei paljon, mutta esimerkiksi sen verran ettei jokainen kehoni limakalvoista tuntuisi hiomapaperilta.

Rehellisesti sanottuna olette terrorisoineet elämääni lakkaamatta jo 16 vuotta, ja saaneet tahtonne läpi keinoilla joita edes Paperiliitto ei lakkoillessaan kehtaisi käyttää. Onko aivan liikaa pyydetty, että tulisitte joskus edes jossain puolitiehen vastaan?

Läpi meni.

2010-11-19T09:12:00.000+02:00

Nimittäin sen hallituksen lakimuutosesityksen sisältö, jota on BDSM-piireissä pelätty.

Tällä ensimmäisellä käsittelykierroksella kyse oli lakiehdotuksen sisällöstä, jota on lakivaliokunnassakin puitu, itse laki sai alkusysäyksensä jo 2008. Uudella lailla pyritään puuttumaan erityisesti kotona, työpaikalla ja koulussa kohdattavaan lievään väkivaltaan ja saamaan nämä tapaukset yleisen syytevallan piiriin. Eduskunnassa käyty keskustelu aiheesta keskittyi lakiehdotuksen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin puuttua lähisuhdeväkivaltaan, kuten odottaa saattaa. Huolta aiheutti lähinnä poliisin resurssipula, kun jokainen lieväkin pahoinpitely tulisi käsitellä rikosilmoituksen ja syyteharkinnan kautta asianomaisten mielipiteistä huolimatta.

Tähän lakiesitykseen on jotenkin todella vaikeaa suhtautua millään tavalla. Yhtäältä olen sitä mieltä, että on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan puuttua lähisuhdeväkivaltaan ja työpaikalla koettuun väkivaltaan lähtökohtaisesti joka ikinen kerta, kun sitä esiintyy. Toisaalta pelkään, että vaaditaan vähintään yksi ennakkotapaus ennen kuin saadaan jonkinlainen selvyys siitä, miten suostumus BDSM:ssä eroaa pelon aiheuttamasta haluttomuudesta nostaa syyte tai tehdä rikosilmoitus.

Suostumuksesta on oikeusministeri linjannut eduskunnalle vuonna 1999 lievän pahoinpitelyn osalta suostumuksen poistavan lievän pahoinpitelyn rangaistavuuden. Linjaus perustui hallituksen vuoden 1993 esitykseen, jossa pahoinpitelystä sanotaan mm. näin:

Pahoinpitelyn ulkopuolelle jäisivät tilanteet, joissa pahoinpitelyn kohde on sallinut teon. Loukatun suostumus poistaa pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävän teon rangaistavuuden. Useissa tilanteissahan aiheutetaan jollekulle kipua, ilman että kysymys voisi olla pahoinpitelystä. Esimerkkinä voidaan mainita hoitotoimet. Vaikka lain sanonnat viittaisivat siihen, että tällaisetkin voisivat olla pahoinpitelyä, teon rangaistavuuden poistaa yleensä loukatun suostumus tai jokin muu oikeuttamisperuste.

Periaatteessa siis vuoden 1993 esityksen perusteella BDSM rajautuu kategorisesti pahoinpitelypykälien ulkopuolelle, mutta uusi lakiehdotus tarkoittaa sitä, että on yleisen syyttäjän vastuulla päättää, onko tällaista oikeuttamisperustetta "pahoinpitelylle" juuri siinä tapauksssa todettavissa. Ikuisesti vainoharhaisena aion kuitenkin laittaa tämänkin pykälän tiukasti korvan taakse, jotta voin tarvittaessa siihen itse nojautua.

PS. Muistatteko kuinka kerroin, ettei Ruotsissa osata? No osataanpa, syytteet hylättiin koska ko. nuori nainen oli suostunut pahoinpitelyynsä. Tuomioon vaikutti myös mm. turvasanan olemassaolo.

Kuinka äkäpussi herätetään.

2010-11-11T20:39:00.002+02:00

Nyt on kuulkaa maailmassa sen kokoluokan virhe, että sen takia kannattaa katkaista radiohiljaisuus.

Joskus taannoin kerroinkin jo, etten pidä alistumista lahjana alistavalle osapuolelle, vaikka ymmärränkin miksi on tärkeää että alistuminen nähdään tärkeänä ja arvokkaana eikä vain "naisten luontaisena roolina" tai muuta hevonkukkua.

Sittemmin olen törmännyt esimerkiksi Savage Love -podcasteja kuunnellessani toiseen minua häiritsevään käsitykseen alistumisesta. Jaksossa 152 (johon en kuollaksenikaan osaa linkittää niin, ettei linkistä rävähdä podcast soimaan samantien) Dan Savagen seuraan liittyy Twisted Monk -sivuston Monk puhumaan siitä, kuinka feministinkin on ihan OK pitää bondagesta koska pitää olla tosi vahva että uskaltaa alistua.

No ei muuten tarvi.

Siinä määrin alistuminen vaatii rohkeutta ja vahvuutta, että monien kohdalla se vaatii jonkinasteista itsetutkiskelua, nyky-yhteiskunnassa kun ei ole erityisen soveliasta myöntää nauttivansa vallan luovuttamisesta eikä sen tavoittelusta. Mutta aivan yhtä lailla kuin normeista poikkeavaa seksiä voi harrastaa ilman sen ihmeempää punnitsemista, tai jopa oireena menneistä traumoista, voi sen normien mukaisenkin seksin valita ihan yhtä vahva ja itsensä tunteva ihminen. Asiasta on kirjoittanut esimerkiksi Holly.

Oman ymmärrykseni pohjalta normista poikkeavien taipumus kuvata itsensä jotenkin erityisen rohkeina tai siisteinä tyyppeinä epäilemättä kumpuaa siitä, että valtavirtamediasta ja -kulttuurista ei nyt varsinaisesti sada ymmärrystä kenellekään, joka uskaltaa olla millään elämänsä alueella millään tavalla erilainen. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että jos ennakkoluuloja eri ihmisten välillä halutaan koskaan vähentää, on aika hyödytöntä nostaa mitään ihmisryhmää toisten yläpuolelle. Eivätkä toisten ihmisten henkilökohtaisiin valintoihin perustuvat äkkiväärät oletukset ainakaan auta avoimen ja rehellisen keskustelun aloittamista.

/rant over.

Ostetaan: vakionopeudensäädin

2010-08-27T21:51:00.004+03:00

Kuten radiohiljaisuudestakin on voinut päätellä, ei tämä ole ollut varsinaisesti Kinkyilyn kesä 2010. Kesä on ollut monella tapaa onnistunut ja juossut ohitsemme yllättävää vauhtia, mutta BDSM-puolella ilmassa on ollut helteen lisäksi lähinnä molemminpuolista tuskastumista.

Kuten muinoin jo kerroinkin, Poika on jos mahdollista vielä minuakin märempikorvainen BDSM-maailmassa. Jo silloin kuvailemani ajoittainen turhautuminen siitä, etten voi vain heittäytyä täysin toisen käskytettäväksi ja luottaa yläpääni ylivertaiseen kokemuspohjaan ei valitettavasti vieläkään ole täysin hälvennyt. Soppaa hämmentää lisää se, etteivät Pojan ja minun BDSM-mieltymykset aina kohtaa aivan sataprosenttisesti.

Nyttemmin 4S:n löydettyäni olen yrittänyt hyväksyä sen ikävän tosiasian, että olen itse se henkilö joka on vastuussa alistumisestani. Ei ole ollut helppoa olla haluamatta asioita toisen puolesta tai olla odottamatta molemminpuolista mystistä valaistumisen hetkeä, jonka jälkeen ruoskat viuhuisivat ja eläisimme onnellisen epätasa-arvoisina elämämme loppuun saakka.

Olin sitä mieltä, että olin löytänyt sisäisen zenini tässäkin asiassa jo kohtalaisella menestyksellä, kunnes Poika tunnusti potevansa huonoa omaatuntoa siitä, että tietää minun kaipaavan usein jotain lisää.

Asian tilaa ei auta lainkaan se, että harvakseltaan tapahtuneet sessioinnit ovat viime aikoina valitettavan usein päättyneet kuten eräskin kuvaussessio. Taipumukseni lähteä epämiellyttäviksi muuttuneista tilanteista henkisesti kauas pois ei ole jäänyt Pojalta huomaamatta (mikäpä jäisi), eikä ainakaan innosta kokeilemaan heti seuraavana päivänä uudestaan. Mustelmia näistä sessioista jää enemmän alistajan egoon kuin allekirjoittaneen takamukseen.

Asian nostaminen pöydälle tuntuu askeleelta oikeaan suuntaan, mutta rehellisesti sanottuna en tiedä onko blogiin seuraavinakaan kuukausina tiedossa loputonta kuvavirtaa tai uusia läpsytinvertailuja. Tai postauksia ylipäätään, yhteisten asioiden ruotiminen kun tuntuu edelleen vaikealta.

Ei kuitenkaan syytä huoleen, tätä pientä ryppyä lukuun ottamatta asiat ovat residenssissämme oikein hyvin ja elämä täällä yhtä mukavaa kuin se nyt totuttua vaniljaisempana voi olla. Erinäisiä toimenpiteitä kinkytilanteen korjaamiseksi on harkittu, kuten esimerkiksi lelunaulakkoa à la Kokeilijat. Lupaan pitää teidät ajan tasalla kevyen itsesensuurin sallimissa rajoissa!

Limboqueenitis

2010-08-19T19:16:00.003+03:00

Reissusta palaamisen jälkeen on aina jotenkin höntti olo kotona. Ei oikein osaa tehdä mitään, eikä oikein osaa pysähtyä reissaamisen jäljiltä taas arkiseen hissutteluun. Tietokoneen eteenkin istahtaa miettimään, mitä siinä yleensä oikeastaan edes tekee.

Tällä kertaa reissuun ei liittynyt mitään erityisiä D/s-elementtejä, joten myös sillä alueella olo tuntuu vähän pöllämystyneeltä. Tauon jälkeen arjen pyörittäminen on kyllä siinä määrin uuvuttavaa, ettei ylimääräistä energiaa sen ihmeempään pervoiluun oikein mahtaisi riittääkään.

Kaiken hyvän lisäksi samainen jäykkyys jota jo tammikuussa valittelin ei ota lauetakseen. Tuntuu, kuin olisin jossain omituisessa välitilassa: alkuvaiheen innostus on jo laantunut, mutten vielä pidä itseäni erityisen kokeneenakaan pervona. Tuntuu siltä, että pitäisi löytää vastaukset vielä moniin kysymyksiin, mutta en tiedä mitä ne ovat.

Hätäpissa!

2010-07-29T15:09:00.007+03:00

Jokaisen äidin perusluonteeseen kuulunee jälkikasvun suostuttelu vessassa käymiseen ennen automatkan alkua, usein jollain variaatiolla uhkauksesta "ei koskaan tiedä milloin seuraavan kerran pääsee". Täältä löytyy ainakin yksi lapsi, joka on sisäistänyt tämän ohjeen erittäin lahjakkaasti.

Osaan yleensä aavistella jotain jo siinä vaiheessa, kun Poika poistuu makuuhuoneeseen tai nousee sängystä avatakseen kinkylaatikon. Silti odotan, kunnes Poika palaa sillä kertaa valittujen välineiden kanssa. Pojan palattua ja suunnitelmien jossain määrin selvittyä ensimmäinen kommenttini on romanttisesti "hätäpissa!"

Kysyttäessä Poika myönsi että hurmaava tapani rynnätä vessaan hieman heikentää auktoriteettikiksejä, Poika kun yleensä jää seisomaan köydet kourassaan minun kirmatessani karkuun. Asian voi luonnollisesti ratkaista niin, että hoitaa hätäpissan jälkeen vain alkuvalmistelut, kuten seuraavassa kuvassa:

Tämän jälkeen pahaa-aavistavan subinsa voi antaa katsella valitsemaansa hömppää (olen aivan totaalisessa chick flick -koukussa, se alkaa olla huolestuttavaa). Aluksi sub luultavasti jaksaa skarpata, mutta tämän rentoutuessa on hyökkäyksen toisen aallon aika!

Clover-tyyppiset nipistimet näyttävät kuvissa hyviltä ja teoriassa ovat toiminta-ajatukseltaan loistavat. Meille kuitenkin valitettavasti osui maanantaipari, joista toinen on suljettava käytännössä itse puristamalla. Se sopii hyvin entisen lävistysuhrin Houdinin nipistelyyn, mutta toivoisin silti että nipistimet toimisivat paremmin. Seuraavaksi pitänee hankkia ruuvattavat, jotta niitä ihan oikeasti pääsee itse säätämään eikä toimintahäiriön riskiä juuri ole.

Kuvissa vilahtava leikkipanta pääsee toivottavasti kuvattavaksi myöhemminkin, nyt kun itse askarreltuihin spreader bareihin viimein saatiin hankittua muutama tuplahaka kiinnityksen helpottamiseksi.

Don't try so hard

2010-07-13T18:06:00.005+03:00

Toivon sormet ja varpaat ristissä, että lämpimiä säitä riittäisi tänä kesänä.
- queenitis, 18.5.2010

Itsepä tilasin. Kotitoimiston lämpötilan kohotessa hitaasti mutta varmasti yhä lähemmäs kolmeakymmentä astetta ja ulkoilman lämpötilan ohitettua tuon maagisen lukeman jo ajat sitten on vaikeaa jaksaa oikein mitään. Ja se on aivan loistavaa! D/s-rintamalla tällainen sää ei kannusta sen ihmeempään vipinään, mutta muuten pääni sisällä on tapahtunut oikein miellyttäviä nyrjähdyksiä siinä määrin että olen jo melkein kesäihminen.

Todettuani meikkaamisen aivan hulluksi hommaksi jo noin viikko sitten, olen sukujuhlia lukuunottamatta viime aikoina ollut au naturel pidempään kuin aikoihin. Vastoin aikaisempia olettamuksiani, ilman meikkiä voi ihan hyvin mm. istua terassilla ja muutenkin liehua ihmisten ilmoilla.

Yhä syventyvästä hipihtämisestäni johtuen en ole sallinut edes kasvivärien koskettaa kutrejani yli puoleen vuoteen, ja huomasin nyt meikittä riekkuessani että oikeastaan oma maantienharmaani on muulle väritykselleni huomattavasti armollisempi kumppani kuin aikaisemmat keinotekoiset tummat värit. Toivottavasti olen samaa mieltä päätökseni järkevyydestä myös päivetyksen kadottua tammikuussa, kun peilistä tuijottaa harmaapäinen olmi. Hiuksistoni on muutenkin päivä päivältä yhä enemmän ilmielävä reuhka, mutta Poika on ollut sen pidentymisestä niin tyytyväinen etten taida uskaltaa palata sysimustaan tätitukkaan vaikka mieli tekisikin.

Hellesää alkaa jo uuvuttaa, mutta on ollut hienoa viettää kuumia päiviä ja öitä näinkin huolettomasti. Epiloinnin ansiosta kun ei tarvitse stressata säärikarvoista, hameet pitävät vilpoisempana kuin aikaisempien kesien farkut ja olen kerrankin viettänyt kesästäni suuremman osan rannalla kuin junassa!

Hikisen alkuillan tunnelmaa kotioloissa nostaa Gotan Project, jota suosittelen lämpimästi. Tangon tahtiin hikoillessa tuntee olonsa jotenkin sopivan salaperäiseksi argentiinattareksi, eikä vain tahmeaksi suomalaiseksi persjalaksi.

Syntymäpervo

2010-06-24T16:04:00.000+03:00

Valitin muinoin, kuinka Kivun kauneus -kirjan jokainen itsestään kertonut oli ollut kinky jo kromosomivaiheessa. Saman ilmiön voi bongata helposti miltä tahansa BDSM:ää käsittelevältä keskustelupalstalta, kuten vaikkapa Leikkikehästä.

Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että alistumiseni on jonkunlainen valuvika tai synnynnäinen ominaisuus. Asiaan tosin vaikuttanee sekin, että oma alistumislajini ilmenee lähinnä käytöksenä, jota nyt ylipäätään pidetään soveliaana pienelle tytölle. En pidä erityisen kovasta kivusta tai ole esimerkiksi kumifetisisti, joten muistoja tällaisista salatuista haaveista minulla ei ole. Muistan toki, että pidin aivan erityisen paljon siitä kohdasta Tuulen viemää -leffaa, jossa Rhett viimein suuttuu ja kantaa äkäpussivaimonsa yläkertaan, mutta kohtaus lie tarkoitettukin sopivan uhkaavan romanttiseksi.

Pervocracyn Holly ei myöskään aivan allekirjoita ajatusta BDSM-taipumuksista synnynnäisinä ominaisuuksina. Sinänsähän tällä nature vs. nurture -vänkäämisellä ei ole mitään väliä, mutta ympäristön vaikutuksen myöntäminen on helppo kääntää ajatukseksi siitä, että BDSM olisi aina seuraus tai oire jostain menneestä traumasta.

Toisaalta ajatus synnynnäisestä pervoudesta on varsinkin asiaan jostain syystä negatiivisesti suhtautuville vaniljoille tietyllä tavalla helppo: jos jokin on synnynnäistä, se ei voi tarttua. Jos hyväksyy ympäristön vaikuttavan ihmisen kehitykseen, luonteeseen ja mieltymyksiin osin hyvinkin voimakkaasti, on meistä jokaisen hyväksyttävä se tosiasia että vaikutus ei aina vie ainakaan valtavirran silmissä myönteiseen suuntaan.

Olen Hollyn kanssa täysin samaa mieltä siitä, että tärkeämpää kuin miksi meistä kukanenkin on onnellisin tietynlaista elämää viettäessään on se, että meillä jokaisella on oikeus siihen. Riippumatta siitä, olemmeko syntyneet sellaisiksi, kasvaneet sellaisiksi vai ihan vaan vinksahtaneet vanhemmalla iällä.

Haaveissa vainko olette hänen

2010-06-21T18:02:00.000+03:00

Olin pitkään vakuuttunut siitä, että fantasioin jotenkin väärin. En ole aivan varma mistä olin saanut päähäni, että kaikkien muiden fantasiat tapahtuvat aina minä-muodossa, näistä asioista kun ei kuitenkaan yleensä tule kovin yksityiskohtaisesti keskusteltua edes lähimpien ystävien kanssa. Enkä kyllä rehellisesti sanottuna aivan lähimpien ystävieni seksifantasioista erityisen tarkkoja yksityiskohtia haluaisi kuullakaan!

Joka tapauksessa olin yllättynyt (ja vähän kateellinen) lukiessani Pervocracy-blogin pitäjän Hollyn fantasioista. Kommenttiosastolla useampi lukijakin tunnusti niin ikään fantasioivansa ehdottomasti aina kolmannessa persoonassa.

Oma teoriani on, että fantasiamaailmani on alkanut kehittymään niin varhaisessa vaiheessa etten vielä oikein ymmärtänyt että itse edes voisin olla jonkinlainen toimija ko. tilanteissa. Seksi oli jotain, jota tapahtui vain aikuisille ihmisille, ja jonka ajatteleminen sai aikaan mukavan kutinan vatsanpohjassa.

Kateellinen Hollylle olen ehdottomasti fantasiamaailman rikkaudesta ja ihailtavasta jatkuvuudesta! Itse en saa koskaan aikaan mitään sen pidempää fantasiaa, juonesta puhumattakaan. Toisinaan tosin sama aihepiiri kiehtoo pitkänkin aikaa, ja saatan pyörittää samaa lyhyttä hetkeä päässäni pienin muutoksin viikkotolkulla. Kunnes Hurahdus menee ohi ja fiksoidun johonkin uuteen tilanteeseen - kuinka yllättävää käytöstä minulta.

Nyttemmin kun seksi on muuttunut muiden harrastamasta abstraktiosta vähän saavutettavammaksi ilmiöksi, saatan myös ikään kuin epähuomiossa ja silmänräpäyksen verran kuvitella tai muistella jotain tuntemusta omalla ihollani. Nämä hetket ovat kuitenkin hyvin harvassa.

Ylipäänsä seksin ajatteleminen on jotenkin tylsää. Jos sitä ei ole harrastamassa piakkoin, asialla mehustelu on mielestäni melko lailla ajanhukkaa. Sitä paitsi fantasioidessaan oikein asioikseen joutuu tekemään aivan hirveästi töitä, kielipoliisille kun eivät puolivillaiset kielikuvat tai horjuvat aasinsillat tapahtumasta toiseen kelpaa laisinkaan. On paljon hauskempaa säännöllisen blogikahlailun lomassa päätyä lukemaan Discerning Domia ja huomata olevansa sen jälkeen oudon levoton.

Ei mitään häpyä, ei perusarvoja.

2010-06-15T17:26:00.002+03:00

Mirrin viimeaikaiset tehtävät kulkea pöksyittä saunaan tai kuulat sisällä asioilla toivat mieleen muistoja muutaman vuoden takaa. Silloin kun en olisi voinut kuvitellakaan olevani ilman pikkupöksyjä, jos ei suihkussa ja saunassa käyntiä lasketa. Pöksyt siis puettiin myös yöpuvun alle, poikkeuksetta.

Sittemmin olen kokeillut housuttomuutta varovasti, ensin kotona ja sittemmin myös julkisilla paikoilla.

Kuten Poika kommenttilaatikossa ohimennen mainitsi, yksi nelois-S:n ohjeistamista perussäännöistä on hameiden käyttö ja pöksyjen pois jättäminen. Aluksi naureskelin asialle vähän, onhan hamesääntö kliseistä kliseisin BDSM-saralla. Olen kuitenkin vaihtelevalla hartaudella noudattanut ohjeistusta niin kotipukeutumisen kuin ulkona kirmailunkin saralla. Mielenkiintoista on muuten ollut, millaisiin tilanteisiin koen tarpeelliseksi pukeutua housuihin: useinkaan housuilla ei niinkään ole tekemistä itse toiminnan kanssa, vaan haluan vain tuntea olevani jotenkin tasaisemmalla maalla, hameessa liikkuminen kun vieläkin tuntuu ajoittain liian tytökkäältä.

Uudella harrastuksellani on kiistämättömiä hyviä puolia: sokeroitu häpykukkulani (joka ristittiin kyllä uudestaan, mutta nimeä en näin julkisesti paljasta) voi huomattavasti paremmin kun ihoa ei hankaa mikään ja viileämmillä ilmoilla on turvauduttavat stay up -sukkiin ihan lämpimänä pysyäkseen, ja sukat ovat aika hauskoja kapistuksia. Lyhyen ja varsin epäonnekkaan sukkanauhakokeilun jälkeen sen sijaan päätin, että sukkanauhasukat jäävät odottamaan sitä hetkeä, kun minulla on varaa kunnon sukkanauhoilla varustettuun kureliiviin.

On kuitenkin vähän tylsää, että housuitta kulkeminen ei erityisesti tunnu enää missään. Ensimmäiset kerrat hameessa ilman pikkupöksyjä olivat käsittämättömän kiihottavia, posket punehtuivat ja olin varma että kaikki tietää. Sittemmin siitä on tullut jo jokseenkin niin arkipäiväistä, etten ajattele asiaa sen kummemmin. Vain jos päälle tulee syystä tai toisesta kiskottua housut jotka ovat niin tyköistuvat että vaativat alleen pikkupöksyt (farkkujen pesuväli mitataan mielestäni viikoissa, ei päivissä), tulee tajuttua ettei ole viikkoon niitä sitä ennen käyttänyt ja mietittyä, miksi farkut oli nyt saatava jalkaan.

Muistan, kuinka joskus taipaleeni alkumetreillä valittelin jatkuvaa tunnevuoristorataani ja toivoin sen jo tasoittuvan. Sain heti kuulla varoituksen sanoja siitä, kuinka paljon noita vuoristoratatunteita vielä joskus tulenkaan kaipaamaan. Ehkä tämä on nyt sitten esimakua siitä. Siveys, tule takaisin!

Ennakkotapauksia rajan takaa, eli ei sitä aina länsinaapurissakaan osata.

2010-06-09T13:19:00.007+03:00

Housuitta kertoi joku aika takaperin joidenkin F65.-alkuisten sairausluokitusten poistumisesta Ruotsin, Norjan ja Tanskan sairausluokituksista. Kansainvälisessä tautiluokitusjärjestelmässä nämä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat vielä voimissaan, ja sitä kautta kirjattuna myös meillä virallisiksi diagnoosivaihtoehdoiksi. Itse olen salaa vähän harkinnut tautiluokitukseni muuttamista joko polttomerkin tai tatueeraamisen kautta pysyväksi leimaksi nahassani, mutta omasta puolestani se voisi silti virallisista kirjoista ja kansista poistua.

Tässä päivänä muutamana Ruotsista kuului myös vähän huonompia uutisia BDSM-asioiden tiimoilta. Ruotsalaisessa oikeusistuimessa käsitellään nimittäin tapausta, jossa 16-vuotiaan nuoren naisen ja 32-vuotiaan miehen välinen BDSM-sessio on syyttäjän (ja 16-vuotiaan mustelmat nähneen äidin) mielestä ollut yhteisen leikin sijaan pahoinpitely. Niille meistä, joiden peruskouluaikainen ruotsintaito vielä tähän taipuu, suosittelen ehdottomasti ruotsinkielistä uutista, meidän muiden onneksi tinkimätön laatujulkaisu Aamulehti kertoi tapauksesta tuttuun kiihkottomaan sävyynsä.

Pelkään pahoin, että tuomioon vaikuttaa voimakkaasti toisen osapuolen ikä - olen itsekin vanhakantaisesti sitä mieltä, että 16-vuotias ei välttämättä vielä ole aivan siinä asemassa, että voi antaa luvan tällaiseen käsittelyyn. Tästä kuitenkin tulee aivan väistämättä ennakkotapaus kaikesta BDSM-kanssakäymisestä ja syyttäjä itse myöntää tätä myös suoraan tavoittelevansa. Saas nähdä, miten tapaus vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen (jos mitenkään) ja herääkö naapurimaassa keskustelua tautiluokituksen poistamisen seurauksista.

Onneksi molemminpuolisen pöljäilyn ja perseilyn tuloksena ei ole oikeussyytteen ohella mitään vakavampaa kuin komeat mustelmat, tapauksessa kun olisi voinut käydä huomattavasti huonomminkin. Täysin epäasiallisesti tahdon tässä sanoa että tekisi mieleni käydä hieman keskustelemassa 32-vuotiaan miehen kanssa siitä, tuleeko 16-vuotiaan "orjahakemusta" ottaa vakavasti, vai olisiko aikuisen ihmisen tehtävä pitää housut jalassa ja järkeä päässä. Enkä oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, jos Pohjoismaissa vieläkin voi kasvaa 16-vuotiaaksi asti tajuamatta, että netissä tutustuminen ei tarkoita sitä että on turvallista antaa lukita itsensä häkkiin mitä ilmeisimmin ensimmäisellä tapaamiskerralla. Tältäköhän täysjärkisistä kristityistä tuntuu aina kun Päivi Räsänen on telkkarissa?

Yhdellä kädellä surffailua.

2010-05-31T19:35:00.003+03:00

Kuten jo joskus tunnustin, on oma suhtautumiseni itsetyydytykseen puhtaan pragmaattinen. Kun olo tuntuu levottomalta, asia hoidetaan pois tieltä ja sitten keskitytään taas niihin tärkeämpiin juttuihin. Yksin ollessani harvoin jaksan edes kaivaa laatikosta leluja esille, koska se vaatisi selvästi liikaa ennakkosuunnittelua ja ajan viettämistä siveettömissä touhuissa aivan yksin.

Itsetyydytys on jotenkin niin monella tasolla syntistä touhua, että haluan hoitaa sen pois alta mahdollisimman nopeasti. Siksi olen hyvin nirso runkkumateriaalini valinnassa, tehokkuus on kaiken A ja O. Toisaalta ilman erityisiä virikkeitäkään ei ole mukavaa, joten urautuminen samoihin "takuuvarmoihin" hittitarinoihin on ainainen uhka.

Erilaisia seksiblogeja kahlailen läpi vaihtelevalla innolla ja menestyksellä, ja sitä kautta törmään (aivan liian harvoin) blogeihin, jotka saavat poskeni punehtumaan ja toisen käden hakeutumaan jonnekin aivan muualle kuin kymmensormijärjestelmän mukaisesti perusriville.

Viimeisin tällainen löytö on kahden kirjoittajan yhteisblogi nimeltään the Erotic Writer, ja erityisesti tarina Gagged. Tarinan luettuani kahlasin tosin läpi myös Monoclen kaikki muutkin tarinat. Suosittelen lämpimästi, tietokoneen viereen tosin kannattanee varata jotain kylmää juotavaa ja tarvittaessa viuhka. Tai jotain muita tarpeellisiksi katsomianne välineitä.

Mitä ruusuks kutsut, yht' ihanasti toisin nimin tuoksuu.

2010-05-24T14:52:00.003+03:00

Syystä tai toisesta äidyimme Vaimon kanssa puhumaan yhteisen työpaikkamme lisäksi huonoa englantia myös kotioloissa muutama kesä takaperin. Pojan ilmestyessä kuvioon vietimme siinä määrin symbioottista elämää, että myös minun ja Pojan yhteiseksi kotikieleksi vakiintui Practical English Abu -elementeillä höystetty englanti.

Mopo on päässyt tässä kieliasiassa karkaamaan käsistä niin pahasti, että ehdotin Pojalle pientä kielikoetta ja englannista luopumista ainakin hetkeksi. Varsinkin vaikeammista asioista puhuessa on helppoa lintsata käyttämällä mieluummin kolmatta kotimaista, jolloin asian ja itsensä välille saa sopivasti etäisyyttä. Kokeilun onnistumisen varmistamiseksi sääntöjen rikkomisesta on luonnollisesti jo sovittu kullekin osapuolelle henkilökohtaisesti optimoidut rangaistukset, itse koeaika alkaa vasta tuonnempana.

Vaikeiden asioiden lisäksi on myös toinen osa-alue, josta jopa kaltaiseni kielipoliisi ja puritanisti puhuu mielellään englanniksi. Olen nimittäin todennut, että seksiin ja sukupuolielimiin liittyvät sanat ovat suomeksi vain jotenkin vääriä. Kyse lienee samasta ilmiöstä, jota Hesarin NYT-liitteessä vuosia takaperin havainnollistettiin kääntämällä esimerkiksi Britney Spearsin Hit Me Baby suomeksi - englanniksi kornimmatkin ilmaisut menevät aivan täydestä, mutta suomeksi me emme niitä sulata.

Olen jo ilmoittanut aikovani jatkossa viitata Pojan varustukseen herra Peniksenä, mutta ko. herran vastakappaleen nimitys ei vielä ole täysin vakiintunut. (Poika itse on peniksensä kanssa ihan etunimiväleissä, itse en kuitenkaan suostu herroittelusta luopumaan.)

Yksikielisyyden harjoituskierrosten aikana ykkösehdokkaaksi on tällä hetkellä muodostunut tuhero. Nimitys on mielestäni sopivassa määrin hellittelevä, joskin viittaa johonkin ehkä vähän epämääräiseen tai likaiseen. Tuheron suosioon liittynee edellisestä sokeroinnista vierähtänyt pitkähkö aika, pimppi kun ei mielestäni missään nimessä voi olla karvainen. Muutenkin kyllä pimppi on ehdottomasti nuorempien naisten tai tyttöjen ruumiinosa, itse olen ehkä jo pimppi-iän ohittanut.

Pillu ei kelpaa, koska siitä puhutaan mielestäni vain silloin, kun siitä on puute. Muutenkin pillu ja siihen usein liitetty ralli tuovat mieleeni samantien auton taustapeiliin kiinnitetyt karvanopat ja Wunderbaumin tuoksun. Vittu on kokenut sekä nimityksenä että kirosanana sellaisen inflaation, ettei sekään kelpaa. Vittu on kaiken lisäksi aggressiivinen ja vihainen sana.

Kiellettyjen listalla ovat myös kulumisesta vihjaavat römpsä ja tussu. Tussu varsinkin tuo mieleeni linttaan astutun vanhan kengän. Hirveistä hirvein on kuitenkin mukavirallinen ja -lääketieteellinen emätin, joka kuulostaa yksinkertaisesti vastenmieliseltä. Emä sanan runkona ei ole erityisen romanttinen tai viehättävä vaihtoehto eikä siitä ole pitkä matka emäsikaan eli emakkoon.

Luonnollinen vaihtoehto kai olisi, että herra Peniksen seurana meillä asuisi neiti Vagina. Jostain syystä neiti V kuitenkin herättää minussa vahvoja Cluedo -mielleyhtymiä: neiti Vagina, kirjastossa, kynttilänjalalla (tiedän kyllä mitä kuvittelette hänen siellä tekevän, senkin pervot). Siinä missä penis on sanana jotenkin reipas ja harmiton, kuulostaa vagina muodolliselta ja viileältä.

Äkkinäinen voisi tietenkin ihmetellä, miksi kotioloissa ylipäätään tarvitaan erityisiä ilmauksia tällaisille asioille. Äkkinäinen ei siis mitä ilmeisimmin ole koskaan seurustellut naisen kanssa, joka saattaa osoitella asioita ja nimetä niitä kuin kaksivuotias. Ehkä taustalla on siis suurempiakin kuin terminologisia ongelmia.

Huh hellettä!

2010-05-18T13:25:00.003+03:00

Lämpötilojen kohotessa yli 25 asteen oma olotilani alkaa yleensä lähennellä kuvan kaltaista nuupahtamista, tällä kertaa seuranani hellettä pitelemässä on vielä Pojan ystävällisesti lahjoittama kesäflunssa.

Jostain syystä kaiken järjen vastaisesti nautin kuitenkin viime viikonlopun lämmöstä suunnattomasti. Asiaan liittynee se, että Pojan pidennetty viikonloppu tarkoitti neljän päivän yhteisvetelehdintää - miniloma tuli tarpeeseen, kun varsinaiset kesälomailut ovat tiedossa vasta elokuun alussa.

Tavallista pirteämpään olotilaani saattaa olla syynä myös se, että pukeuduin kerrankin sään mukaan, enkä luuhannut farkuissa tai paksuissa sukkahousuissa kuten yleensä kesäisin. Lämpimät säät tarjosivat erinomaisen tilaisuuden juoksennella pitkin maita ja mantuja hameessa paljain säärin ja takamuksin. Vaikka Poika kuinka naureskelee SSSS:n ehdottamalle dresscodelle, täytyy sanoa ettei pöksyttömyyteni erityisen nuivia reaktioita herättänyt. Minua sen sijaan melkein harmitti, että ehdin unohtaa pöksyittä kulkemiseni useampaan otteeseen tuntikausiksi. Viltille istuutuminen hameessa vilauttamatta kenellekään mitään sopimatonta oli sentään sopivan haastava suoritus.

Toivon sormet ja varpaat ristissä, että lämpimiä säitä riittäisi tänä kesänä. Nyt kun olen työssä, jossa pukeutumiskoodia ei ole laisinkaan, voin toivottavasti liihotella paljain säärin enemmänkin. Innostukseen vaikuttanee myös talouteemme muuttanut epilaattori, jolla olen ahkerasti hurruutellut harva se päivä siinä toivossa että tämä nyt olisi se hamekesä, jota olen jo pitkään suunnitellut.

Poissa silmistä, poissa mielestä.

2010-05-13T13:09:00.000+03:00

Erään ystäväni silloinen kumppani diagnosoi minut avuliaasti tasapainokyvyn puutteeni ja hyvän muistini ansiosta lievästi autistiseksi. En ehkä menisi oletuksissani aivan noin pitkälle, mutta jos olisin nyt ekaluokkalainen en taitaisi olla kovin kaukana Aspergerin syndrooma -diagnoosista. Olen luvattoman huono lukemaan tilanteita ja ihmisiä, mikä johtaa toisinaan mielenkiintoisiin ihmissuhdekuvioihin.

Yksi omituisuuteni oireista on se, että unohdan ihmiset helposti jos he eivät ole läsnä elämässäni päivittäin. Aivan samalla tavalla kuin Hurahdan asioihin ja sitten unohdan ne seuraavan Hurahduksen tieltä, ihastun sekä platonisesti että erootillisesti jokseenkin samalla intensiteetillä - ja saatan unohtaa samaiset ihmiset sittemmin kokonaan. Elin ensimmäiset opiskeluvuoteni kuin muuttolintu, pyrähtäen monta sataa kilometriä pohjoisemmas kesätöihin. Erään tällaisen kesän jälkeen sain kuulla olevani ihminen, joka saattaa olla pitämättä minkäänlaista yhteyttä kolme kuukautta olematta millään tavalla ilkeä. En ollut koko kesän aikana tullut edes ajatelleeksi kanssaopiskelijoitani, olinhan elämässä aivan toisenlaista elämää toisessa paikassa.

Ehkä unohtamiskyvystäni johtuen "vanha suola janottaa" -henkiset sanonnat ovat jääneet minulle kovin vieraiksi. Nekin ihmissuhteet joiden purkautuminen on tuntunut joskus raastavalta, ovat nykyään enää tietoisen muistelun takana. Vanhojen päiväkirjamerkintöjen lukemisesta jää hämmentynyt olo ja käteen pitkä lista nimiä, jotka ovat olleen Elämäni Rakkauksia, mutta joiden yhdistäminen edes hämäriin muistikuviin kasvoista on täysin toivoton tehtävä. Poika oli hieman huolestunut tästä taipumuksestani kertoessani siitä, ehkä ymmärrettävästä syystä. (Tähän mennessä en kuitenkaan ole unohtanut asuvani yhdessä Pojan kanssa, tosin viikonloppua erossa viettäessä ei tule mieleenikään soittaa. Ilahdun kyllä Pojan soittaessa, mutta oma-aloitteinen yhteydenpito ei vain tule mieleen. Tämä pätee myös muihin ihmissuhteisiini, terveisiä äidille.)

Kiusalliseksi taipumukseni muuttuu niissä edellämainituissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa olen muutenkin usein heikoilla. Tervehdin useita ihmisiä erinäisissä chateissa edelleen kerta toisensa jälkeen ensimmäistä kertaa. Jos olemme kohdanneet joskus kaupungin yössä tai jonkun bileissä, en todellakaan muista nimeäsi, työpaikkaasi, harrastuksiasi tai parisuhdestatustasi. Ja vaikka olisimme tunteneet jo pitkään, on hyvin epätodennäköistä että muistaisin mitä teimme sateisena sunnuntai-iltapäivänä vuonna 2006. Tai että olin silloin asiasta X mustavalkoiseen tapaani täsmälleen päinvastaista mieltä kuin nyt. Ja vaikka olisimme seurustelleet vuosia, joudun silti salaa vähän pinnistämään muistaakseni pitääkö maksalaatikossasi olla rusinoita vai ei, enkä todellakaan muista sitä huhtikuussa antamaasi joululahjavinkkiä enää marraskuussa.

En loppujen lopuksi tiedä, johtuuko kyvyttömyyteni pitää muita ihmisiä mielessäni siitä, että elämässäni ei oikeastaan ole ketään tärkeämpää kuin Minä. Kun tuijottaa omaan napaansa, on kamalan vaikeaa painaa mieleensä ketään muuta.. ei, kyllä lievä autismi kuulostaa sittenkin paljon viehättävämmältä.

.. when I realize I was acting all wrong.

2010-05-11T18:18:00.003+03:00

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, negatiivisista tunteista tai liian henkilökohtaisilta (tai ihan vaan rehellisesti tyhmiltä) tuntuvista asioista on vaikeaa kirjoittaa julkisesti, jopa näin nimimerkin takaa. Ajattelin siitä huolimatta nyt varovasti kokeilla - tästä saanee kuvan myös siitä, kuinka kärpäsestä on mahdollista tehdä hyvin merkityksellinen härkänen.

Olen ottanut tavakseni pyytää reilusti anteeksi silloinkin, kun ei yhtään huvittaisi. Parempi toki olisi jättää kiukuttelut kokonaan väliin, mutta anteeksi pyytämisen opettelu on ollut tähän mennessä sen kokoluokan haaste, että olen tästäkin edistysaskeleesta hyvin ylpeä.

Vastikään kuitenkin huomasin pyytäväni anteeksi, mutta jatkavani samaan hengenvetoon selityksellä vähemmän kohteliaaseen reaktiooni. Juuri siinä hetkessä kuvittelin aivan aidosti vain kertovani Pojalle tarpeellista taustatietoa siitä, miksi Pojan teko X johti minun nalkutukseeni Y. Jälkikäteen ajateltuna tajusin, että anteeksipyyntö ei oikeastaan ole anteeksipyyntö jos se esitetään muodossa "olen pahoillani että sanoin pahasti kun käyttäydyit väärin". Osittain koko kuvio liittyy vielä vähän suurempaan ongelmavyyhtiin jota selviteltiin jo joskus aikaisemmin ja jonka kuvittelin jo kuopanneeni.

Koska kuvaukseni alkaa kuulostaa jo omiinkin korviini kryptiseltä, kirjoitan tilanteen koko komeudessaan ja vakavuudessaan auki tähän perään. Katsokaa, löydättekö yhtä komean draaman kaaren seuraavasta:

Kerrostalokaksion keittiö. Mies ja nainen ovat lähdössä ulos, nainen odottaa vaatteet päällä ovensuussa. Mies ottaa lasin kaapista, kaataa siihen rommia ja juo kertakulauksella lasin tyhjäksi.
Nainen: Oliko pakko ottaa juuri se lasi joka mun on pakko tiskata käsin?
Mies: Ai, anteeksi.
Nainen: Ei se mitään. Ei ollut tarkoitus sanoa pahasti, mutten uskalla laittaa noita koneeseen niin niistä on aina ylimääräistä hommaa.

Kyseessä oli siis niinkin vakava asia kuin juomalasin valinta. Nää on tärkeitä juttuja. Selvennykseksi taustalla vellovista jo kertaalleen setvityistä ongelmista, hermostuin aikaisemmin siihen että tunsin oloni kovin aliarvostetuksi kaikista kodinhengettären ponnisteluistani huolimatta ja kiillottelin marttyyrinkruunuani koska joudun aina tekemään kaiken enkä edes kiitosta saanut. Sittemmin Poika on ryhdistäytynyt toden teolla sen suhteen, että ilmaisee huomaavansa, jos päivän aikana lattiapinta-alaa on paljastunut muutama neliömetri lisää asunnossamme jatkuvasti vallitsevan luovan kaaoksen alta. Ilmeisesti astiahuoltovelvollisuuteni eivät siitä huolimatta vielä ole muuttuneet iloksi.

Muutenkin olen huomannut itsessäni hälyttäviä kotityrannin piirteitä - koska minulla on munasarjat, olen jotenkin automaattisesti pätevämpi päättämään siitä, millä tavalla astiat sijoitetaan koneeseen. Asiaan liittynee oma orastava OCD:ni, mutta olen aina pyöritellyt silmiäni niille äideille jotka valittavat isän osallistumisen vähyyttä ja sitten korjaavat isän toimintaa lapsen seurassa minuutin välein. Ei kukaan halua tehdä juttuja, joissa on saanut kokea olonsa epäpäteväksi tai muuten vain turhaksi. Tuntuu turhauttavalta, että ymmärtää toimivansa väärin mutta tekee niin siitä huolimatta. Mistä tämäkin toimintamalli on opittu?

"Vääränlaisen" anteeksi pyytämisen ja kotityranneilun takana on oikeastaan D/s-mielessä samantyyppinen ongelma: on vaikeaa tietää, milloin raaka rehellisyys on tarpeellista ja milloin on parempi pitää suunsa kiinni. Omien kokemusteni perusteella D/s-suhteessa joutuu olemaan rehellisempi kuin ehkä itse haluaisi, ehkä olen nyt sisäistänyt tämän opin vähän turhankin perusteellisesti ja joudun seuraavaksi opettelemaan, milloin rehellisyys ei todellakaan ole tarpeen.

Yhdellekään tutuistani ei varmasti tulisi yllätyksenä että joudun opettelemaan pitämään turpani toisinaan kiinni, heh-heh.

The Super Secret Submissive Society

2010-05-09T16:02:00.002+03:00

Ennen kuin pääsen varsinaiseen aiheeseen, minun on pakko kommentoida kuvaa lyhyesti: tässä hyvä syy pestä hiukset myös sunnuntaiaamuisin, vaikka se ei yhtään huvittaisi. Silloin ei näyttäisi siltä kuin olisi työntänyt päänsä juuri ennen kuvaushetkeä margariinipurkin kautta ruohonleikkuriin. Tämän vinkin teille tarjosi nti Luonnonlaine '84. Sidonta itsessään näyttää mielestäni aivan käsittämättömän hyvältä, ja puolivahingossa päälle jäänyt himapaitakin sopii kuvaan huomattavasti paremmin kuin edellämainittu kampauskatastrofi.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut ruotia omaa kampaustani sen tarkemmin, vaan puhua jostain aivan muusta. Juuri kun pääsin nillittämästä, kuinka en koe netin BDSM-yhteisöä lainkaan omakseni, voin kertoa liittyneeni Salaseuraan. Sen ihmeemmin en paikkaa tässä mainosta, otsikossa esiintyvä SSSS on koodinimi jolla pääosin netissä toimiva yhteisö omassa taloudessamme tunnetaan.

Kaikilta osin en tunne oloani kotoisaksi tämänkään joukon keskellä, mutta SSSS suhtautuu alistumiseen mielestäni virkistävän erilaisella tavalla. Alistuminen on alistujan itsensä valinta, josta ei välttämättä tarvitse edes kertoa toiselle osapuolelle. Jälkimmäistä osaa perustellaan sillä, että "tavallisessa" parisuhteessa tai avioliitossa elävälle ja tasa-arvoon tottuneelle puolisolle alistumishaaveet voivat olla paitsi yllättävä paljastus, myös tuntua vaatimukselta siitä että toisen on nyt siis muututtava Alistajaksi. Painostamisen sijasta voi lähteä liikkeelle oman käytöksensä tai ajattelutapansa muuttumisesta, ja mikä tärkeintä, odottamatta että tämän tuloksena toisen käytös muuttuu millään tavalla. Näinkin mitä ilmeisimmin on joissakin tapauksissa käynyt, mutta perusajatuksena on että alistuminen on itse oma palkintonsa eikä itselle luontaisemmalla tavalla käyttäytymistä tulisi nähdä välineenä jonkin muun asian saavuttamiseksi.

Osittain tämä ajattelutapa on hyvin, hyvin lähellä Laura Doylen Surrendered Wife -soopaa, ja mehän kaikki tiedämme mitä mieltä olen siitä. Samaten omaehtoista ja -toimista alistumista voi pitää myös korkeimman asteen manipulaationa, tai vain epäreiluna.

Juuri tässä elämäntilanteessa saan kuitenkin asennoitumistavan potentiaalisesta vaarallisuudesta huolimatta siitä yllättävän paljon irti. Poika ei koskaan ole ollut erityisen taipuvainen yksityiskohtiin keskittyvään alistamiseen, vaan on paremminkin suurien linjojen mies. Suurimman osan ajasta olen loputtoman kiitollinen tästä, mutta hetkittäin kaipaan pieniä yksityiskohtia. Juuri niitä, jotka etukäteen tuntuvat vähän hölmöiltä, mutta jotka tuovat mukanaan jotain odottamatonta. Jokainen dr Philiä katsonut tietää varmasti, että "Sometimes love the action comes before love the feeling." Aivan yhtä lailla omalla kohdallani toisinaan alistuvat teot edeltävät reilustikin alistuvaa mielentilaa.

SSSS:n ajoittain höyrypäisiä "perussääntöjä" selailemalla olen löytänyt muutaman, jotka tuovat päiviini mielenkiintoisen lisän. Pelkoni siitä, että lintsaan jos kyseessä ei ole jonkun muun asettama ja valvoma sääntö, on osittain käynyt toteen, mutta olen pysynyt yllättävän hyvin ruodussa. Samalla olen joutunut miettimään sitäkin, miksi jotkut säännöt tuntuvat niin typeriltä (minä en ainakaan IKINÄ) ja toiset taas samantien omilta.

Tunnustettakoon kuitenkin, että on vähän ikävää etten enää voi vain salaa valitella sitä ettei Poika nauti yksityiskohdissa jumittamisesta, vaan joudun tekemään asialle jotain ollakseni onnellisempi. Yäk.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

2010-05-07T15:18:00.000+03:00

Tunnustin joskus muinoin olevani taipuvainen Harrastamaan asioita. Kun keksin jotain uutta ja innostavaa, pengon asian läpikotaisin, luen kaiken minkä siitä käsiini saan ja ylipäänsä olen vakaasti sitä mieltä, että if it's worth doing, it's worth overdoing. Ehkä juuri siksi jokainen keittiössämme syntyvä taikina on vähintään kaksinkertainen annos.

Hurahtamiseeni kuuluu hyvin vahvasti myös harha siitä, että asia jaksaa kiinnostaa täsmälleen samalla intensiteetillä elämäni loppuun saakka, koska kaikista aikaisemmista Hurahduksista poiketen tämä kyseinen tulee aidosti mullistamaan elämäni.

Samanlaisella innolla lähestyin myös BDSM:ää kun olin vapaa niin tekemään. Kokeilin nettialistumista, kirjoitin eroottisia jatkokertomuksia sähköpostitse ja uppouduin uuteen subin elämääni korviani myöten kuukausien ajaksi. Tutkin, luin, kirjoitin, vatvoin ja vaivasin omia tunteitani, analysoin vinoutumani syntyperää ja -syitä ja löysin Syviä Merkityksiä jokaisesta hetkestä tai tehtävästä. Onneksi Luoja suojelee vähäjärkisiä ja selvisin tästä Hurahduksestani jokseenkin vähäisillä kolhuilla, paljon huonomminkin olisi voinut käydä.

Alkuinnostuksen vähän laannuttua tapasin Pojan, ja uppouduin BDSM:n parisuhteeseen sovittamiseen innolla: vanha Hurahdus alkoikin tuntua jo vähän menneen talven lumilta! Ehkä juuri alkuinnostukseni syvyyden vuoksi ensimmäiset vähemmän hattaraiset hetket olivat niin valtava shokki.

Suuri pettymys oli myös se, että aluksi uudelta kodilta tuntunut nettiyhteisö alkoi tuntua tylsältä yllättävänkin nopeasti. Intensiivisin nettikausi kun yleensä muillakin osuu juuri BDSM-taipaleen alkumetreille, ja silloin lähes kaikilla on varsin samankaltaisia kysymyksiä joita käsitellään siis foorumeilla viikottain. Näinkin voimakkaasti rehellisyyttä korostavaksi porukaksi BDSM-väki ruotii ainakin noin julkisilla paikoilla suhteitaan pintapuolisesti, kipeämpiä asioita harvoin halutaan jakaa. Blogeissa puolestaan kipeämpiäkin asioita saatetaan sivuta ainakin ajoittain, mutta sielläkin aiheet kiertävät kehää - aivan kuten omassakin blogissani. (Tässä vaiheessa voin tunnustaa, etten itsekään aina ole varma, olenko jo kirjoittanut jostain vai en.)

Hurahtajana on vaikeaa sopeutua elämään, jossa aikaisempi Hurahduksen kohde on vain yksi elementti muiden joukossa. Ei ole erityisen helppoa sekään, että joutuu tunnustamaan itselleen parisuhdedynamiikkaa tai seksuaalisuutta koskevien mieltymysten olevan (omalla kohdallani) loppujen lopuksi liian vähän kantaakseen yhteisöllisyyden tunnetta.

Kun laitoin blogin telakalle, kuvittelin että myös tämä osuus omasta BDSM-virtuaaliminästäni paljastuisi ohimeneväksi vaiheeksi samalla tavalla kuin foorumien seuraaminen ja ajoittainen chattaily, mutta tajusin aidosti kaipaavani blogin kirjoittamista. Huomasin yllättävän usein ajattelevani "tästä pitää kirjoittaa blogiin". Oma introspektiohurahdukseni ei siis mitä ilmeisimmin ainakaan vielä ole ehtinyt mennä ohitse.

Löysässä hirressä

2010-05-05T14:58:00.000+03:00

Mikäs draamakuningattaren draamankaipuun tappaisi.

Kahden kuukauden blogitauon aikana on olo ollut jokseenkin ylläolevaa kuvaa vastaava, kiireiden keskellä on toisinaan työn takana saada hengitettyä. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että ehkä kesä tänäkin vuonna koittaa ja osin vaikeiden päätösten myötä myös kiireet ovat tältä erää helpottaneet.

Kuvia köysisessiosta (jotka ovat viime aikoina olleet jo mainittujen kiireiden ansiosta valitettavan harvinaista herkkua) löytyy muutama muukin, mutta niitä pihtailen vielä hetken. Kuvat ovat sen verran hienoja, etten halua tarjota kerralla makeaa mahan täydeltä.

Kuvaövereitä kaipaaville tiedoksi, että Pojalla on tätä nykyä oma Flickr-tili, josta löytyy kaikki blogissakin esitellyt kuvat. Niiden lisäksi kuvat mitä luultavammin löytävät tiensä Flickriin ennen kuin ehdin tällä päivitystahdilla niitä täällä esittelemään, vaikka jokainen kuva kyllä ennen pitkää päätyy blogiinkin. Miinuksena mainittakoon, että kuvien K18-luonteen ansiosta niiden katseleminen vaatii Flickriin rekisteröitymisen jotta katselijoiden täysikäisyydestä voidaan varmistua.

Flickr on osoittautunut BDSM- ja kink-vivahteisten kuvien osalta hieman pettymykseksi, muuhun sisältöön suhteutettuna laadukkaita kuvia löytyy harmittavan vähän. Tai sitten kuvat ovat piilossa yksityisissä albumeissa, joita ei pääse katsomaan ilman erityistä kutsua. On toki ihan ymmärrettävää, että ihmiset eivät halua kovin laajalti levittää kuvia, joista heidät on mahdollista tunnistaa, eivätkä kaikki jaksa kikkailla samalla tavalla kuin me.

Huomasin Vaimon täällä käydessä ja tekemäänsä villapaitaa päälläni valokuvatessa, että itse olen tottunut tuohon identiteetin peittelyyn ehkä vähän liikaakin: ensimmäinen reaktio jonkun osoittaessa kameraa suuntaani on kääntää päätä poispäin, jotta kasvoja jäisi näkyviin mahdollisimman vähän. Vaihtoehto numero 2 on sitten nostaa leukaa, jotta suoraan edestäpäin otetusta kuvasta on helpompi rajata kasvot kokonaan pois.

Onneksi niskasta tunnistaminen vaatii jo sen asteista läheisyyttä, ettei tällaisten otosten julkaisemista tarvitse erityisesti pelätä.

Huopatossutehtaasta päivää

2010-03-05T16:38:00.002+02:00

Paasto on tältä vuodelta ohi ja voisin sen kunniaksi syödä myös sanojani: paastoaminen istumatyön ohessa onnistuu paremmin kuin hyvin. Iltaisin olin kyllä aika poikki, mutta uusi ja vähän jännittävä työtilanne itse asiassa auttoi unohtamaan koko paastoamisen. Kellontarkasti samankaltaisena toistuvat päivät helpottivat paastojuomien aikataulutusta huomattavasti, ja tällä kertaa taisin onnistua juomaan riittävästi myös vettä.

Pojan mielestä olin tänä vuonna paastoni aikana pirteämpi, ja itsekin koin paastoamisen helpommaksi. Alkuperäisistä haaveistani poiketen paastosin kuitenkin vain viisi päivää kokonaisen viikon sijasta, ehkä pitää siis kokeilla vielä ensi vuonna uudestaan!

Uusien työkuvioideni ansiosta olen ollut harvinaisen kiireinen ja kärttyinen, Poika sen sijaan kärsi flunssasta joka sittemmin tarttui minuunkin. Mitään kovin jännittävää ei siis D/s-rintamalla ole tapahtunut, muilla elämänalueilla on kyllä ollut säpinää.

Jospa kevätauringon ansiosta heräisi luonnon lisäksi myös allekirjoittaneen kiinnostus BDSM:ää kohtaan, sitä odotellessa joudutte vain uskomaan että joskus näissäkin asioissa uutisten puute on hyvä uutinen.

Laskiainen lasketaan, paastonaika alkaa.

2010-02-26T15:52:00.002+02:00

Mitä ilmeisimmin en oppinut viime vuodesta mitään, sillä olen taas paastopuuhissa kylmimpään vuodenaikaan. Kaiken huipuksi omien suositusteni vastaisesti sellaiseen aikaan, etten juurikaan ehdi kotona lepäilemään. Siksipä juuri olenkin antanut itselleni jo etukäteen luvan lopettaa paasto heti, jos se todella häiritsee elämäni velvoitteiden järkevää hoitamista.

Edellinen paasto oli elämäni ensimmäinen, ja sen takana oli vahva näyttämisenhalu. Halusin todistaa sekä itselleni että muille, että kykenen johonkin niinkin järjettömään kuin vapaaehtoiseen nälkiintymiseen jos vain niin päätän. Tänä vuonna ei vastaavaa takapirua enää ole, olenhan jo kertaalleen todistanut pystyväni paastoamaan. Töissä punajuurimehulounasta litkiessäni sain vastailla kysymyksiin siitä, miksi oikein paastoan. Enkä keksinyt parempaa vastausta kuin "koska se on mahdollista".

Paaston aikana ajatukset ainakin viimeksi pyörivät ruoassa, mutta samalla myös tajusin kuinka suuren osan päivästäni vietän joko syöden tai seuraavaa ateriaa valmistellen. Ruoalla on ainakin minun elämässäni suuri rooli, ja se tuntuu valtaavan alaa tasan niin paljon kuin on mahdollista.

On vähän väärin, että juuri kaikki epäterveellinen maistuu niin hyvältä. Siinäkin paasto tai kieltäymys ylipäänsä auttaa: kun sokeria tai rasvaa välttää hetkenkin, se maistuu paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Makuaisti kuitenkin turtuu ennalleen valitettavan nopeasti. Tällä kertaa voisinkin ehkä ottaa haasteeksi sen, etten heti paaston jälkeen juo leivoskahveja tai syö valtaisaa ateriaa "onnistuneen paaston kunniaksi". Kahvitta kärvistelyä voisin ainakin jatkaa, elämä ilman rytmihäiriöitä ja nukkumaanmenohetken pelkotiloja on yllättävän mukavaa.

8) Varaudu pussailuun.

2010-02-24T15:07:00.000+02:00

Olin henkisesti valmistautunut suhteeseen, jossa saan selkääni. Kukaan ei kertonut, että ko. suhteeseen liittyisi myös näin paljon pussailua ja yleistä ällöilyä. Viimeksi havahduin asiantilaan kun tyttöporukassa sain kuulla kuinka romantillista on, että menemme lähes poikkeuksetta yhtä aikaa nukkumaan - itse olin huolestunut läheisyytemme tasosta, koska saatamme nykyään pestä hampaat eri aikaan. Näin siis meillä.

Uskollisimmat lukijat ehkä muistavat, että samainen ällöily oli itse asiassa aiheena yhdelle ensimmäisistä nillityksistäni täällä virtuaalimaailmassa. Meillä Pohjanmaalla kun ei paljon pehmoilla, "et oo aivan läpipaska" menee jo melkein rakkaudentunnustuksen puolelle.

7) Lempeä saa olla paitsi muille, myös itselleen.

2010-02-23T15:06:00.000+02:00

Muiden virheet on aina helpompi antaa anteeksi kuin omansa. (Ja jos ihan totta puhutaan, ei se muillekaan anteeksi antaminen kauhean helppoa aina ole. Saattaa yllättää itsensä olemalla katkera moneen kertaan unohdetuista asioista.) Molempia taitoja kannattaa kuitenkin harjoittaa ahkerasti ja vilpittömästi, se keventää oloa. Tämän viisauden helmen kun yhdistää kohtiin numero 3) ja 4), on aika mielettömän zen. Tai siis olisi.

Varsinkin jos on väsynyt tai elämässä muuten on vähän heikompi hetki, pienikin epäonnistuminen voi saavuttaa suorastaan järisyttävät mittasuhteet. Esimerkki elävästä elämästä ja täysin BDSM:n ulkopuolelta: "kevyen" torttutaikinan epäonnistuminen ei tarkoita sitä, että torttutaikina on tarkoitettu voista valmistettavaksi vaan on varma merkki siitä, että leipojan munasarjat pitäisi poistaa ruosteisella lusikalla koska mikä se sellainen nainen on joka ei edes leipoa osaa.

On ollut vähän epämiellyttävää myöntää itselleen, että pöljäilyyn saakka yltävä perfektionismi taitaa oikeastaan olla vain kieroutunut narsismin muoto. Muut voivat mokailla ja se voidaan heille antaa anteeksi, koska muut ovat pohjimmiltaan epätäydellisiä. Koska minä sen sijaan olen erittäin hyvä ellen täydellinen, ei vastaavaa suoritusta voi minulta hyväksyä. Muut saavat mokailla, koska eivät raukat parempaankaan pysty.

6) Vähemmistöryhmien sisällä esiintyy ennakkoluuloja aivan yhtä paljon kuin valtaväestössäkin.

2010-02-22T13:06:00.000+02:00

Epäilemättä osa kuvitelmaani BDSM:n parantavasta voimasta oli se, että pervot ovat jotenkin erilaisia kuin tavikset. Jotenkin avomielisempiä kaiken suhteen, valmiita hyväksymään erilaisten ihmisten erilaiset valinnat aivan kuin toivoisimme muiden hyväksyvän meidän valintamme. Aivan yhtä ahdasmielisiä mekin kuitenkin olemme kuin kaikki muutkin - ehkä eri tavoin ja eri suuntaan, mutta silti.

Varsinkin nettiyhteisöissä toleranssi erilaisuudelle on aika matala. Esimerkiksi Gor on suuntauksena sen verran morkattu, että sen harrastajat muodostavat mieluummin tiiviitä, erillisiä yhteisöjä kuin osallistuvat keskusteluun yleisemmillä foorumeilla. On sääli, että kiihkoton keskustelu asioista ei onnistu eri alalajien kesken, luulen että niillä olisi paljon annettavaa myös erilaista BDSM:ää harrastaville. Ryhmien sisäisten keskustelujen lukeminen on asiaan vihkiytymättömälle usein kohtuuttoman raskasta, ja asiaan tutustuminen jää siten vähän puolitiehen kuten allekirjoittaneen kohdalla on Gorin kanssa käynyt.

Samaan harhaan olen syyllistynyt elämässäni muuallakin. Naiivisti oletin, että vähemmistöryhmät suhtautuisivat toisiin vähemmistöihin positiivisemmin kuin enemmistö (jos sellaista edes on), mutta aivan yhtä lailla feministit, humanistit, rintavat ja persevät sekä perverssit ovat osoittautuneet valitettavan inhimillisiksi.

Harmittavinta on ollut huomata, kuinka epähuomiossa itse käyttää loukkaavaa kieltä. Puhuu esimerkiksi "oikeista naisista" vastakohtana kauneusihanteet täyttäville naisille, tajuamatta lainkaan kuinka se oikeastaan kieltää jälkimmäisten ihmisarvon. Ihan yhtä "oikeita" ne mallitkin ovat, riippumatta elopainostaan. Tai puhuu "taviksista" ja "vaniljoista" ymmärtämättä että siinä niputtaa kaikki perinteisempää seksiä harrastavat jotenkin vähän tylsiksi. Aivan kuin se, että normaaliksi ymmärtämäni seksi on minusta tylsää, kun nautin enemmän jostain muusta, tekisi minusta jotenkin automaattisesti viileämmän tyypin.

5) Myös "huonojen" kirjojen lukeminen kannattaa aina.

2010-02-21T11:05:00.000+02:00

Disclaimer: "Huono" lainausmerkeissä siksi, että vain koska kirja on minun mielestäni kehnohko, se ei välttämättä ole oikeasti huono kirja.

Kuten jo muinoin kommenttilaatikossa tunnustin, O:n tarina oli mielestäni pitkäveteinen. On tietenkin epäreilua arvostella kirjaa 2000-luvun näkökulmasta, enkä epäile etteikö teos olisi aikoinaan ollut käänteentekevä tai etteikö se olisi tarjonnut lukemattomille BDSM:stä kiinnostuneille ajattelun aihetta.

Vastikään lukemani Neiti N:n tarina oli sekin loppua kohden mielestäni vähän tylsä, vaikka alusta pidinkin. Eri tavoin epäonnistuneista kohtaamisista ja etsimisestä lukeminen on omasta mielestäni paljon mielenkiintoisempaa materiaalia kuin onnen kuvailu.

Kivun kauneus -kirja oli mielenkiintoista ja edellisiä ajankohtaisempaa luettavaa, mutta kuten ehkä muistatte, sekäään ei minulle täysin kelvannut. Oli kuitenkin jo kuviensa ansiosta ehdottomasti ostamisen arvoinen teos!

Poika hankki itselleen aikoja sitten The New Topping Book -kirjasen, ja tietenkin luin sitä itsekin puolisalaa. Taisimme molemmat olla pettyneitä kirjan sisältöön, internetissä tietoa ahmineelle se ei tarjonnut juurikaan uutta. Ehkä siksi muut rapakon takana julkaistut teokset, joista olen kuullut pelkkää hyvää, kuten Screw the Roses, Send Me the Thorns ovat jääneet ostamatta. En toisaalta epäile lainkaan, etteivätkö nekin ennen pitkää kirjahyllyyn päätyisi.

Varsinaisten BDSM-aiheisten teosten lisäksi myös taloutemme sidontaoppaissa on toki käsitelty kevyesti myös sidonnan psykologisempaa puolta, ja painetun materiaalin lisäksi olen kahlannut läpi lukemattomia (hyvin tai huonosti kirjoitettuja) nettisivuja, myös aiheista jotka eivät itseäni erityisesti kiinnosta. Kaikesta oppii jotain, vaikkei sitä ehkä juuri silloin tajuakaan.

Viime aikaisista lukukokemuksista kovimmin ovat kolahtaneet kirjat, joiden kanssa en ole ollut lainkaan samalla aaltopituudella. Samalla kun noukin kirjastosta mukaan neiti N:n, toin sieltä myös muutaman parisenkymmentä vuotta vanhan kirjan, joista toinen käsittelee sadomasokismia erityisesti ja toinen salattuja seksuaalisuuden muotoja yleensä. Kirjojen lukeminen on ajoittain hilpeää, ajoittain lähes tuskallista: uskomattomat väitteet siitä miten "nahkamiehet" käyttäytyvät tai siitä kuinka sadismi johtuu siitä, ettei mies ole riittävän voimakkaasti pystynyt erkanemaan "Suuresta Äidistä" saavat välillä epäilemään, että kyse on sittenkin huumoriteoksista. Kirjat ovat kuitenkin loistava ikkuna siihen, kuinka pitkälle BDSM:n ja muunkin "poikkeavan" seksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisessä ollaan päästy 20 vuoden aikana.

Olen aina ollut lukutoukka, joten minulle tekstitse asioihin tutustuminen epäilemättä sopii paremmin kuin muille vähemmän painomusteen tuoksua rakastaville. Olen silti ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon myös kehnoista tai raivostuttavan väärässä olevista teksteistä voi oppia - jos ei muusta, niin itsestään miettiessään miksi joku tuntuu niin kehnolta tai tyhmältä.

4) Huonoja hetkiä tulee. Oikeasti.

2010-02-20T13:05:00.000+02:00

Ammoisina alkuaikoina, kun BDSM:n löytäminen tuntui ratkaisevan kaikki elämäni ongelmat ja selittävän kaikki aikaisemmat parisuhdenihkeilyt, aloin salaa elätellä kuvitelmaa siitä ettei uudenlaisia ongelmia koskaan ilmaantuisi. Kuvittelin, että nyt kun Ymmärrän Itseäni ja olen löytänyt jotain näin mahtavaa, kaikki sujuu kuin elokuvien Happy End ikään ja elämme onnellisina elämämme loppuun saakka.

Ehkä juuri siksi oli niin valtava järkytys, kun ensimmäistä kertaa BDSM ei tuntunutkaan aivan täysin omalta jutulta ja oikeastaan Poikakin vähän vitutti. Käsittääkseni tätä kutsutaan elämäksi. Ehdin toki tyypilliseen tapaani repiä vaatteeni ja sirotella tuhkaa ylleni, julistaa koko BDSM:n aivan vääräksi elämäntavaksi minulle ja suunnitella, miten Pojan kanssa hankittu yhteisomaisuus olisi järkevintä jakaa.

Kummallista, että voi kerta toisensa jälkeen kuulla ihmisten kertovan kuinka heidän BDSM-suhteessaan on tapahtunut kaikenlaista aaltoliikettä .. elätellen koko ajan optimistista harhaluuloa siitä, kuinka samainen aaltoliike ei koskaan satu omalle kohdalle. Nyttemmin olen havainnut, että jos aallonpohjalla pystyy olemaan jokseenkin zen tilanteen suhteen, nousukin tuntuu nopeammalta kuin silloin jos vääntelee käsiään ja valittaa suureen ääneen.

4b) Kun huonoja hetkiä tulee, lapsellinen kapinointi ei ole rakentavin reaktio.
Tämä kuuluu sarjaan "tiedän, mutten tajua". Manipuloimalla, kiukuttelemalla ja itsekseen marttyyrinkruunua kiillottamallahan saa tilanteita korjattua aivan yhtä hyvin kuin keskustelemallakin, eikö niin? Ja jokaisen Domin varustevyöstähän löytyy röntgenlasit, joilla subin pään sisään näkee, eikö niin?

3) Sääntöjä ei ole. Oikeasti.

2010-02-19T15:05:00.000+02:00

Jos olisin onnistunut sisäistämään ajatuksen siitä, ettei minun kilttinä tyttönä tarvitse pyrkiä mihinkään tiettyyn Oikeaan Tapaan tehdä asioita, olisimme Pojan kanssa molemmat päässeet paljon helpommalla.

Ajatus itsessään ei tietenkään ole erityisen vaikea. Silti ihmislapsi saa elämänsä aikana tottua niin moneen normistoon, joko ääneen lausuttuun tai implisiittiseen, että on lähes mahdotonta olla välillä peilaamatta omia tekosiaan siihen, minkä kuvittelee BDSM-kuvioissa olevan soveliasta. Että ollaanko me nyt huonoja pervoja kun me X näin, ja aina kun me Y niin minäkin saatan Z vaikken olekaan Å.

Vasta nyt kun olen alkanut itse epäillä, että ne kovinta ääntä omista tekosistaan pitävät eivät välttämättä sittenkään muodosta enemmistöä (ja vaikka muodostaisivat eivät silti välttämättä ole Oikeassa), on ollut helpompaa sisäistää ettei sen nyt itse asiassa pitäisikään kuulua kenellekään, miten tahi miksi meillä pervoillaan niin kuin pervoillaan.

Lukioaikainen uskonnonopettajani ilmoitti meille ystävällisesti luterilaisuuden olevan maailman toiseksi vittumaisin uskonto. Oli siis vakuuttunut siitä, että jossain maailman tutkimattomilla alueilla on varmasti jokin vielä kaameampi, mutta että tunnetuista me ev-lutit viemme varmasti voiton. Perusteli kantaansa sillä, että luterilaisuus ei anna valmiita vastauksia, vaan ne vastaukset pitäisi itse Raamatusta kaivella. Kun on ensin ylipäänsä tajunnut kysyä oikeita kysymyksiä.

Tällä logiikalla BDSM on varmasti maailman toiseksi vittumaisin tapa (seksi)elämäänsä järjestellä. Toisaalta ihmissuhteet taitavat muutenkin olla paljon haastavampia kuin suhde Kaikkivaltiaan suuntaan, ihmiset kun vastaavatkin välillä.

2) Yksityisyyttään kannattaa varjella naurettavuuteen asti, ja sitten vielä hieman lisää.

2010-02-18T10:54:00.000+02:00

Rehellisesti sanottuna en ole kaikesta BDSM:n yhteiskunnalliseen asemaan liittyvästä vaahtoamisestani huolimatta aivan varma olenko pahoillani siitä, ettei BDSM ole harrastus jota on tapana harrastaa vapaasti omilla kasvoillaan. Olen sitä mieltä, että jokaisella tulee olla oikeus tehdä elämässään mitä tahansa siihen vapaaehtoisesti suostuvan kumppanin kanssa, mutta samaan aikaan pidän BDSM:ää vahvasti henkilökohtaisena asiana joka ei myöskään kuulu kenellekään suhteen ulkopuoliselle.

Läheisteni varjelemisesta jo puhuinkin, mutta olen tullut koko ajan tarkemmaksi myös omasta yksityisyydestäni. Aikaisemman sinisilmäisyyteni ansiosta bittiavaruudessa on muutamia kuvia, joiden kohtalosta en oikeastaan voi olla varma. Luottamukseni ihmiskuntaa ja sen jäsenten selkärankaisuutta kohtaan on nykyisin sen verran matalissa lukemissa, etten enää jaa kenenkään kanssa mitään, mitä en voisi antaa painattaa vaikka Hesarin etusivuksi varmana siitä, ettei oma äitini minua siitä tunnistaisi.

2b) Kun tuntee olevansa vainoharhainen, on luultavasti lähes riittävän varovainen.
Sukelsin niin BDSM-maailmaan kuin useampiinkin ihmissuhteisiin (ja niistä ulos) täyttä vauhtia ja pää edellä sen enempää miettimättä, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Näin jälkikäteen saan olla kiitollinen siitä, etten ole sijoitettuna jätesäkkeihin ja upotettuna jonkin suurehkon vesistön pohjaan. Varovaisuus näissä asioissa on mielettömän tylsää ja tuntuu turhalta siinä vaiheessa, kun veressä on adrenaliinia pienen urheilujoukkueen tarpeisiin, mutta toivon muistavani sen silti jos enää koskaan löydän itseni harkitsemasta samanlaisia sukelluksia.

Molemmat kakkoskohdan osat ovat siinä mielessä vaarallisia, että mitä useammasta hölmöilystään selviää ilman suurempia seuraamuksia, sitä vähemmän tuntee tarvetta varoa. Tarpeellisuuden tajuaa vasta sitten kuin on liian myöhäistä ja vahinko jo sattunut, omalla kohdallani toivon että tämä on yksi asia jota ei tarvitsisi aivan kantapään kautta harjoitella.

1) Kohteliaisuus ja huonon käytöksen sietäminen eivät ole toistensa synonyymeja.

2010-02-17T12:41:00.002+02:00

Tosielämässä opin vaihtoaikana tekemään kiinnostukseni vähyyden tai epämukavuuteni runsauden tarvittaessa hyvinkin selväksi. Suomalaiseen keskustelu- ja ravintolakulttuuriin tottuneelle tuntui todella oudolta, kun viileä kohteliaisuus tai hätätapauksessa käytetty "en näe tai kuule sinua lainkaan" -leikki eivät toimineetkaan uudessa maassa.

Suomessa olen aina saanut olla aika rauhassa jopa kaupungin yössä, joskus siinä määrin että se harmitti. Keskemmällä Eurooppaa sain nuorena ja verrattaen simpsakkana naisihmisenä toisinaan ottaa koko töykeys- ja kirosana-arsenaalini käyttöön, ennen kuin viesti meni perille. Aidosti uhkaavia tilanteita en onneksi koskaan kohdannut, en tiedä lainkaan mitä olisin sellaisessa tehnyt.

BDSM-maailmaa internetin kautta ihmetellessä töykeystaidot ovat joutuneet koetukselle, ja alan oikeastaan vasta nyt ymmärtää ettei jokaiseen viestiin ole pakko vastata. Esimerkiksi collarme on täynnä "määrä korvaa laadun"-periaatteella saalistavia. Koska oma profiilini on mielestäni varsin selväsanainen sen suhteen, mitä etsin, olen antanut itselleni luvan vastata vain niihin viesteihin, joista käy ilmi kirjoittajan ylipäänsä lukeneen profiilini.

Toisenlaisia vaikeita tilanteita kohtaa chateissa. Jokseenkin miellyttävän harmittomasti alkanut keskustelu saattaa paljastua alkusoitoksi kovin erilaiselle kanssakäymiselle. Tämän välttämiseksi olen opetellut erilaisia tapoja poikaystäväpommin (vai pitäisikö sanoa Dom-bomb?) tiputtamiseksi keskusteluun jo alkumetreillä. Olen myös oppinut, ettei epämiellyttäviä keskusteluja tuntemattomien kanssa tarvitse jatkaa "kohteliaisuudesta". Inhottavasta tilanteesta voi poistua kohteliaasti, sitä ei ole pakko sietää.

Hindsight is always 20/20.

2010-02-16T14:05:00.004+02:00

On paljon asioita, joiden tietäminen jo etukäteen pelastaisi elämässä monenlaiselta murheelta. Enkä nyt tarkoita mitään elämän tarkoitus -tason tietoa, vaan pikkuniksejä, jotka oppii sattumalta jostain. Omalle kohdalleni osuneet niksit ovat usein liittyneet kauneudenhoitoon, mutta aivan samalla tavalla olisi varmasti ollut mukava tietää näppärämpi tapaa silputa sipuli jo vuosia sitten (silppuamisasioissa inhokkilistallani sipulin ohittaa vain julienne-tikuiksi paloittelua vaativa porkkana). Tämä on juuri sitä hiljaista tietoa, jota jaetaan arkipäivässä ja joka katoaa herkästi sukupolvien väliseen kuiluun.

Joissain asioissa pelkkä tietäminen ei enää riitäkään, vaan asia olisi oikeastaan pitänyt ymmärtää aikoja sitten. Jos jotain olen tämän taipaleen varrella oppinut, niin sen, että nämä kaksi teonsanaa ovat etenkin tunteisiin liittyvissä asioissa usein hyvin, hyvin kaukana toisistaan.

Koska rakastan listojen tekemistä, päätin kerätä omia ymmärtämättömyyksiäni listamuotoon. Tässä siis asioita, jotka toivoisin ymmärtäneeni jo alistujanurani alussa:

1) Kohteliaisuus ja huonon käytöksen sietäminen eivät ole toistensa synonyymeja.

2) Yksityisyyttään kannattaa varjella naurettavuuteen asti, ja sitten vielä hieman lisää.
2b) Kun tuntee olevansa vainoharhainen, on luultavasti lähes riittävän varovainen.

3)Sääntöjä ei ole. Oikeasti.

4) Huonoja hetkiä tulee. Oikeasti.
4b) Kun huonoja hetkiä tulee, lapsellinen kapinointi ei ole rakentavin reaktio.

5) Myös "huonojen" kirjojen lukeminen kannattaa aina.

6) Vähemmistöryhmien sisällä esiintyy ennakkoluuloja aivan yhtä paljon kuin valtaväestössäkin.

7) Lempeä saa olla paitsi muille, myös itselleen.

8) Kyseenalaistaminen kannattaa.

9) BDSM saattaa sisältää pussailua.

Lähipäivinä tiedossa listan tarkempaa pureskelua, häntäpäähän mitä luultavammin ilmaantuu vielä uusia asioita ennen kuin saan edes entiset kirjoitettua pois alta.

Once more with feeling

2010-02-15T19:07:00.003+02:00

Nyt on burleskit nähty! Itse pidin esityksestä, vaikka pelkoni esityspaikan ja yleisön asettamista rajoituksista kävivätkin toteen. Poika olisi kaivannut vielä enemmän show'ta ja juonellisuutta esityksiin, mutta onkin sillä tavalla vähän nirso. Onneksi omalle riisuuntumiselleni ei aseteta aivan yhtä korkeita vaatimuksia, voin nimittäin tunnustaa saman tien ettei allekirjoittaneen himahousuista kuoriutuminen tapahdu ollenkaan yhtä viettelevästi.

Jos vielä tämäkään kiertue ei tuo burleskia tarpeeksi lähelle (ja muutenkin), aiheesta tehtyä SuomiD-dokumenttia voi käydä ihailemassa Nelosen netti-TV:stä. Dokumentin näkemisen jälkeen tekisi vielä enemmän mieleni päästä joskus vielä isommallekin kirkolle esitystä ihmettelemään, tunnelma on epäilemättä aika erilainen toisessa ympäristössä.

Suosittelen live-elämystä lämpimästi muillekin! Olisi varmasti myös mielenkiintoista kokeilla tanssahtelua itse, lavan sijasta tosin ehkä mieluummin suljettujen ovien takana.

Navanalusia ja -ylisiä

2010-02-06T11:20:00.001+02:00

Yksi kirjahyllymme uusimmista asukkaista on Tiia Aarnipuun kirja Trans - sukupuolen muunnelmia. Muistan lukeneeni kirja-arvostelun kirjan julkaisemisen aikoihin, mutta syystä tai toisesta itse opus päätyi käsiini vasta nyt, junalukemiseksi. Vietinkin yli kolmen tunnin junamatkani nenä kiinni kirjassa ja kaipasin lukurauhaa loppumatkan ajan.

Kirja on sanalla sanoen loistava. Helppolukuista asiatekstiä on maustettu transsukupuolisten, transseksuaalien ja heidän läheisiensä omilla kokemuksilla, ja kirja tarjoaa ensimmäistä kertaa omaksuttavan, suomenkielisen "peruskurssin" transsukupuolisuudesta. Erityisen hienoa minusta oli lukea teosta, jossa kerrotaan juuri Suomen tilanteesta ja lainsäädännöstä, usein kun asioihin internetitse perehtyessä tutustuu paljon läheisemmin Yhdysvaltojen vastaaviin.

Minun on pakko myöntää, että olin aikaisemmin itsekin epävarma siitä, eroavatko transseksuaalit ja transsukupuoliset ihmiset jotenkin toisistaan. Nyt selvisi sekin, että edellämainittu ilmaus on oikeastaan ontuvasta käännöksestä johtuva ja virheellinen. Aivan maalaisjärjellä ajateltunakin ihmisen sukupuoli ja seksuaalisuus ovat eri asioita, vaikka liittyvätkin toisiinsa.

Tiedän että tämä on valtavan kornia, mutta kirjaa lukiessa omat kehokokemukset asettuivat hieman erilaiseen perspektiiviin. Olen käynyt hiljaista ja hidasta väsytystaistelua oman kehoni kanssa viime aikoina, ja on usein tuntunut siltä että olen omassa ruumiissani pelkkä matkustaja, joka on jumissa vihamielisessä kasassa lihaa. En silti voi edes kuvitella, miltä tuntuu, kun ulkoiset sukupuolen ilmentymät eivät vastaa lainkaan omaa henkistä sukupuolta. Tai kun oma henkinen sukupuoli ei yksinkertaisesti sovi mies/nainen-kahtiajaon kummallekaan puolelle. Törmäsin siis käytännön esimerkkiin siitä, kuinka rapakontakaisissa FA- ja feministiblogeissa usein mainittu privilege ilmenee omassa elämässäni paljon laajempana kuin ymmärränkään.

Olen opintojeni kautta tarkastellut sukupuolta suorittamisen näkökulmasta, roolina jonka mukaan useimmat meistä arkielämässään toimivat (tai saavat vastata seurauksista). Naiset ja miehet istuvat tietyllä tavalla, syövät tietyllä tavalla ja pukeutuvat tietyllä tavalla. Edellisessä blogitekstissäni mainitsinkin, että itse pukeudun välillä Pojan vanhoihin farkkuihin, välillä hameisiin. Pitkän aikaa kieltäydyin kategorisesti kaikesta perinteisen naiselliseen pukeutumiseen liittyvästä, eikä minua olisi saanut hameeseen edes kiväärillä uhaten. Sittemmin olen oppinut nauttimaan erilaisista tuntemuksista, joita erilainen pukeutuminen tuo mukanaan: ovesta ulos käveleminen hameessa ja huulet punattuina tuntuu täysin erilaiselta kuin löysät farkut jalassa. Molemmat rooliasut ovat harkittuja, ja molemmilla on oma paikkansa elämässäni. Useimmiten vaatevalintani ovat jotain siltä väliltä - naisellisen tyköistuvia, mutta miehekkään rentoja.

Ehkä juuri näistä omista kokemuksistani johtuen kirjan loppusanat osuivat ja upposivat:

"Ota sukupoli vakavasti mutta älä suhtaudu sen rajoihin tosikkomaisesti. Leiki välillä ja nauti kauniista ja kiinnostavista asioista. Kysy, kun et tiedä. Auta muita ottamaan selvää ja löytämään vierasta tutusta ja jotain tuttua vieraasta. Kunnioita ympärilläsi olevien ihmisten sukupuoli-identiteettiä niin kuin kunnioitat omaasi. Tee parhaasi sen hyväksi, että jokainen ihminen saisi nähdä peilistä sellaisen sukupuolen, joka tuntuu hyvältä ja oikealta."
(Tiia Aarnipuu: Trans - sukupuolen muunnelmia)

Useampikin kohdista sopisi hyvin myös BDSM-väelle ja heidän läheisilleen, joita poikkeava käytös saattaa epäilyttää tai jopa pelottaa. Voitaisiinkohan 2000-luvulla jo suhtautua ihmisen seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin asioihin vähän vähemmän ryppyotsaisesti?

Hyvää päivää, mähän oon vintagee ja retroo!

2010-02-04T09:35:00.000+02:00

Olen aikaisemmin puhunut goottiestetiikasta, korsettihaaveistani ja uusburleskista. Omassa mielessäni goottihenkinen supernaisellisuus ja korsetit yhdistyvät burleskin kabaree-henkeen, muodostaen jokseenkin sekavan yhdistelmän erilaisia esteettisiä valintoja, joille yhteistä on vain se että kaikki ovat melkoisen matkan päässä nykypäivästä. Arkielämässäni pukeudun milloin Pojan vanhoihin farkkuihin, milloin kynähameeseen(, tästä lisää pohdiskelua myöhemmin).

Omien kokemusteni mukaan BDSM:ssä ei ole erityisen harvinaista tietynlainen halu palata ajassa taaksepäin, aivan tyhjästä ei ole syntynyt BDSM:n alakäsite 1950's household. Niissäkin suhteissa, joissa ei ole tarkoitus palata viisikymmentäluvulle, alistuvan pukeutumiseen puuttuminen eri tavoin lie aika yleistä. Esimerkiksi pikku mirri on saanut harjoitella hameeseen pukeutumista, ja kauniit alusvaatteet taitavat olla aika perusvaatimuksia (itse pukeudun edelleen puuvillahipstereihin, joista Poika tosin taitaa pitää pitsihepeneitä enemmän). Äärimmäisempi esimerkki on Deity, joka nauttii erityisesti alistujansa ulkonäön muokkaamisesta tekokynsistä aina päivittäiseen korsetin käyttöön. Yhteistä näille vaatimuksille tuntuu olevan alistujan pukeutumisen muokkaaminen nimenomaan perinteisellä tavalla naisellisempaan suuntaan.

Vaikka tiedän, että aikaisemmat naissukupolvet ovat käyneet läpi suuriakin taisteluja päästäkseen vihdoin eroon kureliiveistä ja muista liikkumista rajoittavista kapineista, en voi olla ihailematta 40- ja 50-lukujen asuja, joiden käyttämisessä naisellisista muodoista on hyötyä enemmän kuin haittaa (kunhan asun alta löytyy kureliivi, joka kursii vyötärön esiin sen naisellisen pehmeyden keskeltä). Evil Dressmakerin blogista löytyy loistavaa tietoa myös muiden menneiden vuosikymmenten muodista, sarja jatkunee tulevaisuudessa kohti nykypäivää.

Naisten vapauduttua aikaisempien vuosikymmenien muodin ikeestä, tuntuu oudolta että niin paljon kuin korsettien ja kureliivien rajoittavuudesta ja epäterveellisyydestä nykypäivänä puhutaankin, lähes jokainen Hollywood-tähti tuntuu olemattomasta rasvaprosentistaan huolimatta vannovan Spanxin nimiin ja muotoilevia alusvaatteita löytyy kaikkialta. Viime viikonloppuna erään ystäväni puuvillaisen t-paidan alta paljastuivat aluspöksyt, jotka jatkuivat reilusti navan yläpuolelle - tuntuvat kuulemma valtavan mukavilta. Jo valmiiksi superhoikka nuori nainen lisäsi kuinka vapauttavaa on, ettei tarvitse murehtia vatsansa mahdollista pullistelua, kun mummohousut pitävät sen kurissa! Olisikohan nykytekniikalla valmistetuille, aikaisempaa armeliaammille kureliiveille siis sittenkin käyttöä?

Omassa elämässäni tämä menneiden aikojen haikailu sai uutta pontta niinkin odottamattomassa paikassa kuin uimahallissa. Epäsäännöllinen aqua jogging -harrastaminen olisi mielestäni ehdottomasti hohdokkaampaa, jos näyttäisin enemmän Esther Williamsilta. Löysin jopa brittiläisen nettikaupan, jonka avulla voisin haaveeni toteuttaa - hinta tosin ei ole erityisen huokea. Hienointa Estherissä mielestäni on se, että entinen olympiauimari ja leffatähti omistaa nykyään oman uimapukumalliston! Olen myös täysin rakastunut Estherin mielipiteisiin uima-asuista, annettakoon hänelle siis viimeinen sana:

"It just seems so crazy to have a bra made out of a piece of cotton that could double as a napkin on the table. And the thongs! God, we've spent our lives trying to keep our underwear out of that spot, and all of a sudden they want to put a fish line there? I have very definite ideas about what a swimsuit should be: it should be swimmable."
(Esther New York Timesille)

"I'll put you in a suit that contains you, and you will swim in. I don't want you to be in two Dixie cups and a fish line."
(Esther Pittsburgh Post-Gazettelle, Dixie cup -linkki minun lisäämäni)

Vaikeita aiheita

2010-01-26T15:05:00.003+02:00

On mielipiteitä, joiden ilmaisemista joutuu punnitsemaan tietyssä seurassa pidemmän aikaa. Kriittinen diskurssintutkimus, feminismi ja D/s ovat kaikki sellaisia elämäni osa-alueita joihin liittyvistä asioista tuskin koskaan pystyn keskustelemaan täysin vapaasti.

D/s on tabu aika ilmiselvistä syistä, ja siitä puhumista välttelen lähinnä siinä määrin kuin "normaalitkin" ihmiset pidättäytyvät yksityiselämänsä kuvioiden tarkemmasta hehkuttamisesta. Jos seksuaalisuudeltaan poikkeavat ryhmät jotenkin nousevat keskustelussa esiin, pyrin yleensä viimeiseen asti käsittelemään asioita mahdollisimman etäännytetysti sen sijaan että käyttäisin itseäni esimerkkinä. BDSM:n kuvaaminen sairaana tai huvittavana (tai molempina) närkästyttää, mutten jaksa tarttua jokaiseen huonoon vitsiin.

Tarttumattomuudelleni on painava syy. Edessäni on usein kaksi jokseenkin yhtä houkuttelevaa vaihtoehtoa:
1) Ole hiljaa.
tai
2) Paljasta olevasi huumorintajuton, tiukkanutturainen feministi, pervo ja/tai pilkunviilaaja. Kuten nyt tässä blogitekstissäni teen.

Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi se, kun puhutaan pornosta tai kun vastaan tulee tekaistu automainos.

Tiedän, että on oikeastaan puhdasta pelkuruutta pitää suunsa kiinni seurassa, jossa tietää auttamatta jäävänsä vähemmistöön. Silti kaduin Kokeilijoiden blogitekstiin lisäämääni kommenttia heti sen lähetettyäni. Vaihtoehto numero kaksi kun usein tarkoittaa pitkiä, turhauttavia keskusteluja joissa yhtäkkiä olen vastuussa kaikkien feministien mielipiteiden puolustamisesta. Eikä silloin auta vedota siihen, että feminismejä ihan oikeasti on useita, aivan kuten esimerkiksi kristinuskostakin löytyy kaikenlaisia suuntauksia vaikka kaikkien perusperiaate on jokseenkin sama.

On vaikeaa perustella, kuinka "harmiton vitsi" tai "ihan normaali porno jota naisetkin katsoo" auttaa osaltaan ylläpitämään yhteiskunnan sellaisia valtarakenteita ja ihanteita, joiden itse mielelläni näkisin muotoutuvan toisenlaisiksi. Vähän kevyemmällä tasolla on vaikeaa perustella, miksi mielestäni oikeinkirjoitussäännöt ovat tärkeitä sekä ensimmäisen kotimaisen että muidenkin kielten ollessa kyseessä. Jos näitä asioita ei näe millään tasolla tärkeinä, on varmasti myös vaikeaa ymmärtää kuinka ne ylipäänsä voivat tuntua merkittäviltä.

Perustelemisen vaikeus johtuu varmasti osaltaan siitä, etten ole käyttänyt perusteluiden laatimiseen tarpeeksi aikaa ja ajatuksia. Ja siitä, etten ole valmis käyttämään niitä myöskään jokseenkin hedelmättömäksi näkemääni keskusteluun. Ykkösvaihtoehto tuntuu tätä nykyä yhä useammin parhaalta, vaikka tiedän että se vasta hedelmätön onkin. Asiat eivät muutu koskaan, jos niistä ei jakseta keskustella silloinkin kun se on ikävää. Joskus barrikadeille kiipeäminen vain tuntuu turhan raskaalta.

Keskustelimme aiheesta Pojan kanssa, ja Poika totesi tyynesti saavuttaneensa valaistumisen tiellä niin korkean asteen, että nykyään ottaa mukavan asennon ja jotain naposteltavaa kätensä ulottuville kun huomaa, että Internetissä ollaan taas väärässä. Helppohan Pojan on napostella, kun harteilla eivät paina niin ympäristön, naissukupuolen kuin koko pervopopulaationkin tulevaisuus!

The Tease Queens - coming to a venue near you!

2010-01-25T10:24:00.000+02:00

En varmasti ole ainoa peräkylän pervo, joka on harmitellut sijaintiaan Kehä III:n ulkopuolella ja sen tuomia välimatkavaikeuksia. Esimerkiksi suuresti hehkutettu burleski, josta itsekin syksyllä kirjoitin, jää helposti näkemättä. Mutta ei hätää! Tamperelainen The Tease Queens -ryhmä on päättänyt toteuttaa Suomen ensimmäisen burleskikiertueen.

Kiertueen aikataulu näyttää siinä määrin lupaavalta, että tarkkasilmäinen saattaa bongata allekirjoittaneen yleisöstä. Uusi fiftarihenkinen hame onkin kaivannut ulkoilutusta! Nänniviirit lupaan sentään jättää (ainakin toistaiseksi) ammattilaisille.

Kehovihaa

2010-01-23T16:50:00.001+02:00

Varoitinkin jo, että viime aikoina päässäni on viihtynyt huomattavasti BDSM:ää paremmin erinäiset feminismiin liittyvät asiat. Omalla tavallaan tämän tekstin aihe kuitenkin ainakin omassa elämässäni liittyy yllättävänkin vahvasti myös D/s-kuvioihin.

Kenellekään blogiani edes satunnaisesti seuraavalle ei lie jäänyt epäselväksi, että omistan omasta mielestäni paitsi liikaa vatsamakkaroita (mm, makkaraa ..) että liian isot jalat, minkä lisäksi kehoni kasvaa liikaa karvaa. Ja tällä hetkellä oma suhtautuminen kehooni on positiivisempi kuin koskaan ennen.

Body hate on käsite, joka vilahtelee usein rapakontakaisissa Fat Acceptance -blogeissa. Otin taiteellisia vapauksia ja suomensin käsitteen sanalla kehoviha(, joka on muuten sanana jotenkin todella hauska). Minuun kolahti erityisesti tämä esimerkki kehovihasta, joka käytännössä suuntautuu paitsi omaan kehoon, myös muiden naisten kehoihin. Eivätkä kehonsa vihaaminen ja sen mukanaan tuoma syyllisyydentunne todellakaan ole läskien yksinoikeus, "vääränlainen" laihuus on aivan yhtä hyvä syy itseinhoon ja epävarmuuteen.

Useammassakin haastattelussa julkisuudessa paljon esiintyvät naiset ovat todenneet tulleensa sinuiksi oman vartalonsa kanssa äitiyden myötä. Kun keholla on täysin esteettisyydestä ja eroottisuudesta irrotettu rooli, se näyttäytyy aivan erilaisena kuin aikaisemmin. Toisaalta taas jos oma keho ei siinä tilanteessa toimikaan niin kuin pitäisi - maitoa ei tulekaan, äiti masentuu eikä jaksa hoitaa vastasyntynyttään - syyllisyydentunto ja itseinho noussevat aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Itse en ole äitiyden parantavaa voimaa kokenut, enkä osaa kuvitella päätyväni äidiksi tulevaisuudessakaan. Omalla kohdallani D/s on toiminut osittain samalla tavalla: kun kehonsa näkee esineenä jonka tarkoitus on tuottaa toiselle osapuolelle mielihyvää, ei sen ulkonäkö oikeastaan tunnu enää niin tuikitärkeältä. Tärkeintähän silloin on se, kuinka toinen kehon näkee ja kokee, eivät omat kompleksit.

Oma lukunsa ovat kaikki sessioiden aikana otetut kuvat. Yleensähän valokuvassa esiintyy omana itsenään ja pyrkii jotenkin luomaan tietynlaista kuvaa itsestään. Katseluvaiheessa sitten taivastellaan, mitä meni pieleen missäkin kuvassa - vatsaa olisi voinut muistaa vetää sisään, voi miksi piti nauraa suu auki, näytän siltä kuin en olisi nukkunut viikkoon ja niin edelleen. Mutta kun esiintyykin kuvassa ruumiinosana, pelkkänä yksittäisenä kappaleena, kuvan tarkastelu on jotenkin aivan erilaista. Poimu, joka "siviilikuvassa" aiheuttaisi suurta huolta selkäläskeistä (onkohan yksikään mies koskaan edes kuullut koko termiä?), tuokin mieleen klassisen maalaustaiteen.

Olisi todella hienoa jos voisin nyt sanoa olevani täysin sinut oman kehoni kanssa sen kuljetettua minua eteenpäin vuosikaudet lähes moitteettomasti ja kestettyä urheasti moninaiset toilailuni. Siitä pisteestä ollaan vielä kaukana, mutta luulen ainakin näkeväni sen horisontissa. Kyllä tämä tästä!

Vätystelyä ja kyllästymisiä

2010-01-19T13:15:00.006+02:00

Kun pakkanen kiristyy, ihmiset jäykistyvät pakkasasentoon. Hartiat nousevat huomaamatta hieman tavallista korkeammalle ja tiukempaan kääritty kaulaliina viimeistelee ylävartalojäykkyyden, jonka ansiosta pakkasella ei tietä ylittäessään voi kääntää päätään vaan on käännettävä koko ylävartaloa jos haluaa nähdä sivuilleen. Oikein kovilla pakkasilla kaulaliinoista ja pipoista askarrellaan aikuisten kypärälakki ja polvien taivuttaminenkin käy vaativaksi vaatekerrosten lisääntyessä.

Minusta tuntuu, että olen kinkyilyn suhteen luutumassa jokseenkin samanlaiseen asentoon. Asiat alkavat tuntua aika tutuilta ja uusia ideoita tai oivalluksia tulee vastaan enää harvakseltaan. Ja niin turhauttavalta kuin tiedon määrä tuntuikin ensin, tämä on puolestaan vähän tylsää. Ottanee aikansa, ennen kuin jo unohtuneita asioita pääsee keksimään uudestaan, ja ennen kuin horisontti taas vähän levenee niin että uusille asioille oikeasti on tilaa.

Ehkä siksi viime aikoina blogiinkin on tehnyt mieli kirjoittaa kaikenlaista asiaan mitenkään liittymätöntä kehonkuvasta ja muista feministihömpötyksistä, jotka puolestaan ovat kiinnostaneet enemmän kuin aikoihin. Muutama feminismiin ja BDSM:ään liittyvä teksti on muhimassa, niitä joutuu kypsyttelemään "kevyempiä" aiheita enemmän.

Tavallisesti etsin kadonnutta kirjoitusinspiraatiota muita blogeja tai keskustelufoorumeita lukemalla, mutta viime aikoina Blogilista on herennyt tavallistakin kenkummaksi, joten sekin on jäänyt vähemmälle. Lopulta tein uuden aluevaltauksen siinä toivossa, että länsinaapurit osaisivat tämänkin paremmin. Jos haluat ottaa mallia, seuraa blogiani Bloglovinin avulla. Näin äkkiseltään vaikuttaa siltä että Bloglovin toimii jokseenkin samalla tavalla kuin Blogilista - paitsi että se oikeasti toimii, ja lukemansa blogit voi lisätä ilman että blogin omistaja on niitä erikseen palveluun listannut. Tagit tosin näyttävät kovin rajoitetuilta verrattuna Blogilistaan, vaan josko tähänkin tottuisi. Tuttua ja turvallista on ainakin se, että palvelu on muotiblogeja väärällään - heh heh.

See evil, hear evil, speak evil.

2010-01-11T16:54:00.004+02:00

Apinat ovat ehkä viisaita, mutta alistujat eivät aina. Ohimennen mainitsemani kuvaidea miellytti Poikaakin siinä määrin, että bondageteipillä oli taas töitä. Kaikki kolme kuvaa onnistuttiin ottamaan jokseenkin yhdellä käärintäkerralla, Poika teki tarvittavia muutoksia sitä mukaa kun kuvauskohde vaihtui. Valitettavasti kuvaformaatiltaan tavanomaista leveämpi otos ei oikein pääse Bloggerin postauksen raameissa oikeuksiinsa, suurempaa kuvaa voi ihailla kuvaa klikkaamalla.

Kuvassa on muuten vinha perä: kun jostain syystä alkaa kiukuttaa, asiat näyttävät paljon synkemmiltä ja viattomimmatkin kommentit kuulostavat ärsyttäviltä. Omalla kohdallani kiukunpuuska yleensä laantuu vasta siinä vaiheessa, kun suusta on jo ehtinyt päästä jotain todella myrkyllistä. Kummasti kuitenkin auttaa, jos saa sanottua ääneen että "nyt kiukuttaa" - tai kuten teemme usein Pojan kanssa kaupungilla luuhatessamme, varoitettua että "nyt tuntuu siltä että kohta on kiukkunälkä". Se niskassa kiristyvä jousi ja alkava päänsärky laantuvat saman tien, kun osaa käyttäytyä hetken kuin aikuinen. Kauhean ikävää ja vastuullista.

It's OK, ma'am, we're not professionals.

2010-01-07T08:29:00.000+02:00

Ensimmäisen kerran törmäsin juttuun Dirty Diaries -pornoleffasta viime vuoden viimeisessä Tulvassa. Anna Vuorelainen kirjoitti elokuvasta otsikolla "Pornoa pukinkonttiin", kertoen ruotsalaisesta Mia Engbergin tuottamasta feministipornokokoelmasta ja sen Ruotsissa aiheuttamasta kohusta - elokuvaa kun tuki valtion elokuvainstituutti 50 000 euron apurahalla, valtavirtaporno tuskin aivan samanlaisia tukia saisi.

Tulvan juttua ei netistä löydy, mutta Voiman "Oikeus pornoon" sen sijaan löytyy. Suvi Auvisen artikkelissa pohdiskellaan jokaiselle feministille tuttuja asioita pornoon liittyen: onko feministisen pornon tekeminen mahdollista tai edes tarpeellista? Pornon kun voi nähdä joko voimauttavana tai kaikissa muodoissaan ihmistä esineellistävänä ja siten alistavana toimintana. Itsekään en oikein tiedä, miten pornoon ja seksityöhön* pitäisi suhtautua.

Voiman artikkelissa mainitaan myös Suicide Girls -sivusto esimerkkinä valtavirrasta poikkeavasta pornotarjonnasta. Maksullisella sivustolla on tarjolla erilaisten kehonmuokkausten ansiosta tavanomaisen kauneusihanteen ulkopuolelle jäävien naisten pin up -tyyppisiä kuvia. Itse olen nähnyt sivuston tarjonnasta vain murto-osan, kun en pihinä koskaan ole innostunut kuvista maksamaan, mutta väittäisin että suurin osa sivuston malleista edustaa kuitenkin sitä "perinteistä" kauneusihannetta: symmetriset kasvonpiirteet, hoikka vartalo ja niin edespäin.

Kyse on kahdesta hieman eri asiasta, mutta Voimaa lukiessani muistin sivuston johon törmäsin joku aika takaperin. Adipositivity -projektin tarkoituksena on vaikuttaa lihavuuden hyväksymiseen kuvien kautta. Sivustolta löytyy yli 300 kuvaa lihavista** naisista, jotka on kuvattu "perinteisen" seksikkäissä vaatteissa ja asennoissa. Tästäkin projektista ollaan oltu kahta mieltä: toisaalta on hienoa että lihavat naiset koetaan seksikkäinä myös muussa kuin fetissimielessä, mutta onko esineellistäminen todella oikea tapa muuttaa yhteiskunnan suhtautumista lihavuuteen? Ja missä ovat lihavat miehet, joista ei muutenkaan tunnuta puhuvan läheskään siinä määrin kuin naisista?

Kaiken tämän pornon ja erotican jälkeen on pakko vielä mainita Normal Breast Gallery, jolla ei ole mitään tekemistä seksin tai pornon kanssa. Galleriaan on kerätty kuvia naisten rinnoista, kuvien ohessa on myös naisen itsensä kirjoittama lyhyt kuvaus itsestään ja rinnoistaan. Sivuston selaaminen on oudon kiehtovaa, ja loppujen lopuksi itse kuvia kiinnostavampaa on lukea naisten suhtautumisesta omiin rintoihinsa: tyytyväisyys tai tyytymättömyys ei tunnu erityisen vahvasti liittyvän siihen, ovatko rinnat sellaiset jotka olemme tottuneet elokuvissa ja lehtien sivuilla näkemään.

Minusta rakentavampaa kuin kännykkäkameralla kuvattu porno on antaa naisille lupa suhtautua ruumiiseensa muunakin kuin eroottisena katseen kohteena. Olen silti suunnattoman utelias siitä, millaisia tuotoksia Dirty Diaries pitää sisällään, enkä todellakaan halua tuomita projektia. "Ihan väärin voimautettu!"

* Seksityö on käsitteenä mielestäni parempi kuin prostituutio, koska se pitää sisällään myös esimerkiksi puhelin- ja Domina-palvelut jotka liittyvät mielestäni seksiin siinä missä se perinteinen penetraatiokin.

** Minusta on reilumpaa sanoa ruma sana niin kuin se on, erilaiset kiertoilmaisut tai keinotekoiset semilääketieteelliset termit ("ylipaino", I'm looking at you) tuntuvat oikeastaan loukkaavammilta. Aivan kuin lihavuus olisi jotenkin niin kauhea asia, ettei sanaa voi edes sanoa ääneen julkisesti.

Poikkeavat veriryhmät

2010-01-05T16:06:00.006+02:00

Mitä länsinaapuri edellä, sitä Suomi ehkä perässä. Ehkä. Ja oikeastaan vain siksi, että kohta on pakko.

Olen aikaisemminkin niin naureskellut Ruotsin edelläkävijyydelle kuin vaahdonnut yhteiskunnan suhtautumisesta poikkeavaan seksuaalisuuteen. Tällä kertaa ihan ensimmäisenä on pakko kommentoida että kertonee yhteiskunnasta jotain, jos vuoden seksittömyys lasketaan selibaatiksi kuten Hesarin ensimmäisessä otsikossa.

Minusta koko verenluovutusrajoite on jäänne josta olisi jo aika luopua. SPR perustelee nykyistä täyskieltoa pääasiassa homomiesten korkeammalla infektioriskillä. Heteroseksuaaleilla sairauksille sukupuoliyhteyden kautta mahdollisesti altistuneilla ihmisillä karenssiaika on neljä kuukautta, sillä vasta-aineet ilmestyvät vereen vasta kolmen kuukauden kuluessa tartunnasta. Ilmeisesti homomiehiin siis iskee harvinainen ninja-HIV, joka saattaa piilotella elimistössä loputtomasti tullakseen esiin vasta verenluovutustilanteessa, heille kun neljän kuukauden karenssin sijaan tarjotaan elinikäistä luovutuskieltoa. Ruotsalainen kanta on heikompi, sillä se talttuu maaliskuusta lähtien vuoden puhdistautumisella.

Tätä myrskyä vesilasissa voi käydä omaksi viihteekseen seuraamassa esimerkiksi Hesarin keskustelupalstalla, josta löytyy mielipiteitä joka lähtöön. Minulle kyseessä ei niinkään ole homomiesten (tai homoseksiä joskus kokeilleiden) oikeudesta luovuttaa verta, sillä verenluovutus on perusterveen kansalaisen velvollisuus. Nykyinen rajoitus aiheuttaa SPR:lle melkoisia imago-ongelmia juuri sen kansanosan keskuudessa, jonka perään Hesarin artikkelissakin huudellaan. Lievää neulakammoa poteva ja peruslaiska nuori aikuinen voi nykyään hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin, koska ei halua "tukea syrjintää harjoittavaa järjestöä" luovuttamalla verta.

Tässä suhteessa ainakin heteropervot pääsevät helpommalla: SPR ei kysele, oletko saanut piiskaa tuntemattomalta viimeisen neljän kuukauden sisällä. Ihan yhtä lailla veriyhteys siinäkin nimittäin voi syntyä.

ETA: Muutamaa päivää myöhemmin Yle oikaisi turhan optimismin koko touhun suhteen. Ei kai täällä nyt mitään edelläkävijöitä haluta olla, katotaan mitä muut tekee ensin ..

i reject your reality and substitute my own

2009-12-29T18:03:00.002+02:00

Herkesin tässä päivänä muutaman miettimään, mistä kaikesta ihmiset blogeja kirjoittavatkaan. Tai paremminkin, minkä kaiken muut ihmiset kokevat tärkeäksi. Erityisesti sellaiset asiat, joita itse teen lähes pakon edessä ja mahdollisimman nopeasti, ovat minusta oudolla tavalla kiehtovia, jos ne ovat jonkun elämässä paljon suuremmassa roolissa.

Esimerkiksi muotiblogit. Taisin joskus muinoin jo tunnustaa seuraavani Stellan tyyliblogia. Asukokonaisuuksia on mukavaa käydä kurkkimassa, vaikka itse en a) voisi asua tunikoissa näyttämättä siltä että olen unohtanut pukea housut ja b) jaksa käyttää asuvalintoihin juurikaan aikaa, vaatteiden ostamisesta puhumattakaan. Olen toki esteetikko ja pidän kauniista asioista, mutta inhoan vaatteiden ostamista yli kaiken. Orastava eettisyys, lantiolle pysyvästi muuttaneet naiskilot ja kukkaroon vielä pysyvämmin muuttanut Matti tekevät kaikesta vähän vaikeaa.

Toinen esimerkki blogista, jonka lukeminen on hauskaa mutta jota en koskaan itse voisi pitää, on ihailemani oululaiset keittiövelhot. Meillä ruoat laittaa Poika, oma panokseni rajoittuu yleensä mahdollisen reseptin kaiveluun ja kaupassa käymiseen. Osaan leipoa välttävästi, ruokaa laitan vain silloin kun se on henkiinjäämisen kannalta oleellista ja silloinkin yleensä yhdistämällä erinäisiä säilykkeitä ja pakasteita. En osaa esimerkiksi paistaa munakasta, kunnon pihviä tai oikeastaan juuri muutakaan. Leipomisesta pidän siksi, että ohjeet ovat todella tarkkoja ja niitä uskollisesti noudattamalla on lähes mahdotonta epäonnistua kovin dramaattisesti - tästä huolimatta olen muutamien edesottamuksieni jälkeen saanut tilapäisen leipomiskiellon.

Kolmantena esimerkkinä blogimaailma, jonka ansiosta tätä asiaa ylipäänsä pohdiskelen, nimittäin meikki-/kosmetiikkablogit. Esimerkiksi Ranskassa asuva Sanna jaksaa loihtia luomilleen ja kynsilleen toinen toistaan kauniimpia ja hohtavampia pienoistaideteoksia. Itse sudin kasvoihini minimimäärän väriä, kehnohkoilla välineillä ja yleensä samalla tietokoneen edessä istuen. Meikkipussini sisältö ja kauneus"rutiinini" saisivat kosmetologin itkemään katkerasti.

Oma lukunsa ovat käsityöblogit, joihin olen tutustunut lähinnä Vaimon neuleharrastuksen ansiosta. Vaimo itse asiassa ehdotti että voisin alkaa naruleikki-postauksissani käyttämään neuleblogeista tuttua kaavaa, jossa ilmoitetaan ohjeen nimi, materiaali ja toisinaan myös fiilis neuloessa.

Kaikkia näitä blogigenrejä yhdistää se, että minulle vieraahkoista aihepiireistä huolimatta luen niitä käsitteleviä, hyvin kirjoitettuja blogeja vaihtelevalla tiheydellä. Kehnon ulkoasun omaava ruokablogi saa ihon kananlihalle ja "kato, tein lapaset!" -käsityöblogit ovat tappavan tylsiä (ilmeisesti myös harrastajille, mikäli Vaimon mielipiteistä jotain voi päätellä).

Olisi hauskaa, jos oma blogini toimisi samanlaisena ikkunana täysin outoon maailmaan jollekin, joka ei voisi kuvitellakaan koskevansa piiskaan muissa kuin matonpuisteluaikeissa. Tykkään silti myös kaikista teistä pervoista!

PS. Missä te muut muuten olette? Yritin iltapuhteena etsiskellä itselleni vielä vieraita BDSM-aiheisia, suomenkielisiä blogeja, ja epäonnistuin surkeasti. Pakkohan meitä on viiteen miljoonaan ihmiseen mahtua enemmänkin? Blogivinkkejä otetaan kiitollisena vastaan!

Muumion paluu

2009-12-27T13:27:00.002+02:00

Muistatteko vielä sen teippikokeilun, johon ihastuimme molemmat vähän liikaakin?

No, tämä ajatus jäi yhdessä bondageteippikorvikevinkkien kanssa silti elämään mielessäin. Olin hyvin pettynyt, kun joululahjaostoksien ohella tehty ratsastustarvikeliikevierailu jäi saaliltaan laihanlaiseksi (lue: en ostanut MITÄÄN). Siellä olleet joustopintelit eivät oikein värivalikoimaltaan säväyttäneet, tarjolla oli vain erinäisiä ruskean sävyjä. Suomenhevosen sorjassa sääressä varmasti oikeinkin paikallaan, mutta itse kammoan ruskeaa värinä yli kaiken ehkä siksi, että se riitelee kovin rakastamani mustan kanssa.

Vaikka MedicalToysin versio muumioinnista on omaan makuuni ehkä vähän liiankin.. no, muumiomainen (ruskean lisäksi siis myös valkoinen joustoside on täysin mahdoton ajatus), tämä kuva on kummitellut mielessä siitä lähtien kun sen näin (kuva MedicalToys):

Kuvan ansiosta myös tämän syksyn aikana suorittamani ensiapukurssin päähaavan sidontaohjeet saivat mielessäni aivan uusia merkityksiä. Toiveissa silti, että vastaavanlaista viritystä voisi seuraavalla teippileikkikerralla kokeilla.

Ehkä pitää suu- ja silmäkuvan lisäksi ottaa vielä kuva, jossa näkyy vain korva. Näistä kuvista voisi sitten koota triptyykin ja nimetä sen apinakolmikon kunniaksi "See evil, hear evil, speak evil". I crack me up.

Tip tap!

2009-12-24T18:00:00.001+02:00

..näinkin voi joulua juhlia. Kuvan saa tilattua paitamuodossa, jos tohtii.

Itse olen kuvan blogiinlävähtämishetkellä mitä luultavimmin ahtamassa jouluateriaa napaani ja teeskentelemässä, että eihän näin aikuisena enää niin niistä lahjoista välitä.. samalla kun sivusilmällä yritän kurkistella kuusen alle.

Sisältäköön itse kunkin joulu juuri niitä mausteita jotka tähän juhlaan ja sen viettämiseen mielestänne parhaiten sopivat!

Mielikuvia, osa II

2009-12-22T12:57:00.000+02:00

Kuten jo tunnustin, edellisestä köysikokeilusta tuli mieleeni jostain syystä ala-asteen käsityötunnit.

Tästä kuvasta mieleeni kuitenkin tuli jotain paljon korkealentoisempaa. Toivottavasti ette nyt pidä minua täysin narsistina, selvennykseksi vielä että en todellakaan kuvittele olevani taideteos. Mutta silti, hehän ovat kuin kaksi marjaa!

Dramaqueenitis..

.. ja Ingresin "La Grande Baigneuse":

Ropemarks, Braille, you know the drill.

2009-12-20T11:52:00.003+02:00

Toisin kuin aikaisemmin, tällä kertaa kuvia otettiin nimenomaan siitä pehmeämmästä maha- ja kylkilihasta.

Olin suorastaan haltioissani, kun korsettia purkaessa sen alta paljastui kuviontia mukailevat köyden jäljet. Jäljistä käy myös hyvin ilmi se, että jokainen korsettiköyden ympäri kiedottu koriste kiristää osaltaan korsettia pikkiriikkisen. Pojan sormenpäät siis joutuivat vereslihalle samalla kun itse sain nauttia muutamasta nipistyksestä ja tasaisesti kutistuvasta elintilasta.

Huomatkaa kuvassa myös edelleen taktisen lyhyt etusormenkynsi!

Vannomatta paras

2009-12-17T11:57:00.002+02:00

Juuri kun pääsin sanomasta, ettei kuvia ole tähän blogiin luvassa ennen vuodenvaihdetta..

Hyvä silti näin. Messuilta kotiutunut luonnonvärinen juuttinaru sai vähintään arvoistaan seuraa laatikosta jo löytyneestä punaisesta hamppuköydestä. Luomuksen pohjana toimii jo aikaisemminkin blogissa esiintynyt korsetti, johon Poika Shibari You Can Use -kirjan ohjeistusta noudatellen lisäsi koristeellisen kuvioinnin. Sidonta löytyy kirjasta nimellä "Double Spine Rope Corset", muttei ole erityisen monimutkainen soveltaa itsekään jos peruskorsetti onnistuu.

Heti juuttiosion sitomisen alkuvaiheessa ihastelin itse ääneen köyden ihotuntumaa samalla kun Poika murehti sen jäykkyyttä. Koristeköyden pyörittely karheamman juutin ympärille saikin Pojan etusormen verille asti, eivätkä muutkaan sormenpäät enää sidonnan loppuvaiheessa erityisen hyvinvoivilta näyttäneet. Sidonta ei siis aina ole helppoa sitojallekaan!

Kaiken kaikkiaan lisäkäsittelemätön juuttinaru osoittautui ihan kelpo tavaraksi, joskin sen verran karheaksi ja jäykäksi ettei ainakaan vielä ihan kaikkeen sidontaan sovellu. Parhaiten juutti taitaa olla elementissään juuri tämänkaltaisina suurempina pintoina, jotka eivät vaadi loputonta solmumäärää. Enkä ihan rehellisesti sanottuna haluaisi juuttinarua nykymuodossaan lähellekään mitään erityisen herkkää aluetta. Ehkä naru käytössä pehmetessään hieman laajentaa reviiriään, mutta juuri kaksiväristä sidontaa varten ainakin itse olen luonnonväristä köyttä haikaillutkin. Hinta-laatusuhdekin on erityisen kohdallaan verrattuna keinokuituköysiin tai paikallisen pornomarketin puuvillatavaraan.

PS. Olenko se vain minä, vai tuoko tämä väriyhdistelmä ja materiaali muillekin mieleen joskus ala-asteella säkkikankaasta ja villalangasta värkätyt kaitaliinat? How's that for kinky.

Ole tarkka, ota Pirkka.

2009-12-16T08:53:00.004+02:00

Go K-ryhmä!

Epämääräisiä linkkejä pelkääville tarkennukseksi, että Citymarket-ketju ottaa myymälöihinsä myyntiin muutamia seksileluja. Ketjulla on siis enemmän rohkeutta asiassa kuin esimerkiksi suomalaisilla apteekeilla.

Ehdoton lempikohtani uutisessa on kuitenkin tämä:

"Myyjät saavat perehdytyksen tuotteisiin."

Tarviikohan lähin automarketti uutta asiantuntevaa myyjätärtä..

ETA: Oceansoul ehti ensin, sieltä ehkä hieman syvällisempää pohdintaa aiheesta tällaisen hihittelyn sijaan.

We've hit the mother lode.

2009-12-13T18:14:00.003+02:00

Tuskaisen krapulainen reissu joulumarkkinoille ei kuulosta edes masokistin mielestä erityisen hyvältä. Markkinoilta kuitenkin tarttui mukaan juuttiköyttä - mihin näitä naruja muut joulumessukävijät voisivat käyttää, siitä ei ole aavistustakaan.

Köysi on vähän jäykähköä ja "pörröisempää" kuin varsinaisesti bondagemielessä käsitelty hamppuköysi, mutta tuntuu ainakin näin alustavasti siltä että se saattaa silti soveltua sitomiseen ihan siltään ilman sen kummempia minkkiöljyjä. Tästä raporttia myöhemmin.

Tärkeämpää juuri tällä hetkellä lie kuitenkin se, että yrityksen nimeä googlettamalla löytyi myös ko. puljun verkkokauppa. Tästä lähtien olen kaikkien joulumessujen, -markkinoitten ja -torien ahkera kannattaja. Ainakin minkä nyt nettiostoksiltani ehdin. 25 metriä juuttiköyttä 15 eurolla? Don't mind if I do!

Doctor Jennings, I presume?

2009-12-10T11:28:00.001+02:00

Ei, emme ole saaneet sitä reissusta ostettua Jenningsiä vieläkään kuvattua. Kuvareportaasia siis kenties myöhemmin, en malta enää pitää suutani kiinni tästä aiheesta (pun intended)! Äkkinäinen ehkä arvaakin jo kuluneen ajan määrästä, ettemme aivan varauksetta rakastuneet ko. kapistukseen pikaisen kokeilemisen perusteella.

Mikä Jenningsissä sitten mättää, jos ei lasketa niitä ilmeisiä kauhuleffaviboja?

Järkevänä kuluttajana otin asiasta tarkemmin selvää vasta sen jälkeen, kun gag oli jo meille kotiutunut. Nyt voin siis kertoa teille, että Jenningsin toimivuus riippuu hyvin paljon kantajansa suun muodosta ja koosta, eikä kokeilematta voi kuin arvailla, kuuluuko siihen ihmisryhmään jolla gag toimii vai siihen jolla se ei toimi. Itse kuulun valitettavasti ainakin näin ensituntumalta siihen jälkimmäiseen ryhmään.

Epäilen, että ongelmia tulee enemmän suun ja hampaiden muodosta kuin niinkään kumpienkaan koosta, ehkä koska en halua myöntää olevani niin suurisuinen kuin väitetään. Ongelma omalla kohdallani ainakin (ja tutkimusteni perusteella myös monella muulla) on se, ettei gag pysy tukevasti suussa. Käytännössä Jenningsiä joutuu minun suussani tukemaan jatkuvasti kädellä, ellei sitä saa sidottua jollain ilveellä kiinni.

Ehkä juuri tästä syystä esimerkiksi lääkärileikkeihin erikoistunut MedicalToys myy jo valmiiksi hihnotettuja Jenningsejä. Siis tällaisia (kuva MedicalToys):

Hihnaversio saattaisi toimia paremmin, mutta täytyy kyllä myöntää että kylmä metalli hampaita vasten tuntuu aika pelottavalta. Vaikka siis omaan Jenningsiimme pysyvämmän kiinnitysratkaisun löytäisimmekin, siitä tuskin tulee erityisen suosittu kapistus tässä taloudessa. Puhumattakaan siitä, että luotettavan oloisesta ostopaikasta ja kohtuullisesta hintalapusta huolimatta gagin hammastus antoi periksi heti ensiyrittämällä, mikä ei sekään ole omiaan herättämään luottamusta.

Kaiken kaikkiaan siis melkoinen antikliimaksi koko herra Jennings, vaikka gaginsa kuvissa hienolta näyttääkin. Tämän olisin ehkä tiennyt, jos olisin lukenut tuolla ylempänä linkittämäni Devus.comin wiki-artikkelin aiheesta. Tehdään ne läksyt ennen shoppailua!

Siveyden sipulit

2009-11-30T13:46:00.003+02:00

Olin petipolitiikasta kirjoittaessani aivan vahingossa taas melkein ajan hermolla!

Toisaalta, menin silloin myös arvelemaan, että "pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi". Hesarin jutun mukaan syytteessä ollut pariskunta sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion, koska "Oikeuden mukaan kaksikko syyllistyi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen."

Syyttäjä olisi kuitenkin mieluusti tuominnut kaksikon myös pahoinpitelystä. Hienoa, että tämä osa syytteestä kaatui oikeudessa, mutta..

.. olisiko oikeus ollut yhtä myötämielinen, jos videoilla olisikin esiintynyt 38-vuotias mies sadistin roolissa naisen sijaan?

.. jos videolla "pahoinpidellyt" henkilöt olisivat olleet naisia, olisiko heidän seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteensa todella luotettu yhtä paljon kuin nyt kyseessä olleiden miesten? (TJEU: "Miehet olivat antaneet luvan pahoinpidellä itseään." esitetään Hesarin jutussa ikään kuin lieventävänä asianhaarana.)

.. mikä ihmeen sukupuolisiveellisyyttä loukkaava kuva? Eikös kaikki porno sovi tähän kategoriaan?

Ei, jos Suomen rikoslailta kysytään. Pariskunnan saama tuomio perustuu rikoslain 17. lukuun, jossa kyse on "rikoksista yleistä järjestystä vastaan". Samasta luvusta löytyy kaikenlaista arpajaisrikoksesta lähtien. Tätä tapausta koskee 18. artikla, joka menee näin:

"Joka valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään

1) lasta,
2) väkivaltaa tai
3) eläimeen sekaantumista,

on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Että taas sitä ollaan hyvässä seurassa.

Schaffe, schaffe, Häusle baue.

2009-11-19T15:10:00.004+02:00

Suomalaiset taitavat olla yksi harvoista kansoista, jotka salaa vähän ihailevat saksalaista tehokkuutta siinä muodossa kun se vielä neljäkymmenluvulla oli olemassa (TJEU: otsikon sanonta). Liittynee jotenkin luterilaiseen työmoraaliin, että se voittaa joka eniten ehtii päivän aikana tekemään. Vaikka laiska töitään luettelee.

Omassa elämänpiirissäni erinäisten kiireiden listaaminen on hyvin suosittu harrastus, johon sorrun usein itsekin. Velvollisuuksiensa luetteloinnilla voi rauhoittaa huonoa omaatuntoaan siitä, että jokin asia jäi tekemättä ajallaan tai siitä että lopputyö ei edisty. Asiaa selitellään itselle vähintään yhtä paljon kuin niille listan varsinaisille kuulijoille. Kuvioon kuuluu tietenkin myös sympaattinen nyökyttely ja toisen kiireiden taivastelu.

Koska itse olen valaistunuttakin valaistuneempi, olen pyrkinyt pois tästä tavasta (toim. huom. pyrkinyt, en päässyt). Tein henkilökohtaisen kiirekapinan ja päätin tehdä asioita sitä mukaa kun jaksan, ja jättää loput tekemättä ainakin siltä päivältä. Samalla voi jättää myös tekemättömät työnsä märehtimättä, niiden aika tulee sitten kun energiaa taas riittää. Jos lopputyö ei valmistu tänä vuonna, se valmistuu ensi vuonna. Tai sitä seuraavana. Kortistoon ei taida olla kenelläkään kaamea kiire. Ja jos ei valmistu ollenkaan, on sukulaisilla ainakin kahvipöytäpaheksumista vuosikymmeniksi eteenpäin.

Nyt yritän laajentaa samaa armeliaisuutta myös pervoilurintamalle. Siinä mielessä hölmöä, että kinkyilynhän pitäisi olla elämää rikastuttava ja positiivinen asia. Aivan samassa määrin energiaa sekin kuitenkin vie kuin kaikki muukin, ja toisinaan on rahkeita tasan romaanin lukemiseen peiton alla.

Lyhyesti tämän postauksen rivienvälit voisi kirjoittaa auki esimerkiksi näin: "Siis olisinhan mä päivittänyt blogia paljon useammin mutta kun mulla on ollut kiireitä X, Y ja Z, ja oon nukkunut tosi huonosti, ja sitten piti käydä paikassa Å ja Ä, eikä olla ehditty kokeilemaan juttua Ö ..."

Siinä pyrkimisessä riittänee vielä työsarkaa.

Makea marraskuu

2009-11-14T12:06:00.000+02:00

Lohduttoman lokakuun tulokset olivat kohdallani odotettua lohduttomampia: siinä missä Poika hoikkui kilokaupalla, oma painoni ei tainnut aleta grammaakaan. Olen nyt vakuuttunut siitä, että minut on yksinkertaisesti luotu rubensilaiseksi kaunottareksi, eikä yksikään rasvagrammani siis todistettavasti ole liikaa.

Myönnettäköön, että alkoholista kieltäytymisen suhteen repsahdimme jo kuun puolivälin jälkeen, mutta punaviinissähän ei hei oo hiilareita.

Jossain määrin niiden pahuuden hiilareiden välttelyä on ilmassa vieläkin, yksinkertaisesti siitä syystä että molempien olo oli lokakuun aikana huomattavasti tasaisempi. Eikä siinä maailman valkoisimmassa vehnäjauhossa erityisesti ravintoarvoa olekaan, tuskin siis jäämme juuri mistään paitsi.

Mitä suuresta kuurista siis jäi käteen? Ainakin varmuus siitä, etten enää koskaan ala Pojan kanssa kuureilemaan, koska on ihan epistä että toisen nuori, vetreä varsi kutistuu silmissä siinä missä toinen pysyy aivan yhtä pyylevänä. Jossain Tulikettuni kirjanmerkkiviidakossa on nyt myös liuta reseptejä, joita toivottavasti kokeilemme toistekin.

Jos pitäisi valita olonsa keventämiskeinoksi tällainen dieetti tai paasto, alkaisin ehdottomasti mieluummin karppaamaan. Tosin jos paastonsa hoitaa oikein siihen sisältyykin jokseenkin kuukauden verran kasvis- ja täysjyväpainotteista kevytruokailua, joka taitaa olla jokseenkin sama asia.

Mutta olkaamme rehellisiä: suklaalevyn seireeninlaulu kuuluu korvissani aivan yhtä voimakkaana kuin aina ennenkin. Tähän mennessä olen kuitenkin onnistunut kävelemään karkkihyllyn ohi (no joo joo, kerran Poika joutui viemään suklaat takaisin hyllyyn puoliväkisin, mutta mainosständi ei ole sama asia kuin karkkihylly).

.. ja miehet, naiset, kaikki siin' esiintyvät.

2009-11-12T11:52:00.003+02:00

Oletteko huomanneet, että aina kotona käydessäni äidyn pohtimaan omien roolieni rajoja? No, teen sen taas.

Isänpäivävisiittini aikana tuli puheeksi eräskin tietokoneongelma, johon kysäisin Pojalta puhelimitse neuvoa. Pojan ehdotus siitä, että itse kokeilisin asian korjaamista, oli mielestäni suorastaan pöyristyttävä mahdottomuudessaan. Omaan tyttären rooliini kun ei kuulu missään nimessä isän neuvominen, paitsi sallituissa puitteissa (eli lähinnä kieliasioissa). Tietokoneet ovat Perheen Miesten Juttuja, joihin naisten ei tule sekaantuman.

Perhepiirissäni on syksyn aikana sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, joka on saanut minut peruspositiivisena pohjalaisena silmäilemään täysmustia juhlavaatteita sillä silmällä. Ehkä juuri siksi tällä kertaa tuntui erityisen turvalliselta tipahtaa siihen tuttuun rooliinsa, joka aikaisemmin on usein tuntunut rajoittavalta.

Nyt tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että äiti aivan välttämättä halusi pedata sänkyni puolestani ja että isä delegoi sujuvasti kahvinkeitto- ja keittiönsiivousvuorot niskoilleni heti kun mahdollista.

Aikaisemman epärehellisyystuskailuni lukeminen tuntuu näiden mietteiden jälkeen aika hullulta. Enhän ole kotona sen paremmin akateemikko kuin äänekäs telaketjufeministikään, miksi siis pervopersoonaani pitäisi jotenkin erityisesti tuoda esille?

Petipolitiikkaa

2009-11-04T12:26:00.010+02:00

Viime kirjoitukseni kommenttilaatikossa Ihan(a)Sika nosti esille aiheen, joka varsinkin suuren lammen tuolla puolen puhuttaa paljonkin: BDSM antaa alistujalle aika oivat mahdollisuudet saattaa toinen osapuoli suuriin vaikeuksiin, ihan laillisesti. Pervojen oikeusturva on heikoissa kantimissa, eikä asiaa varmastikaan auta se, ettei sen parantamista taida juuri kukaan uskaltaa omilla kasvoillaan vaatia.

Gloria Brame piti avajaispuheen keväällä järjestetyssä Leather Leadership -konferenssissa(!). Suosittelen puheen lukemista sen lontoonkielisyydestä ja pituudesta huolimatta, mutta minua puhuttivat eniten BDSM-harrastajien julkisuuskuvaa ja asemaa lain edessä koskevat pätkät:

"No one ever bothers to expose the intimate lives of vanilla people. Yet when it comes to people like us, the press -- and the law -- feel entitled to invade our privacy and expose us to public ridicule. When media and courts put the spotlight on what we do, instead of who we are, they show a bias against BDSM by implying that crime and BDSM are linked."

Niin puheenpitäjä kuin Maybe Maimed but Never Harmed ja How My Other Half Lives -blogien kirjoittajatkin ovat ainakin osittain sitä mieltä, että median asenteet ja tämänhetkinen yleinen mielipide ovat pervojen omaa syytä. (Suosittelen myös blogitekstien lukemista, vaikka nekin ovat pitkiä ja lontoonkielisiä. Edellämainitun kommenttilaatikkokin oli ajatuksia herättävää asiaa täynnä.)

Ajatus vaati vähän pureskelua, mutta olen oikeastaan samaa mieltä. Yhteiskunnan yleinen mielipide minun henkilökohtaisesta elämästäni ei tosin erityisemmin kiinnosta, mutta sen vaikutus lakeihin sitäkin enemmän. Pervoaktivismia on Suomen rajojen sisällä (ainakin omien havaintojeni puitteissa) vähänlaisesti, ehkä koska Suomessa on aika pitkät "mitä ne naapurin harrastukset meille kuuluu" -perinteet. Omaan mututuntumaani nojaten rohkenen väittää, että pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi.

Verkon kautta eteeni osuneet mielipiteet aiheesta tuntuvat kuitenkin täälläkin keskittyvän voimakkaasti etsimään oikeutusta sille, mitä me teemme (olisiko lyhenteen WIIWD suomennos siis SMMT?). Tärkeämpää taitaisi kuitenkin olla keskittyä siihen, mitä me olemme - ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Ihmisiä, joilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja sen yksityisasiana pitämiseen.

Uusi idolini Gloria Brame sanoi tämänkin minua paremmin:
"We should learn a lesson from gay and lesbian non-kink activists who have done a superb job controlling their image and steering dialogue away from "what we do in bed" to "what rights should we expect as Americans." If the gay community had made butt-fucking and pussy-licking the center of their activism, I don't think they'd be where they are now.

---

We don't need straights to give us permission to have the kind of sex that satisfies us: we just need them to agree that we deserve the right to have it."

Stop rape - just say yes.

2009-10-26T11:24:00.003+02:00

Siltä varalta, että asia meni ohi viikonlopun alun vuoksi, Suomen tärkein uutinen on, että naiset voisivat välttää raiskauksen riskikäyttäytymistään vähentämällä. Pro gradu -tutkielman tuloksesta ovat ehtineet närkästyä niin kansanedustaja kuin useat blogistanian naisjäsenetkin.

Meilläkin saatiin perjantai-iltana aiheesta pieni kina aikaiseksi, ehkä siksi en jaksa sekaantua blogimaailman vellontaan aiheen ympärillä vaan otan siihen mieluummin vähän erilaisen näkökulman. Rapakon toisella puolella on sitä paitsi keksitty jo ohjeet, joilla raiskauksen voi takuuvarmasti välttää.

Itse ajauduin miettimään muutakin kuin omaa "riskikäyttäytymistäni" tämän uutisen ansiosta. Ensimmäisenä mieleeni tuli usein toistettu käsitys, että raiskaustilanteissa tekijä on useimmiten uhrille entuudestaan tuttu. En onnistunut löytämään tällaista valmista tilastoa mistään - saattaa johtua siitä, että rikosilmoitukseen ei erikseen merkitä tekijän ja uhrin suhdetta, suhde tulee selville vasta ilmoituksen selitysosassa tai tutkinnan aikana. Tieto pitäisi siis kaivaa tapaus kerrallaan esille, jonkinlainen tieteellinen tutkimus aiheesta varmasti löytyy mutta minä en sitä osaa etsiä (joku etevämpi tiedonhakija onnistunee siinäkin, olisin hyvin kiitollinen tiedosta!).

Vaniljasuhteessakin raiskauksen raja voi osoittautua varsin häilyväksi, mutta todella epäselvä siitä tulee viimeistään siinä vaiheessa kun vallanvaihto BDSM-mielessä muuttuu jokseenkin kokopäiväiseksi. Lontooksi on olemassa käsitteet "total power exchange" ja "consensual non-consent", joille en keksi nasevia suomennoksia. Ajatuksena on, että yksi osapuoli antaa etukäteen suostumuksensa jokseenkin mihin tahansa, mitä toinen osapuoli saa päähänsä, joko pysyvästi (=TPE) tai tilapäisesti (=CNC). Yleensä tällaisissa tilanteissa turvasanat tai -eleet eivät enää ole käytössä, vaan vastuun kantava osapuoli saa täysin vapaat kädet. Onko tällaisen sopimuksen jälkeen tapahtuva raiskaus enää raiskaus? Voiko raiskaukseen antaa etukäteisluvan? Ja miten yläpää voisi erottaa, onko kyseessä raiskausfantasian toteuttaminen vai alistujalle aidosti pelottava ja uhkaava tilanne?

Tässä taloudessa Pojalla on melko lailla vapaat kädet asioiden suhteen, vaikkei asiasta olekaan mustaa valkoisella (eikä sellainen sopimus olisi lainvoimainen vaikka se paperille kirjattaisiinkin). Teoreettinen turvasana toki löytyy, mutta rehellisesti sanottuna tuskin muistaisin sitä silloin, kun tilanne ehkä vaatisi turvasanan käyttämistä. Koska seksuaalinen itsemääräämisoikeuteni on omasta aloitteestani tällä tavalla katkolla, en tuollaisen tilanteen jälkeen voisi erityisesti syyttää Poikaa. Tämä jos mikä mahtaa olla nyt sitä riskikäyttäytymistä enkä taatusti toimi yleisesti hyväksyttävällä tavalla.

D. Queenitis ja Mustat Sukat

2009-10-23T14:57:00.003+03:00

Olin joskus sitä mieltä, että mustasukkaisuus on mielen heikkoutta ja pidin siihen sortuvia ihmisiä parisuhteessaan ja itsessään epävarmoina. On ollut aika vaikeaa myöntää, että olen itse mustasukkainen. (Onko joku muuten pitänyt kirjaa siitä, montako blogitekstiä olen aloittanut sanoilla "Olin joskus sitä mieltä ..." tai muuta vastaavaa? Niitä mahtaa olla aika monta.)

Kaiken huippu on ollut taitoni olla mustasukkainen vanhoista tyttöystävistä. Siis niistä, jotka ovat syystä tai toisesta jo poistuneet Pojan elämästä ainakin siinä romanttisessa mielessä. Oi logiikka, kuinka sinua kaipaankaan.

Varsinkin viime aikoina, kun olemme pervoilun alkuhuuman sijasta viettäneet ihan tavallista pariskuntaelämää, tuntuu jotenkin siltä että olemme molemmat nähneet nämä samat kuviot aikaisemminkin. Siitä onkin sitten aika lyhyt askel mustien sukkien jalkaan kiskomiseen - tekiköhän ne tämän paremmin?

Kun huomaan tipahtaneeni näille ajatusurille, tunnen oloni harvinaisen typeräksi ja kärsimättömäksi. Ei voi omistaa erityisen jaloa luonnetta, jos heti korkeimpien adrenaliinihuippujen puuttuessa pohtii moisia. Lopputulos ei tietenkään ole se, että saisin mustat sukat riisuttua. Tunteissa on se ikävä puoli, ettei niiden kanssa järkeily auta juurikaan.

Aika hassua, että siihen vanhaan tuttuun introspektiiviseen hysteriaan päästiin vasta silloin, kun blogitekstin voisi oikeastaan aloittaa "pervorintamalta ei mitään uutta". Elättelen kuitenkin toivoa, että kun näitä pöljäilyjään joutuu pureskelemaan tekstimuodossa, se helpottaa vähän kuin blogin alkuaikojen alistumistuskailut. En ole pitkään aikaan edes harkinnut kirjoittavani blogiin näin henkilökohtaisia asioita, tuntui oikeastaan aika hyvältä.

Mälsää!

2009-10-12T13:05:00.004+03:00

Muistatteko, kun totesin kinkyblogit valitettavan lyhytikäisiksi? Vaikkei Miss Midnight jatkuvasti piiskoista puhunutkaan, katson tämän valitettavan blogitauon vahvistavan teoriaani entisestään. Toivotaan, että blogitauko jää lyhyenlaiseksi (vaikken kommenttilaatikon ATM-puheita aina ymmärräkään).

Itse kadotin kirjoitushaluni ensimmäisen kerran jo muutaman kuukauden blogin aloittamisen jälkeen. Olimme juuri muuttaneet Pojan kanssa yhteen, joten elämääni oli ilmestynyt kaikenlaista uutta (niin mukavaa kuin ikävääkin) eikä blogin kirjoittaminen tuntunut erityisen mielekkäältä sellaisessa käymistilassa. Vaikka ehkä juuri silloin olisi pitänyt saada itsestään sitä introspektiivistä hysteriaa purettua.

Sittemmin blogitahdin notkahduksia on tullut silloin tällöin, milloin mistäkin syystä. Aika usein blogi-into katoaa silloin, kun tosielämässä ei ole aikaa ja energiaa kokeilla mitään uutta tai ylipäänsä kinkyillä oikein ajan kanssa. Juuri niin on käynyt viime aikoina, vire ei vain ole ollut kohdallaan.

Jostain syystä siitä on hankalaa kirjoittaa, miten nyt ei huvita yhtään olla piiskattavana. Niiden asiaan liittyvien oikeasti negatiivisten tunteiden paikka on ainakin vielä hyvin tiukasti omien korvieni välissä, vaikka niiden purkaminen epäilemättä tekisikin hyvää.

Päätin joskus tuon ensimmäisen blogi-intovuodatukseni jälkeen, etten sen kummemmin selittele jos tekstiä ei toisinaan synny. Minä en ainakaan IKINÄ ..

Lohduton lokakuu

2009-10-06T20:18:00.003+03:00

Olen ehdottomasti syksyihmisiä, joten olen salaa ollut tyytyväinen viime päivien synkähköön säähän. Asiaan vaikuttavat toki muutama vuosi takaperin ostetut kumisaappaat (uuh, kinky!) ja maailman kaamein (mutta vedenpitävä) ulkoilutakki, joiden ansiosta pysyn jokseenkin kuivana syysmyrskynkin keskellä.

Tunnelmallinen pimeys on BDSM-asioissakin usein kohdallaan, mutta valitettavasti syksy tuo mukanaan muutakin. Ikuiselle vilukissalle nakuilu talvisaikaan ei ole aina lainkaan miellyttävä kokemus, eikä jatkuva pimeys varsinaisesti piristä ketään.

Tämä lokakuu on vielä tavallistakin lohduttomampi, koska päätin pitkästä aikaa valkaista nenääni koeluontoisesti. Poika nosti rimaa vielä hitusen ehdottamalla, että hylkäisimme alkoholin ohella myös hiilihydraatit kuukauden ajaksi. Toivon, ettei kuuri osoittaudu yhtä vaikeaksi tai valtaa elämääni yhtä täysivaltaisesti kuin keväinen paasto, vaikka samanlaista asteittaista kajahtamista onkin ilmassa.

Matkamuistonsa kullakin

2009-10-02T14:26:00.004+03:00

Sitkeästä flunssasta huolimatta on kai aika kirjoittaa minilomastamme ennen kuin se ehtii unohtua kokonaan. Pako arjesta tuli kyllä tarpeeseen ja matkakohteessa olisi viihtynyt pidempäänkin, kateeksi käy siellä pysyvästi asuvaa majoittajaamme!

Sanoinkin jo, ettei paikallinen tarjonta aivan vastannut (ehkä turhankin korkeita) odotuksiamme. Paikalliset peruspornokaupat eivät tarjonnaltaan olleet tuttua ja turvallista lähipornokauppaamme laajempia. Asiakaskunta sen sijaan oli yllättävänkin erinäköistä - itse olimme tietenkin liikkeellä iltapäivällä, ja muutaman kerran vastaan tuli lounastuntiaan viettäviä liikemiehiä tummissa puvuissa.

Varsinaisten fetish-kauppojen tarjonta oli puolestaan meille turhan lateksipainotteista, lateksi ja kumi kun eivät materiaaleina kumpaakaan erityisesti kiihota. Myyjät olivat kyllä oikein ystävällisiä ja tunnelma kovinkin rento, myönnettäköön että vähän epäilytti astua ensimmäiseen putiikkiin sisälle ovenpielessä olleen ovikellon soittamisen jälkeen.

Matkabudjetin koko rajoitti myös omalta osaltaan matkamuistojen ostelemista, mutta jotain sentään tarttui mukaan. Valitettavasti ostettua Jenningsin suukapulaa ei vielä ole kokeiltu, yskän hellittämistä odotellessa ..

Kyseinen gag aiheutti monta mielenkiintoista tilannetta reissun aikana. Aluksi suunnittelimme pienemmän version ostamista, mutta liikkeen myyjä suositteli sitten kuitenkin ihan aikuisten kokoa kun olin ensin saanut malliksi avata suutani. Olen siis ilmeisesti ihan todistettavan suurisuinen!

Ostospäivän iltana suuntasimme baariin, jonka ovella törmäsimme laukkutarkastukseen. Poika sai sitten selitellä, mikä ihmeen vekotin laukkunsa pohjalta löytyy. Portsarin kommentit "This does not look like a very nice contraption." ja kysymykset "Tell me, what do they call a person like you?" naurattavat näin jälkikäteen, mutta sillä hetkellä halusin ainakin itse lähinnä vajota maan alle. Mitä tästä opimme, vie epäilyttävät ostoksesi jemmaan ennen kaupungin yöhön suunnistamista!

Jenningsin kokeilemista odottelen innokkaana, toisen mukaan tarttuneen välineen sen sijaan toivon pysyvän käyttämättömänä mahdollisimman pitkään. Turvasakset mahdollistavat kuitenkin sitomisen viemisen vähän pidemmälle turvallisesti, oli jo aikakin että nämä saatiin ostettua. Sakset olivat muuten tuossa edellämainitussa laukkutarkastustilanteessa omassa käsilaukussani jemmassa, eikä ovinainen onneksi edes huomannut niitä.

Jos rahaa olisi huomattavasti enemmän, olisi mukaan varmasti tarttunut kaikenlaista korseteista lähtien (oma korsettiprojektini kaatui jo metalliluiden löytämisen vaikeuteen, ehkä sitten joskus ..). On vähän harmillista, että näissä asioissa vaihtoehtoja tuntuu olevan kaksi: halpa, muovinen ja huono tai parhaista materiaaleista käsin tehty ja järjettömän kallis. Halpaa ei kannata ostaa ja kalliiseen ei ole varaa. Maailma kaipaa lisää keskihintaista ja kohtuulaatuista pervosälää!

Reissussa rähjääntyneet

2009-09-29T21:09:00.004+03:00

Lupasin kirjoitella mahdollisuuksien mukaan, paikan päällä paljastui että tilaisuuksia olikin huomattavasti odotettua huonommin. Reissuraportti seuraa siis joskus myöhemmin.

Näin pikakelauksena kinkytarjonta ei sekään aivan vastannut odotuksia, totesimme Pojan kanssa omaavamme aivan liian nirson mielenlaadun ja aivan väärät perversiot. Ruoka, juoma ja ennen kaikkea seura sen sijaan oli juuri kohdallaan.

Paluumatkalla Pojan nujersi flunssa, jonka itse joko olen jo sairastanut tai jota en vielä ole täysimittaisena saanut itseeni tarttumaan. Ensimmäinen päivä kotosalla on siis mennyt peiton alla (eikä sillä hauskalla tavalla), Poika alkaa jo kypsyä jatkuvaan tenttaukseeni siitä voinko tuoda villasukat tai jotain juotavaa.

Vaikken itse ole varsinaisesti sairas, edellisen flunssan häntä ja reissusta toipuminen ovat kiskoneet omatkin energiatasoni jonnekin nollan tuntumaan. Lentokentän kirjakaupasta noukittu Half of a Yellow Sun on sentään onneksi toiminut erinomaisena ajanvietteenä, suosittelen kirjaa lämpimästi.

Matkailu avartaa

2009-09-23T13:25:00.003+03:00

Siihen nähden, että lentomme lähtee tänään, olemme Pojan kanssa molemmat suhtautuneet tähän reissuun jokseenkin huolettomasti. Alustavaa pakkailua harrastettiin eilen illalla, olohuoneen lattialla odottaa vielä aukinainen matkalaukku jonka käyn noutamassa matkalla rautatieasemalle ja pakkaan siis vasta muutamaa tuntia ennen junan lähtöä loppuun.

Viimeksi maaliskuussa valitin tiettyjen matkakohteiden olevan katu-uskottavampia kuin toisten. Linjalleni uskollisena olen nytkin reissaamassa paikkaan, jolla ei backpacker-pisteitä paljon kerrytetä. Toiveissa kuitenkin on, että matkakohde tarjoaa kinky-rintamalla hieman edellistä enemmän. Alustavan taustatyön perusteella ainakin tarjontaa löytyy, valitettavasti allekirjoittaneen kukkaroon piakkoin muuttava Matti rajoittaa intoa.

Tällä kertaa en ajasta tekstejä valmiiksi, mutta lupaan raportoida kinkykuulumisia matkan varrelta jos siihen tarjoutuu sopiva mahdollisuus. Ainakin lyhyehkö shoppailureissu on jo suunnitteilla, mitään sen ihmeempää tuskin tapahtuu paikan päällä odottavan seuramiehen perinpohjaisen vaniljaisuuden ansiosta.

Pitäkäähän peukkuja sen puolesta että onnistun muiluttamaan itseni koneeseen yskästäni huolimatta näinä possuflunssa-aikoina!

Oink oink.

2009-09-20T10:48:00.001+03:00

Yritin eilen urheasti niiskuttaen keksiä jotain järkevän pervoa blogattavaa, varsin heikolla menestyksellä. Syysflunssa (toivottavasti ei kuitenkaan possu-) iski tottakai juuri nyt, kun elämässä olisi parempaakin tekemistä kuin niistäminen - esimerkiksi ensi viikon lomareissu. Toivon että saan pöpön nujerrettua siihen mennessä, niiskuttaen ei taida olla asiaa lentokoneeseen. (Näin sivuhuomautuksena voisin kehua, että propolis on ehkä parasta luonnonlääkettä ikinä. En tosin osaa sanoa, johtuuko näennäinen tehokkuus uutteen sisältämästä etanolista vai itse kittivahasta.)

Puin jo aikaisemmin flunssan vaikutuksia blogin kirjoittamiseen, käytännön pervoilusta puhumattakaan. Valitettava tosiasia kun on, että oikeasti sairaana joka ikiseen lihakseen sattuu jo valmiiksi aivan tarpeeksi, eikä ajatus käsien sitomisesta ja sen mukanaan tuomasta niistämättömyydestäkään erityisesti houkuta.

En ollut lapsena juurikaan sairas, joten en osaa oikein vieläkään suhtautua sairastamiseen. Yritän kovasti luterilaisen työmoraalini yllyttämänä tehdä sovitut hommat viimeiseen asti, enkä osaa jäädä kotiin ellen ole todistettavasti kuumeessa. Kaiken huipuksi siedän hyysäämistä harvinaisen huonosti, vaikka salaa nautinkin siitä että joku pitää minusta huolta.

Joku aika takaperin lueskelin keskustelua, jossa useampi yläpää oli sitä mieltä että lähettäisi subinsa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa jos koskaan sairastuisi vakavasti. Pidin ajatusta aluksi harvinaisen typeränä ja itsekkäänä, kunnes tajusin että se olisi varmasti omakin ensireaktioni. En missään nimessä haluaisi olla taakka kenellekään.

Tosielämässä tämä taakkana olemisen välttely ja salainen hoivatoive sitten ilmenee toisinaan vähän vähemmän kehittävissä muodoissa, jotka Poika-raukka saa tuntea nahoissaan. "Ei kun mene vaan katsomaan vaikka telkkaria, kyllä mä pärjään täällä itsekseni." --- "Se sika jätti mut IHAN YKSIN!"

BM ja BDSM

2009-09-17T13:54:00.004+03:00

BDSM:n, klassisen fetisismin ja body modification -piirien estetiikka on aika samankaltaista. Johtunee siitä, että varmasti löytyy paljon ihmisiä jotka "harrastavat" kaikkea kolmea.

Perinteisimmillään body modificationiksi lasketaan erilaiset tatuoinnit ja lävistykset, vaikka termi sinänsä Wikipedia-artikkelin mukaisesti pitää sisällään kaikki tavat muokata kehoa. BDSM-mielessä lävistyksillä ja tatuoinneilla on oma paikkansa. Omistajuusmerkkinä mikään ei taida olla aivan yhtä lopullinen kuin tatuointi (tai polttomerkki), lävistyksiä puolestaan voi käyttää kaikenlaiseen hauskuuteen leikkihetkissä. Onhan se perinteinenkin korsetti sitä paitsi omalla tavallaan kehon muokkausta.

BME eli Body Modification Ezine on verkon laajimpia lävistyksiä ja tatuointeja käsitteleviä sivustoja, varsinkin kuvagallerioidensa puolesta. Kuvia ei tosin saa selailla määrättömästi ilman jäsenyyttä, mutta kurkistamaan sentään pääsee! Esimerkiksi needle playta löytyy sivukaupalla, perinteisistä neulakorseteista spiraaleihin ja muihin mielenkiintoisiin virityksiin asti. BME:llä on myös oma kehonmuokkaustietosanakirja, josta löytyy kaikenlaista.

BMEzinen lisäksi kuvia neuloilla leikkimisestä löytyy myös esimerkiksi bodymodifications.net -sivustolta. Jostain syystä korsetti on parasta, mitä ihmisen nahkaan voi neuloilla loihtia - vaikka myönnettävähän se on, että neulakorsetit näyttävät hienoilta.

Harkitsin joskus puolitosissani sadomasokismin tautiluokituksen tikkauttamista nahkaani. Myönnettäköön, että ajatus kytee yhä, vaikka tiedän sen olevan tatuointina vähintään yhtä korni kuin ensimmäinenkin tatuointini. Tai ehkä idea houkuttaa juuri siksi, koen ajatuksen tatuointien syvistä merkityksistä jotenkin hassuna.

Ylipäänsä tämä tatuointi- ja lävistyslöpinä on surutyötä viimeisenkin lävistykseni jäljiltä (olen nyt virallisesti aukoton - heh heh). Kuten edellisen eroahdistuskohtauksen aikoihin kerroin, rei'itin villissä nuoruudessani kulmakarvani ja kieleni, muutama vuosi takaperin vuorossa oli nännikoru. Kulma- ja nännikoru päättivät molemmat omatoimisesti siirtyä siinä määrin lähelle ihon pintaa että minun oli pakko niistä luopua. Kielikoru sen sijaan oli jo hetken tuntunut jotenkin orvolta ja turhalta, joten luovuin siitä ihan vapaaehtoisesti. Viime postauksen lopuksi pohdiskelin, tulenko hieromaan nänniäni aivan kaikkeen korusta luovuttuani - nyt voin paljastaa, että aivan näin ei sentään käynyt. Ehkä siis maltan myös olla nuolematta kaikkia vastaantulijoita.

BDSM playlist

2009-09-10T19:38:00.007+03:00

Meidän sessioissamme musiikilla on harvoin suurtakaan roolia. Toisinaan naruleikkien taustalla pyörii jokin puoliharmiton hissimusiikki, muuten säestyksenä toimivat raipan läiske ja allekirjoittaneen kiljahtelu. Musiikkia kuunnellessani olen kuitenkin huomannut useankin kappaleen aihetta käsittelevän, tässä siis pieni listaus kappaleista joista BDSM-viittauksia ei tarvitse erityisen syvältä rivien välistä kaivella:

The Crystals - He Hit Me (and it felt like a kiss)
[kappaleesta on myöhemmin tehnyt oman tulkintansa mm. Hole]
He hit me and it felt like a kiss.
He hit me and I knew he loved me.
Cause if he didn't care for me,
I could have never made him mad.

Depeche Mode - Master and Servant
Its a lot like life,
this play between the sheets
with you on top and me underneath.
Forget all about equality.

Don Huonot - Ruoski minua
Häpeän, häpeän, häpeän
ruoski minusta esiin se mies
joka oon
mutta joka en ole ollut.

Faster Pussycat - Where There's a Whip There's a Way
Nobody knows how to tie the simple knots that I know,
getting weak in the knees and your bruises are beginning to show.
The only way she knows how to take it is blow by blow.

Nine Inch Nails - Closer
You let me violate you, you let me desecrate you.
You let me penetrate you, you let me complicate you.

Nine Inch Nails - Happiness in Slavery
Don't open your eyes, take it from me.
I have found
you can find
happiness in slavery.

Tool - Stinkfist
It's not enough.
I need more.
Nothing seems to satisfy.
I don't want it.
I just need it.
To feel, to breathe, to know I'm alive.

Velvet Underground - Venus in Furs
Clubs and bells, your servant, don't forsake him.
Strike, dear mistress, and cure his heart.

Kappaleet heijastelevat aika tarkkaan omaa musiikkimakuani, lisää viisuja muista genreistä odotellaan kommenttilaatikkoon!

ETA: Törmäsin vielä yhteen vanhempaan aihetta käsittelevään viisuun, huumorimielessä väsättyyn toki: Tom Lehrer - The Masochism Tango. Tämän lisäksi Poika ystävällisesti toi tietooni Rammsteinin uusimman musiikkivideon, viisun nimi German Pussy kertoo aika lailla kaiken tarvittavan itse kappaleen sisällöstä.

Burleskin paluu

2009-09-08T12:39:00.000+03:00

Muistan joskus vuosia sitten nähneeni Rakel Liekin "esiintymässä" festarialueen sivulavalla. Neidin esiintyminen koostui pikaisesta riisuutumisesta hyisessä kesäillassa ja lyhyestä tulennielentäosuudesta. En osaa sanoa, miltä esitys miehisestä näkökulmasta näytti, mutta minun teki mieli kääriä ilmiselvästi kylmissään oleva naisparka vilttiin.

Uusburleski on tehnyt vaatteiden riisumisesta perinteistä strippausta salonkikelpoisempaa. Suuressa maailmassa ilmiö on jo leikki-iässä - New York -lehti raportoi uusburleskin suosiosta jo vuonna 2004.

Suomeen uusburleski (YLE:n ystävällisesti tarjoaman sanaston mukaan pitäisi puhua neo-burleskista, mutta kielipoliisi ei tähän suostu! Hieman myöhemmin tarjolla myös luova käännös tassel-sanalle.) rantautui hieman myöhemmin, uutisotsikoihin se on päässyt erityisesti muutaman viime vuoden aikana. Salonkikelpoisuudesta kertonee jotain se, että edellämainittu YLE on tehnyt Olotila-osioonsa burleskista pienen jutun, ja burleski on päässyt Ajankohtaiseen Kakkoseen asti!

Uusburleskille tyypillinen tapa käsitellä seksuaalisuutta hieman kieli poskessa kuulostaa harvinaisen mukavalta. Jokaisessa aiheesta lukemassani artikkelissa on myös korostettu sitä, että kaikenkokoiset ja -muotoiset ihmiset voivat olla burleskiesiintyjiä (tosin silti esim. Ellien jutussa haastateltava täyttää myös perinteiset kauneusihanteet paremmin kuin hyvin).

Suomessa uusburleskia pääsee ihastelemaan esimerkiksi Helsingissä Helsinki Burlesquen tapahtumien puitteissa. Wäiskillä järjestetään 10.10. New Comer's Night, yhteistyökumppanina on ison kirkon pervot eli SMFR. Jos ei ehdi tai uskalla paikalle, kuvia menneista tapahtumista voi käydä kurkkimassa Helsinki Burlesquen flickr-kuvasarjoista.

Uusburleskin estetiikka ja asenne seksiä kohtaan sopivat omiini kuin nenä päähän. Nyt pitäisi vain järjestää sopivasti vapaa-aikaa, jotta pääsisi katsomaan esityksiä ihan livenä. Tai ostaa omat nänniviirit ja laittaa miniburleski pystyyn!

Seksi ilman likaa on kuin ruoka ilman suolaa.

2009-09-04T16:58:00.002+03:00

Tehokasta työntekoa vältellessäni törmäsin tänään uutiseen, jonka mukaan Philips tuo markkinoille pariskunnille tarkoitettuja leluja. Tarkalleen ottaen kyseessä on Tekniikka&Talous-lehden mukaan "parisuhteen hoitamiseen tarkoitettu 'sensual massager' -hierontatuote". Siis vibraattori. Voitaisiinko puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Artikkelissa kerrotaan uutuustuotteiden kohderyhmästä: "Tavoiteltuihin asiakkaisiin kuuluvat erityisesti pariskunnat ja esimerkiksi ihmiset, jotka ovat harkinneet kyseisten tuotteiden hankintaa, mutta eivät halua ostoksille seksikauppaan." Ruotsin puolellahan nämä samat ihmiset voivat tehdä ostoksensa valtionapteekki Apoteketista, jonka kesällä aloittaman seksilelumyynnin suosiosta uutisoitiin Suomessakin.

Suomen apteekit lähtivät asiassa liikkeelle varovaisemmin. Yliopiston Apteekki kelpuutti valikoimiinsa vain liukuvoiteita ja geishakuulia, ilmeisesti sillä ajatuksella että geishakuulat ovat oikeasti terveydenhuoltoon liittyvä väline, vahvistavathan ne lantionpohjan lihaksia. Kaikenlaiset vibraattorit ja dildot sen sijaan kuuluvat edelleen pornokaupan puolelle, vaikka orgasmeilla taitaa olla melkoisia terveysvaikutuksia (tästäkin löytyisi varmasti tutkimus jostain).

En oikein tiedä, pitäisikö olla tyytyväinen seksilelujen tullessa useammalle tutuksi ja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi, vai pitäisikö olla pöyristynyt tästä seksin häpeilemisestä ja vesittämisestä. Olenhan tunnustanut itsekin aiemmin pelänneeni pornokauppoja, joten ymmärrän kyllä miksi niissä asioimisen kynnys saattaa nousta korkeaksi.

Mutta miksi Philipsin "sensual massager" -hierontatuote näyttää niin kovin kliiniseltä? Vähän siltä, että ollaan yritetty päästä mahdollisimman kauas seksilelun ajatuksesta. Ja minkä vuoksi ruotsalaisten seksuaaliterveyteen kuuluvat esimerkiksi penisrenkaat, mutta suomalaisten apteekkihyllylle mahtuu vain lantionpohjalihasten jumppapalloja?

En ole täysin vakuuttunut siitä, että tämä kehitys muuttaa ihmisten mielipiteitä erityisen seksi(lelu)myönteiseen suuntaan. Tähän mennessä lähetetty viesti tuntuu olevan paremminkin se, että seksilelut ovat ihan OK, kunhan eivät vain näytä seksileluilta eikä niitä missään nimessä ole ostettu alan liikkeestä.

ETA: Joka kolmas suomalainen toisi seksivälineet apteekkiin, kertoo Apteekkari-lehti. Haastatelluista joka kolmas siis on ollut sitä mieltä, että "seksuaaliterveyteen liittyviä välineitä tulisi myydä apteekeissa". Kuvassa proviisori mitä ilmeisimmin esittelee vimpainta Myself, joka on tarkoitettu lantionpohjalihasten vahvistamiseen. Onko se nyt tosiaan seksiväline?

Ahdasmielinen alistuja

2009-09-02T18:30:00.005+03:00

Kuten jo aikaisemmin tunnustin, olen viettänyt tavallista enemmän aikaa internetin ihmeellisessä maailmassa. BDSM-asioita surffaillessa on lähes mahdotonta olla törmäämättä käsitteeseen Gor.

Kaikessa lyhykäisyydessään Gor on BDSM:n alalaji (jo tässä kohtaa ensimmäiset olisivat kanssani eri mieltä, Gor ja BDSM kun eivät kaikkien elämässä kohtaa lainkaan), joka perustuu filosofian professori John Langen salanimellä kirjoittamaan kirjasarjaan. Kirjoista elämäntapansa vaihtelevilla taiteellisilla vapauksilla omaksuneita kutsutaan lontooksi nimikkeellä Gorean, olisivatkohan suomeksi siis Gorealaisia - hehheh.

Gorin perusajatuksiin kuuluu, että naiset ovat luonnostaan alistuvia ja miehiä heikompi sukupuoli. Suurin osa Gor-planeetan naisväestöstä on orjia, vaikka vapaitakin naisia löytyy. Kajiroiksi kutsutuille naisorjille on olemassa tarkkoja käytössääntöjä orja-asennoista lähtien. Rasittavin internet-käytänne on, että orjat puhuvat itsestään aina kolmannessa persoonassa. Queenitis on sitä mieltä, että se kuulostaa hieman hölmöltä.

Minun on ollut vaikeaa suhtautua Goriin siitä lähtien, kun itse elämäntyylistä ylipäänsä kuulin. Aina kun kuvittelen valaistuneeni siinä määrin että ymmärrän muiden taipumuksia täysin, Gor ilmestyy jossain keskustelussa nurkan takaa ja olen jälleen ymmälläni. Vaikka meidänkin suhteessamme Pojalla on vapaat kädet enkä oikein osaa kuvitella itseäni kieltäytymässä mistään mitä Poika tahtoisi kokeilla, en missään muodossa koe itseäni orjaksi. Enkä oikein osaa käsittää, miksi joku haluaisi olla orja, puhumattakaan sellaisen omistamisesta.

Gor on maailmana jotenkin oudon kiehtova. Toisaalta tuntuu hassulta että on olemassa ihmisjoukko, jonka elämää säätelee fiktiivinen kirja, mutta toisaalta voihan Raamattuakin pitää fiktiona. Orjasäännöt ja tarkat asennot saattavat kuulostaa kummallisilta, mutta jokaisessa suhteessa on omat sääntönsä, eivätkä ne loppujen lopuksi taida varsinkaan D/s-suhteesta toiseen valtavasti vaihdella.

Ihan hölmöä kun tekisi mieli osoittaa sormella ja nauraa, mutta samalla tajuaa ettei oikeastaan ole varaa tehdä niin.

Housekeeping!

2009-08-31T19:30:00.003+03:00

Huomasin viikonloppuna kotona käydessäni, että minulla on ikävä siivoamista. Sitä ei ehkä pommikenttää muistuttavasta asunnostamme yleensä huomaisi, mutta tietyllä tavalla nautin paikkojen järjestelemisestä. Erityisesti siisti keittiö ilahduttaa minua nykyään luvattoman paljon - kuten magneetti jääkaappimme ovessa toteaa "Mirror, mirror on the wall, I am my mother after all".

Kotityöt on meidän taloudessamme jaoteltu niin, että Poika hoitaa ruoanlaiton koska pitää siitä, ja ajoittaisen lattioiden luutuamisen koska inhoaa sitä vähemmän kuin minä. Pyykkirumba on Pojan harteilla lähinnä sen takia että oma vaatekaappini on siinä määrin laajempi etten luultavasti tajuaisi sitä ajallaan hoitaa kuitenkaan, toisinaan pesen koneellisen pyyhkeitä tai lakanoita kun sille päälle satun.

Omille hennoille harteilleni jää siis keittiön raivaus ja astiasouvi, sekä (myönnettäköön, laiskahko) imurointi. Yleensä kaivelen Pojalle myös ruokareseptiehdotuksia valmiiksi ja käyn kaupassa. Tavaroiden järjestely tapahtuu jokseenkin sulassa sovussa yhteisvoimin, jos pääsisin yksin Pojan papereita järjestämään siitä ei taitaisi tulla juuri mitään.

Kotityöjaottelu on siis taloudessamme jokseenkin samankaltainen kuin kuvittelen sen olevan monissa muissakin nuorehkoissa kahden hengen ruokakunnissa, Poika mitä luultavimmin osallistuu jopa enemmän kuin jotkut ikätoverinsa. D/s ei siis meillä tarkoita sitä, että hoitaisin aivan kaiken, vaikka minulla enemmän aikaa kotihommiin onkin.

Kummallista tässä siivouksenkaipuussani on vielä sekin, että inhoan yhdessä siivoamista. Siivoaminen ja touhuaminen yksin, kun voi välillä keittää kahvit ja touhuilla muuta, on vielä siedettävää. Kun kerrostalokaksiossa häärii kaksi henkeä järjestelemässä tavaroita ja siivoamassa, yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Ja sitten se toinen on juuri siinä kohtaa, jonka ajattelin imuroida. Tai kantaa tavaransa sängylle odottamaan loppusijoituspaikkaa juuri silloin kun ajattelin vaihtaa lakanat.

Vaikka siis kaipaan Poikaa ja kotia kovasti, kaipaan jo valmiiksi myös yksinolon hetkiä, jolloin voi varovasti kokeilla vaikka sitä imuroimista tai pölyjen pyyhkimistä. Koska olen kuopankaivuun ammattilainen, tiedän jo mitä tästä tekstistä seuraa:
1) Poika lupaa jalomielisesti, että saan tästä lähtien siivota ihan yksin kun siitä niin kovin nautin, ja
2) oma siivousmotivaationi vaipuu ennenäkemättömiin pohjalukemiin tämän uhoamisen jäljiltä.

Raastaa, repii.

2009-08-27T19:16:00.002+03:00

Yksi sinkkukauteni oudoimmista seksikokemuksista oli yhdessä vietetty aamuyö jonka aikana kavaljeerini raapi minua. Aluksi ajattelin että raapaisu oli pelkkä vahinko, mutta mitä ilmeisimmin kalmankalpean nahkani kynsiminen oli kovasti herran mieleen. Kokemus jäi mieleeni lähinnä hämmentävänä, en osannut suhtautua siihen oikein miellyttävänä tai epämiellyttävänä.

Yksi harvoja ulkonäköäni koskevia määräyksiä on, että minun täytyy parhaani mukaan pitää sormenkynteni pitkinä (yhtä taktisesti lyhyeksi jätettyä lukuunottamatta, mutta ei siitä sen enempää). Tästä on varmaan aika helppo päätellä, mitä mieltä Poika kynsimisestä on. Varsinkin alkuvaiheessa yhteissuihkumme olivatkin melkoisia taisteluhaavojen tutkiskelusessioita, sittemmin olen sentään vähän rauhoittunut.

Oudohkosta ensikokemuksestani huolimatta olen varovaisen kiinnostunut myös kynsien uhriksi joutumisesta. Koska Poika tuskin alkaa tätä varten kynsiään epämiehekkään pitkiksi kasvattamaan, täytynee ostoslistalle ehdottaa esimerkiksi vampyyrihanskoja, vaikka niiden nimi onkin vähän koominen. Toinen vaihtoehto olisi pitkään jo kaipailtukin Wartenbergin pyörä, jospa näistä edes toinen joskus löytäisi kotiin pervolaatikkoomme.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että rajani kulkee ihon pinnan oikeassa rikkomisessa. Muutaman lävistyksen hankkiminen oli minulle ihan tarpeeksi neulaleikkejä, eikä needle play siis ainakaan toistaiseksi erityisemmin kiinnosta. Menneestä viisastuneena en kuitenkaan mene tässä vannomaan, etten koskaan halua viedä raapimisjuttuja pidemmälle veitsi- tai neulaleikkien puolelle.

Muumioleikkien kautta vähän tutummaksi tullut silmien ja korvien sulkeminen yhdistettynä johonkin terävään sen sijaan ... huhhuh. Kohtaonperjantaikohtaonperjantaikohtaonperjantai.